Henry Fordin Säätiöltä lahjoitus Metropolialle

15.06.2018

Lahjoituskirjan allekirjoitustilaisuudessa olivat läsnä vasemmalta alkaen Tuire Ranta-Meyer, Hannu Pärssinen sekä Pekka Hautala.

Kuvassa vasemmalta Hannu Pärssinen ja Pekka Hautala.

Metropolian tekniikan koulutusala on saanut Henry Fordin Säätiöltä 30 000 euron lahjoituksen. 70 vuotta sitten perustettu säätiö oli Suomessa ensimmäinen, joka ryhtyi tukemaan moottoroitua liikennettä ja koneellista maataloutta. Sen jälkeen se on tukenut vuosikymmenten ajan maamme opetusta ja tutkimusta. Oy Ford Ab:ta voidaan pitää yhteiskuntavastuun kantamisen edelläkävijänä, sillä jo vuonna 1916 perustettu yritys lahjoitti säätiölle aikoinaan alkupääoman. Säätiö on kuitenkin itsenäinen, eikä kuulu yrityksen toiminnan piiriin.

Lahjoituksen avulla Henry Fordin Säätiö haluaa turvata osaltaan Metropolian tunnetun ja arvostetun insinöörikoulutuksen myönteistä kehitystä. ”On tärkeää, että Suomessa säilyy vankka insinööriosaaminen ja että yrityksillä on mahdollisuus rekrytoida osaavia työntekijöitä työvoimapoistumaa kompensoimaan”, sanoo säätiön hallituksen puheenjohtaja Hannu Pärssinen. Oy Ford Ab:n toimitusjohtajana hän on näköalapaikalla, kun puhutaan autoilun, liikkumisen ja liikennejärjestelyjen infrastruktuurista.

”Tarvitsemme alalle uusia työntekijöitä esimerkiksi myyntiin ja markkinointiin. Myös mekaanikoista on näköpiirissä pulaa. Nyt puhutaan paljon sähköautoista, älyliikenteestä, digitalisaatiosta ja automaatiosta, mutta siirtymäajat uusiin tekniikoihin ovat todennäköisesti varsin pitkiä. Polttomoottorit säilyvät ja kehittyvät vielä pitkän ajan. Siksi Metropolian laaja insinöörialojen kirjo ja autotekniikan ansiokkaat perinteet ansaitsevat tukea”, Pärssinen jatkaa.

Lahjoitus on lahja Suomen ja sen elinkeinoelämän tulevaisuudelle

”Neljännes tekniikan alan opettajistamme siirtyy eläkkeelle viiden seuraavan vuoden aikana. On välttämätöntä varmistaa pitkän kokemuksen omaavien ja pedagogisesti innostavien opettajien osaamisen ja työelämäyhteyksien siirtyminen uusille opettajille”, kuvailee yhteiskuntasuhteista vastaava johtaja Tuire Ranta-Meyer korkeakoulun haasteita. ”Henry Fordin Säätiön kaltainen lahjoitus Metropolian tekniikalle on lahja Suomen ja sen elinkeinoelämän tulevaisuudelle. Se on kullan arvoinen varsinkin nyt, kun valtion budjettileikkaukset ja uusi rahoitusmalli ovat merkinneet poikkeuksellisen suuria haasteita ammattikorkeakoulumme tekniikan alalle.”   

Metropolia on ylpeä Suomen suurimmasta ja monipuolisimmasta tekniikan alastaan. ”Haluamme kehittää kunnianhimoisesti sekä perus- että ylempiä korkeakoulututkintoja, niin että niiden tuottama osaaminen tunnettaisiin yhä paremmin työelämässä. Metropoliassa on esimerkiksi Suomen ainoa ajoneuvotekniikan ylempi ammattikorkeakoulututkinto (YAMK), jolle haluamme mahdollistaa laajan kirjon erikoistumisaloja; paitsi tekniikka, myös huolto- ja palveluketjut, palvelumuotoilu, maatalouskoneiden ja muiden työkoneiden kehittäminen. Kiitämme lämpimästi Henry Fordin Säätiötä lahjoituksesta Metropolian tekniikan koulutusalalle”, sanoo osaamisaluepäällikkö Pekka Hautala.

”Olen tavattoman iloinen lahjoituksesta. Se auttaa meitä vaalimaan ammattikorkeakoulusta valmistuneiden aitoa, käytäntölähtöistä osaamista ja hyvää työllistymistä", tervehti toimitusjohtaja-rehtori Riitta Konkola säätiön edustajia viestissään työmatkalta.

Henry Fordin Säätiö on tehnyt vuosikymmeniä pioneerityötä moottoroidun liikenteen, koneistetun maatalouden ja liikenneturvallisuuden kehittämisen eteen. Se on edelleen merkittävin alansa apurahojen jakaja maassamme. ”Kymmenen viimeisen vuoden aikana säätiö on jakanut apurahoja yhteensä liki kolme miljoonaa euroa. Myös Metropolia ja sen opiskelijat ovat olleet useina vuosina apurahojen saajina”, säätiön asiamies Tarja Hammarberg kertoo vielä lopuksi.

Lisätietoja

Tuire Ranta-Meyer
johtaja, yhteiskuntasuhteet
Metropolia Ammattikorkeakoulu
etunimi.sukunimi@metropolia.fi
p. 050 5262002

Lue lisää

Tietoa lahjoittamisesta

Muutamme maailmaa -kampanjasivu


Muuta maailmaa kanssamme

Tule mukaan muutosta vauhdittavaan varainhankintakampanjaamme. Lahjoita euro, joka tukee yhteistä tulevaisuuttamme. Kiitos lahjoituksesta!

metropolia.fi/lahjoita


Uusi toimintaterapeuttien koulutusmuoto vastaa moniin odotuksiin Etelä-Karjalassa

24.09.2018

Lappeenrannassa elokuussa alkanut toimintaterapeuttikoulutus tarjoaa alueen opiskelijoille uudenlaisen mahdollisuuden suorittaa korkeakoulututkinto omalla kotiseudulla – töiden ja muun elämän ohessa. Koulutus järjestetään Saimaan ammattikorkeakoulun ja pä&aum...

Lue lisää

Autokoriteollisuus ry lahjoitti Metropolialle, sekä Turun ja Tampereen ammattikorkeakouluille

24.09.2018

Autokoriteollisuus ry tukee lahjoituksella Metropolia Ammattikorkeakoulun, sekä Turun ja Tampereen ammattikorkeakoulujen tekniikan alan koulutuksen kehittämistä yhteensä 190 000 eurolla.
Lahjoituksen myötä Autokoriteollisuus ry:n jäsenkokous on päätt&aum...

Lue lisää

Metropolialle 620 000 euron erityisrahoitus XR-teknologian edistämiseen

20.09.2018

Metropolia on saanut opetus-ja kulttuuriministeriön 620 000 euron erityisrahoituksen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintansa (TKI) profiloimiseen XR-teknologiaan. Metropolian tavoitteena on XR-teknologioiden eli lisätyn (AR), virtuaali- (VR) ja yhdistetyn todellisuuden (MR) -t...

Lue lisää

Syksyn yhteishaussa Metropoliaan haki yli 13 000 hakijaa

20.09.2018

Korkeakoulujen syksyn 2018 yhteishaku päättyi keskiviikkona syyskuun 19. päivä klo 15:00. Alustavien tietojen mukaan Metropoliaan haki noin 13 300 hakijaa, joista lähes 5100 on ensisijaisia hakijoita.
Metropolian syyskuun yhteishaun koulutustarjonnassa oli 22 hakukohdetta n...

Lue lisää

19.09.2018

10-vuotias Metropolia juhli rennosti neljällä kampuksella – Arabian ja Myyrmäen kampusten avajaiset

Kympin korkeakoulun opiskelijat, henkilöstö ja kumppanit juhlivat yhdessä samanaikaisesti neljällä kampuksella 10-vuotiasta Metropoliaa 18. syyskuuta.
Kampukset sijaitsevat Helsingin Arabiassa ja Myllypurossa, Espoon Leppävaarassa ja Vantaan Myyrmäessä.
Samalla v...

Lue lisää

17.09.2018

Kumppanuus Vahasen kanssa tuo työelämäläheisyyttä opintoihin

Vahanen-yhtiöt, suomalainen kiinteistö- ja rakennusalan konsulttikumppani, ja Metropolia Ammattikorkeakoulu ovat solmineet yhteistyösopimuksen 12.9.2018. Yhteistyön keskiössä on muun muassa pätevyyksiin tähtäävien valmennusten järjestäminen, opi...

Lue lisää

14.09.2018

Autoalan Keskusliitolta ja Autoalan Ammattikoulutuksen Edistämissäätiöltä lahjoitus tekniikan alalle

Autoalan Keskusliitto (AKL) haluaa panostaa osaamisen kehittämiseen ja suomalaiseen insinöörikoulutukseen uusien osaajien varmistamiseksi alalle. Digitalisaation ja uuden teknologian myötä nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä on tärkeä vahvistaa enti...

Lue lisää


1 - 7 / 1576

Tilaa uutiset RSS-syötteenä

 

Uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje, joka ilmestyy 4-6 kertaa vuodessa.

Uutiskirjeet 2018

Uutiskirjeet 2017

Uutiskirjeet 2016

Uutiskirjeet 2015