Kepeli-hankkeen päätösjuhla tanssitti, nauratti sekä itketti

09.10.2018

Kuva: Roosa Isokääntä

Naurua ja itkua sekä uskomattomia tarinoita, kaikkia näitä nähtiin ja kuultiin Kepelin Kyläjuhlassa keskiviikkona 26.9.2018 Metropolian Bulevardin kampuksella.

Kahden ja puolen vuoden Kepeli-hankkeen huipennusta juhlistettiin Bulevardin juhlasalissa. Tapahtuma oli avoin kaikille ja keräsikin noin 80 henkilöä juhlistamaan hankkeen päätöstä ja kuulemaan 2,5 vuoden matkasta. Juhla alkoi heti sambialaisella yhteislaululla ja tanssilla, minkä Kepelin ohjaaja Jouni Piekkari veti, saaden lähes koko salin tanssimaan ja laulamaan yhdessä. Tämä oli loistava aloitus juhlalle ja osoitti heti, mistä Kepelissä on kysymys: yhdessä tekemisestä, oppimisesta ja ilosta.

Tapahtumaa juonsi ja kuljetti eteenpäin Kepeli-aktiivi Päivi Rahmel, joka otti yleisön mukaan tapahtumaan jo kättelyssä haastaessaan salin ihmiset juttelemaan kolmelle henkilölle, joita ei entuudestaan tuntenut. Juhlan ohjelma oli todella monipuolinen ja sisälsi tanssia, teatteria sekä monenlaista osallistavaa toimintaa. Juhlan alkupuolella jopa hankkeen toteuttajat hyppäsivät estradille ja esittivät kehoillaan tekemillä patsailla mieleenpainuvimpia hetkiään 2,5 vuoden varrelta.

Kepeli-hankkeen projektipäällikkö Mai Salmenkangas ja hanketyöntekijät Eva Rönkkö,
Eveliina Korpela, Jouni Piekkari ja Anita Ahlstrand kehopatsaina. Kuva: Roosa Isokääntä

”Ympyrään oli jätetty muutama vapaa paikka, jotta kuka tahansa saattoi tulla rinkiin ja liittyä käynnissä olevaan keskusteluun.”

Tapahtuman yksi parhaimmista puolista olikin sen osallistavuus. Monet ohjelmanumerot tarjosivat kenelle tahansa yleisöstä mahdollisuuden hypätä katsojan roolista osallistujaksi ja päästä kokeilemaan ”kepelöimistä” sekä jakamaan omia oppejaan muille. Hyvänä esimerkkinä osallistavuudesta oli akvaariokeskustelu, jossa ympyrään asetettuihin tuoleihin tuli alan ammattilaisia keskustelemaan hankkeeseen liittyvistä teemoista. Ympyrään oli jätetty muutama vapaa paikka, jotta kuka tahansa saattoi tulla rinkiin ja liittyä käynnissä olevaan keskusteluun. Tapahtuman loppupuolella juhlaväkeä kutsuttiin myös istumaan edessä olevalle tarinasohvalle ja jakamaan oma tarinansa, jonka pohjalta tarinateatteri FoxTrott loi esityksen improvisaatiota käyttäen.

Tarintateatteri FoxTrott:in improvisaatiot upposivat syvälle yleisön tunteisiin. Kuva: Roosa Isokääntä

”Monet jaetut tarinat saivatkin silmät kostumaan surusta ja toiset taas naurattivat railakkaasti koko juhlasalia.”

Tarinat, joita tapahtumassa kuultiin, olivat uskomattomia. Edessä jaettiin mahtavia tarinoita hankkeen varrelta, mutta lisäksi myös yleisölle tarjottiin mahdollisuus jakaa omia kokemuksiaan ja tarinoitaan siitä, kun eri kulttuurit ja ihmiset kohtaavat. Kyläjuhlassa oli paljon henkilöitä, joilla oli kokemusta kotouttamisesta sekä kotoutumisesta, ja monet jaetut tarinat saivatkin silmät kostumaan surusta ja toiset taas naurattivat railakkaasti koko juhlasalia.  


Tapahtuma oli loistava päätös tälle hyvän mielen hankkeelle ja onnistui varmasti välittämään joka ikiselle ihmiselle, mistä Kepelissä on kyse ja miten Kepelin lähestymistapoja voi käyttää hyödyksi lähes missä tahansa tilanteessa.


Teksti ja kuvat:

Roosa Isokääntä, Kepelin lähestymistavasta innostunut kulttuurituotannon opiskelija


Muuta maailmaa kanssamme

Tule mukaan muutosta vauhdittavaan varainhankintakampanjaamme. Lahjoita euro, joka tukee yhteistä tulevaisuuttamme. Kiitos lahjoituksesta!

metropolia.fi/lahjoita


Hankkeet apuna nuorten ylisukupolvisen syrjäytymisen ehkäisyssä

14.11.2018


Matti-, Motiivi- ja Auta miestä mäessä -hankkeet järjestivät 7.11.2018 yhteisseminaarin Minne miehen matka 2, joka on jatkoa vuosi sitten järjestetylle seminaarille. Seminaari, kuten itse hankkeetkin, pureutui tärkeään ja ajankohtaiseen aiheeseen: heiko...

Lue lisää

SIMHE-seminaarissa paneuduttiin maahanmuuton vastuukorkeakoulutoimintaan

12.11.2018

Korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien osaamisen hyödyntäminen ja työllistyminen on Suomelle välttämätöntä. Heidän ohjautumistaan tarkoituksenmukaisille ura- ja koulutuspoluille tuetaan Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittaman maahanmuuton vastu...

Lue lisää

Tre Smeder -säätiöltä apuraha ruotsinkielistä oopperaa varten

12.11.2018

Helsingissä sijaitseva ruotsinkielinen, vuonna 1993 Säästöpankkisäätiön pohjalle perustettu Stiftelsen Tre Smeder on myöntänyt Metropolian oopperaproduktion toteuttamiseen apurahan. Metropolian oopperakoulutus esittää keväällä 5.&...

Lue lisää

Systeeminen ymmärrys tuo uusia näköaloja rehtorin työhön

09.11.2018

Metropoliassa käynnistettiin syyskuussa 2018 uusi, perusopetuksen rehtoreille suunnattu Uudistuva johtajuus- systeeminen ymmärrys ja ratkaisukeskeinen ote -valmennus, jota rahoittaa Opetushallitus ja on osallistujille maksuton.
Systeeminen älykkyys on hyvän johtamisen perusedell...

Lue lisää

07.11.2018

Helsingin Insinöörit HI ry ja Uudenmaan Insinööriopiskelijat UIO ry palkitsivat Riitta Konkolan

Helsingin Insinöörit HI ry ja Uudenmaan Insinööriopiskelijat UIO ry luovuttivat mitalin Metropolia Ammattikorkeakoulun toimitusjohtaja-rehtori Riitta Konkolalle tiistaina 6.11.2018 Helsingin Oopperatalon lämpiössä.
Helsingin teknillisen oppilaitoksen muistomitali (1881...

Lue lisää

07.11.2018

IBM ja Metropolia yhteistyöhön - uusinta teknologiaa ja tukea innovaatiokehitykseen

Teknologiayritys IBM ja Metropolia aloittavat yhteistyön, jonka tavoitteena on saada aikaan innovaatioiden kehittämistä esimerkiksi terveydenhuollon alalla sekä tarjota työkaluja ja tukea Metropolia-ammattikorkeakoulun tutkijoille, opettajille ja opiskelijoille.
Yhteistyö l...

Lue lisää

02.11.2018

3AMK-osaamispoluilta tulevaisuuden työelämän osaamista – katso videot!

Tiedätkö, mitä on kiertotalous? Entä millaista on juomateollisuuden parissa työskentely? Tai miten ihmeessä sosiaali- ja terveysala ja liiketalous liittyvät toisiinsa?
Näitä teemoja käsitellään 3AMK:n osaamispoluilla. Osaamispolut ovat tyypilli...

Lue lisää


22 - 28 / 1624

Tilaa uutiset RSS-syötteenä

 

Uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje, joka ilmestyy 4-6 kertaa vuodessa.

Uutiskirjeet 2018

Uutiskirjeet 2017

Uutiskirjeet 2016

Uutiskirjeet 2015