Kepeli-hankkeen päätösjuhla tanssitti, nauratti sekä itketti

09.10.2018

Kuva: Roosa Isokääntä

Naurua ja itkua sekä uskomattomia tarinoita, kaikkia näitä nähtiin ja kuultiin Kepelin Kyläjuhlassa keskiviikkona 26.9.2018 Metropolian Bulevardin kampuksella.

Kahden ja puolen vuoden Kepeli-hankkeen huipennusta juhlistettiin Bulevardin juhlasalissa. Tapahtuma oli avoin kaikille ja keräsikin noin 80 henkilöä juhlistamaan hankkeen päätöstä ja kuulemaan 2,5 vuoden matkasta. Juhla alkoi heti sambialaisella yhteislaululla ja tanssilla, minkä Kepelin ohjaaja Jouni Piekkari veti, saaden lähes koko salin tanssimaan ja laulamaan yhdessä. Tämä oli loistava aloitus juhlalle ja osoitti heti, mistä Kepelissä on kysymys: yhdessä tekemisestä, oppimisesta ja ilosta.

Tapahtumaa juonsi ja kuljetti eteenpäin Kepeli-aktiivi Päivi Rahmel, joka otti yleisön mukaan tapahtumaan jo kättelyssä haastaessaan salin ihmiset juttelemaan kolmelle henkilölle, joita ei entuudestaan tuntenut. Juhlan ohjelma oli todella monipuolinen ja sisälsi tanssia, teatteria sekä monenlaista osallistavaa toimintaa. Juhlan alkupuolella jopa hankkeen toteuttajat hyppäsivät estradille ja esittivät kehoillaan tekemillä patsailla mieleenpainuvimpia hetkiään 2,5 vuoden varrelta.

Kepeli-hankkeen projektipäällikkö Mai Salmenkangas ja hanketyöntekijät Eva Rönkkö,
Eveliina Korpela, Jouni Piekkari ja Anita Ahlstrand kehopatsaina. Kuva: Roosa Isokääntä

”Ympyrään oli jätetty muutama vapaa paikka, jotta kuka tahansa saattoi tulla rinkiin ja liittyä käynnissä olevaan keskusteluun.”

Tapahtuman yksi parhaimmista puolista olikin sen osallistavuus. Monet ohjelmanumerot tarjosivat kenelle tahansa yleisöstä mahdollisuuden hypätä katsojan roolista osallistujaksi ja päästä kokeilemaan ”kepelöimistä” sekä jakamaan omia oppejaan muille. Hyvänä esimerkkinä osallistavuudesta oli akvaariokeskustelu, jossa ympyrään asetettuihin tuoleihin tuli alan ammattilaisia keskustelemaan hankkeeseen liittyvistä teemoista. Ympyrään oli jätetty muutama vapaa paikka, jotta kuka tahansa saattoi tulla rinkiin ja liittyä käynnissä olevaan keskusteluun. Tapahtuman loppupuolella juhlaväkeä kutsuttiin myös istumaan edessä olevalle tarinasohvalle ja jakamaan oma tarinansa, jonka pohjalta tarinateatteri FoxTrott loi esityksen improvisaatiota käyttäen.

Tarintateatteri FoxTrott:in improvisaatiot upposivat syvälle yleisön tunteisiin. Kuva: Roosa Isokääntä

”Monet jaetut tarinat saivatkin silmät kostumaan surusta ja toiset taas naurattivat railakkaasti koko juhlasalia.”

Tarinat, joita tapahtumassa kuultiin, olivat uskomattomia. Edessä jaettiin mahtavia tarinoita hankkeen varrelta, mutta lisäksi myös yleisölle tarjottiin mahdollisuus jakaa omia kokemuksiaan ja tarinoitaan siitä, kun eri kulttuurit ja ihmiset kohtaavat. Kyläjuhlassa oli paljon henkilöitä, joilla oli kokemusta kotouttamisesta sekä kotoutumisesta, ja monet jaetut tarinat saivatkin silmät kostumaan surusta ja toiset taas naurattivat railakkaasti koko juhlasalia.  


Tapahtuma oli loistava päätös tälle hyvän mielen hankkeelle ja onnistui varmasti välittämään joka ikiselle ihmiselle, mistä Kepelissä on kyse ja miten Kepelin lähestymistapoja voi käyttää hyödyksi lähes missä tahansa tilanteessa.


Teksti ja kuvat:

Roosa Isokääntä, Kepelin lähestymistavasta innostunut kulttuurituotannon opiskelija


Muuta maailmaa kanssamme

Tule mukaan muutosta vauhdittavaan varainhankintakampanjaamme. Lahjoita euro, joka tukee yhteistä tulevaisuuttamme. Kiitos lahjoituksesta!

metropolia.fi/lahjoita


Sytyke ry valitsi Jesse Ukkosen opinnäytetyön vaikuttavimmaksi

14.12.2018

Tietojärjestelmätyön ammattilaisten Sytyke ry järjesti Vaikuttavin opinnäytetyö 2017-18 -kilpailun. Kilpailun voitti Metropolian viestinnän tutkinto-ohjelmasta valmistunut Jesse Ukkonen.
Voitokas opinnäytetyö Häiriötön tekno...

Lue lisää

Museoyhteistyöllä äänimaisemia, sovelluksia ja uusia näyttelyideoita

13.12.2018

EU:n Luova Eurooppa-ohjelman The People’s Smart Sculpture -hankkeen (2014 - 2018) päättyessä sen aikana kerätyt parhaat käytännöt on koottu yhdeksi julkaisuksi.  Hankkeenvtavoitteena oli tukea osallistavaa, yhteisöllistä, monialaista urbaania k...

Lue lisää

Talonrakennusteollisuus tukee lahjoituksella tuotantojohdon koulutusta

11.12.2018

Järjestäytyneitä rakennusliikkeitä Uudellamaalla edustava Talonrakennusteollisuuden Uudenmaan piiri ry on tehnyt 40.000 euron lahjoituksen Metropolia Ammattikorkeakoululle. Joulukuun 4. päivä lahjoitetulla summalla on tarkoitus edistää rakennusalan ammattikork...

Lue lisää

Etäkuntoutuksen erikoistumiskoulutuksessa innostava alku

11.12.2018

Etäratkaisut kuntoutumisen tukena -erikoistumiskoulutus kokosi yhteen kokeneita ja vasta aiheeseen perehtyviä ammattilaisia. Vuoden kestävä koulutus alkoi innostuneesti ja opimme heti ensimmäisessä tapaamisessa, että koulutuksessa on laaja kirjo osaamista kuntoutuk...

Lue lisää

07.12.2018

Koulutettujen maahanmuuttajien urapolku helpottuu

Metropolia Ammattikorkeakoulu tarjoaa maahanmuuttajasairaanhoitajille kaksi opintoväylää, jotka ovat Osaaminen käyttöön Suomessa -hanke (EU-/ETA-alueelta tulevat maahanmuuttajat) ja SOTE-silta -hanke (EU-/ETA-alueen ulkopuolelta tulevat maahanmuuttajat). Väyliä keh...

Lue lisää

07.12.2018

Syksyn ProjektiBoosteri synnytti uusia 3AMK-hankehakemuksia

Haaga-Helian, Laurean ja Metropolian yhteisestä ProjektiBoosterista syntyi syksyn aikana ainakin kolme uutta, monialaista hankehakemusta sekä potentiaalisia ideoita jatkotyöskentelyyn.
3AMK:n tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan kiihdytysalusta ProjektiBoosteri tarjoaa fasil...

Lue lisää

05.12.2018

Olemme muuttaneet – uusi Myllypuron kampus avautuu tammikuun puolivälissä

Metropolian intensiivinen kampusmuuttojen vuosi huipentuu vuodenvaihteessa, kun uuden Myllypuron kampuksen ensi vaihe valmistuu ja korkeakoulu luopuu neljästä isosta toimipisteestä.
Metropolian uusi kampus Helsingin Myllypuroon avautuu tammikuun puolivälissä. Näin Metropoli...

Lue lisää


1 - 7 / 1623

Tilaa uutiset RSS-syötteenä

 

Uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje, joka ilmestyy 4-6 kertaa vuodessa.

Uutiskirjeet 2018

Uutiskirjeet 2017

Uutiskirjeet 2016

Uutiskirjeet 2015