IBM ja Metropolia yhteistyöhön - uusinta teknologiaa ja tukea innovaatiokehitykseen

07.11.2018

Kuvassa vasemmalta oikealle: IBM Suomen yhteiskunta- ja yliopistosuhteiden johtaja Maarit Palo, Metropolian IBM Executive Partner Eveliina Paljärvi, Metropolian toimitusjohtaja-rehtori Riitta Konkola, Metropolian asiakkuuspäällikkö Katariina Rönnqvist.

Teknologiayritys IBM ja Metropolia aloittavat yhteistyön, jonka tavoitteena on saada aikaan innovaatioiden kehittämistä esimerkiksi terveydenhuollon alalla sekä tarjota työkaluja ja tukea Metropolia-ammattikorkeakoulun tutkijoille, opettajille ja opiskelijoille.

Yhteistyö lisää opiskelijoiden yhteyksiä työelämään ja edesauttaa heidän työllistymistään, kun he pystyvät hyödyntämään jo opiskelujen aikana IBM:n uusinta teknologiaa ja asiantuntijoiden huippuosaamista. IBM Academic Initiativen puitteissa IBM:n ratkaisut ja kurssimateriaalit saadaan vapaasti ei-kaupalliseen opetus- ja tutkimuskäyttöön.

”On innostavaa aloittaa yhteistyö Metropolian kanssa. Olemme päässeet toteamaan opiskelijoiden kiinnostuksen uusia innovaatioita ja teknologian hyödyntämistä kohtaan jo opetusyhteistyön aikana ennen varsinaisen yhteistyösopimuksen solmimista”, kertoo Maarit Palo, IBM Suomen yhteiskunta- ja yliopistosuhteiden johtaja.

”Koemme, että osaamisen ja asiantuntijuuden jakaminen eri muodoissa on yhtä tärkeää kuin uuden teknologian kehitys. Asiantuntijaluentojen lisäksi jaamme myös IBM:n teknologiaa ja ratkaisuja ei-kaupalliseen tutkimus- ja opetuskäyttöön. Täten odotammekin innolla tulevaa yhteistyötä eri muodoissa Metropolian kanssa”, Palo jatkaa.

”Yhteistyö IBM:n kanssa tukee vahvasti ilmiölähtöisten innovaatiokeskittymiemme toimintaa, joissa ihmiskeskeisyys, tieto ja uudet teknologiat ovat ratkaisujen ytimessä. Yhteistyömme avaa haasteiden ratkaisemiselle moninaisia mahdollisuuksia”, sanoo Metropolian toimitusjohtaja-rehtori Riitta Konkola.

”Yhteistyön kautta sekä opiskelijoilla että henkilökunnalla on mahdollisuus saada oppimista siitä, miten uusinta teknologiaa hyödynnetään parhaalla mahdollisella tavalla. On hienoa, että jo pitkään tehtyä IBM:n ja Metropolian välistä epävirallista yhteistyötä nyt virallistetaan. Odotamme myös innolla tästä syntyviä uusia yhteistyömahdollisuuksia", toteaa asiakkuusvastaava, lehtori Nina Hellman Metropoliasta.

Lisätietoja

Nina Hellman
asiakkuusvastaava, lehtori, Tuotantotalous
Metropolia Ammattikorkeakoulu
p. 040 714 5113
etunimi.sukunimi@metropolia.fi

Tiedote
Sirpa Rutanen
Metropolian viestintäpalvelut


Muuta maailmaa kanssamme

Tule mukaan muutosta vauhdittavaan varainhankintakampanjaamme. Lahjoita euro, joka tukee yhteistä tulevaisuuttamme. Kiitos lahjoituksesta!

metropolia.fi/lahjoita


Syksyn ProjektiBoosteri synnytti uusia 3AMK-hankehakemuksia

07.12.2018

Haaga-Helian, Laurean ja Metropolian yhteisestä ProjektiBoosterista syntyi syksyn aikana ainakin kolme uutta, monialaista hankehakemusta sekä potentiaalisia ideoita jatkotyöskentelyyn.
3AMK:n tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan kiihdytysalusta ProjektiBoosteri tarjoaa ...

Lue lisää

Olemme muuttaneet – uusi Myllypuron kampus avautuu tammikuun puolivälissä

05.12.2018

Metropolian intensiivinen kampusmuuttojen vuosi huipentuu vuodenvaihteessa, kun uuden Myllypuron kampuksen ensi vaihe valmistuu ja korkeakoulu luopuu neljästä isosta toimipisteestä.
Metropolian uusi kampus Helsingin Myllypuroon avautuu tammikuun puolivälissä. Näin Metr...

Lue lisää

FABULOUS NEWS - toimintaterapian toinen kansainvälinen lukukausi alkaa

05.12.2018

 Vuoden 2018 alussa allekirjoitettiin sopimus yhteisen 30 opintopisteen lukukauden toteuttamisessa yhteistyössä Metropolia AMK:n toimintaterapian, Belgian Artevelde University Collegen ja Itävallan FH Campus Wienin kanssa.
Sopimus mahdollistaa vuosittain kymmenelle opiskelijalle...

Lue lisää

3AMK:n ja TAMKin erikoistumiskoulutus vastaa taloushallinnon työn murrokseen

05.12.2018

Metropolia, Haaga-Helia ja Laurea aloittivat syksyllä 2018 uuden Digitaalinen talousohjaus -erikoistumiskoulutuksen yhdessä Tampereen ammattikorkeakoulun kanssa.
Koulutus vastaa tulevaan suureen taloushallinnon työtehtävien murrokseen. Prosessit ja työroolit muuttuvat mm. d...

Lue lisää

30.11.2018

Sosiaali- ja terveysala tarvitsee myös liiketoiminnan osaajia

Sote-uudistus vaatii niin sote-alan kuin taloudenkin osaajia. 3AMK:n sote-liiketoiminnan osaajan osaamispolku vastaa juuri tähän tarpeeseen ja tarjoaa kokonaiskuvan siitä, mikä sote-järjestelmä on ja miten sitä rahoitetaan.
Kelan tutkimusprofessorin, polulla luennoinee...

Lue lisää

29.11.2018

Svenska litteratursällskapet i Finland tukee 20.000 eurolla Metropolian oopperaa

Metropolian kevään 2019 suuri oopperaproduktio Kung Karls jakt (säv. Fredrik Pacius, san. Zachris Topelius) on saanut SLS:n hallinnoimalta Fredrik Pacius minnesfondilta toteutuskustannuksiin merkittävän 20.000 euron apurahan.
Kung Karls jaktin (suom. Kaarle-kuninkaan metsäs...

Lue lisää

29.11.2018

Kidmove-hanke käynnistyy tammikuussa 2019

Kidmove on Metropolian ensimmäinen Erasmus+ Sport -rahoituksen saanut hanke. Tässä Metropolian koordinoimassa hankkeessa kumppaneina toimivat Suomen Icehearts ry, Itävallasta urheilujärjestö Sportunion Steiermark, Hollannista Special Heroes ja Windesheim UAS, Tsekin tasavall...

Lue lisää


22 - 28 / 1639

Tilaa uutiset RSS-syötteenä

 

Uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje, joka ilmestyy 4-6 kertaa vuodessa.

Uutiskirjeet 2018

Uutiskirjeet 2017

Uutiskirjeet 2016

Uutiskirjeet 2015

Uutisarkisto

Yli vuotta vanhemmat uutiset löydät uutisarkistostamme