Metropolian uusi apurahamalli ottaa huomioon pääkaupunkiseudun työelämän tarpeet ja helpottaa osaajapulaa

11.01.2019

Metropolian apurahamalli EU/ETA-maiden ulkopuolelta tuleville lukuvuosimaksuvelvollisille opiskelijoille on uudistunut 1.12.2018 alkaen.

Apurahajärjestelmässä huomioidaan jatkossa suomen kielen oppiminen, mikä tukee EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta saapuvien opiskelijoiden integroitumista Suomeen ja suomalaiseen työelämään. Uusi apurahamalli ottaa paremmin huomioon pääkaupunkiseudun työelämän tarpeet ja helpottaa osaajapulaa. 

Apuraha myönnetään euromääräisenä summana, joka on 3000 € / hyväksytysti suoritettu suomen kielen tasotesti lukuvuodessa. Tasotestejä voi myös suorittaa ennakolta. Jos opiskelija on tehnyt edeltävänä vuonna useamman kuin yhden tasotestin, suoritukset otetaan huomioon seuraavien lukuvuosien apurahoja myönnettäessä. Yhden lukuvuoden aikana voi saada korkeintaan yhden apurahan. Kielen tasotesti määrittää apurahan saamisen tasapuolisesti ja mitattavalla tavalla. Apurahaa ei jatkossa voi hakea esittämällä sosiaalisia ja terveydellisiä tai muita vastaavia perusteita.

Aiemmassa apurahamallissa suurimmalle osalle koulutuksen aloittavista opiskelijoista myönnettiin 100 % apuraha. Tätä on kompensoinut opetusministeriön myöntämä rahoitus 55 opintopistettä suorittaneista opiskelijoista. Ennen kevättä 2019 opintonsa aloittaneille sovelletaan vanhaa apurahamallia.

Apurahan ollessa sidottu suomen kielen tasotestien suorittamiseen ovat perustelut apurahalle selkeät ja siten opiskelijat ovat aiempaa paremmin tietoisia myös 2. - 4. opiskeluvuosina maksettavan lukuvuosimaksun suuruudesta heti opiskelujen aloittamisesta alkaen. Uusi malli koskee kevään 2019 vieraskielisessä yhteishaussa valittuja uusia opiskelijoita.

Lisätietoja

Terhi Reima
opiskelija- ja hakijapalveluvastaava
Metropolia Ammattikorkeakoulu
etunimi.sukunimi@metropolia.fi

Tiedote
Sirpa Rutanen
Metropolian viestintäpalvelut


Muuta maailmaa kanssamme

Tule mukaan muutosta vauhdittavaan varainhankintakampanjaamme. Lahjoita euro, joka tukee yhteistä tulevaisuuttamme. Kiitos lahjoituksesta!

metropolia.fi/lahjoita


Vaisalalta 25 000 euron lahjoitus tekniikan koulutukseen

11.01.2019

Metropolia on saanut varainhankintakampanjaansa lahjoituksen suomalaiselta ympäristönmittauksen, -monitoroinnin ja -havainnoinnin maailman markkinajohtaja Vaisala Oyj:lta. 25 000 euron tuki on osoitettu tekniikan koulutusalalle. Vaisalan toiminnalle on ominaista teknologiajohtajuus, aktiiv...

Lue lisää

OP Helsingiltä panostus nuorten tulevaisuuteen: 50.000 euron lahjoitus Metropolialle

09.01.2019

Paikallinen, pääkaupunkiseudulla toimiva täyden palvelun pankki OP Helsinki on tehnyt merkittävän 50.000 euron lahjoituksen Metropolialle. OP Helsinki on halunnut edustaa positiivista muutosvoimaa erityisesti Helsingissä ja sen ympäristökunnissa. Siksi se on p...

Lue lisää

LOOK-hankkeen tulokset leviävät kansainvälisesti

08.01.2019

Hollannissa on lähdetty kokeilemaan Metropolian LOOK-hankkeessa (Lapsen oikeus osallistua kuntoutukseensa – lapsen edun arviointi) kehitettyä uutta työvälinettä Metku-kirjaa Kyseessä on lapselle merkityksellisen toiminnan kuvaus ilmaisen sovelluksen (Book creator)...

Lue lisää

Tee elämäsi valinta - haku englanninkielisiin tutkinto-ohjelmiin alkaa 9.1.2019

08.01.2019

Kiinnostaako sinua kansainvälisyys ja opiskelu englannin kielellä pääkaupunkiseudulla? Tee sinäkin elämäsi valinta ja valitse Metropolia. Yhteishaku englanninkielisiin Bachelor- ja Master-tutkintoihin on 9.-23.1.2019. Opinnot alkavat elokuussa.
Katso mitä opi...

Lue lisää

07.01.2019

Digimaan kartanlukijakumppani Eduix Oy:ltä lahjoitus Metropolialle

Eduix Oy on yli 20 vuotta sitten perustettu ohjelmistoyritys, jonka asiakkaista merkittävä osa toimii koulutussektorilla Suomessa ja muissa Pohjoismaissa. Metropolia ja Eduix ovat tehneet erittäin pitkään yhteistyötä ja kehittäneet opettajien ja opintohallinnon j&a...

Lue lisää

07.01.2019

Metropolia vauhdittaa varainhankintaansa vuonna 2019 − tähän mennessä lahjoituksia kertynyt 2 miljoonaa euroa

Metropolia on ilahtunut aktiivisuudesta, jolla yritykset, säätiöt ja yksityishenkilöt ovat suhtautuneet sen varainhankintakampanjaan. Yksityisiä lahjoituksia on kertynyt vuoden 2018 loppuun mennessä hieman yli 2 miljoonaa euroa. Tukea kuitenkin tarvitaan edelleen, jotta Metr...

Lue lisää

27.12.2018

Ramboll teki 20 000 euron lahjoituksen Metropolian tekniikan koulutusalalle

Kansainvälinen infrastruktuurin, ympäristön ja rakennusten suunnittelun sekä rakennuttamisen asiantuntijapalvelujen asiantuntijayritys Ramboll on lahjoittanut 20 000 € Metropolian tekniikan ja liikenteen koulutusalalle. Säätiöomisteisessa yhtiössä on yli ...

Lue lisää


8 - 14 / 1644

Tilaa uutiset RSS-syötteenä

 

Uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje, joka ilmestyy 4-6 kertaa vuodessa.

Uutiskirjeet 2018

Uutiskirjeet 2017

Uutiskirjeet 2016

Uutiskirjeet 2015

Uutisarkisto

Yli vuotta vanhemmat uutiset löydät uutisarkistostamme