Myllypuro kampus
MetGO polkaisee lukuvuoteen vauhtia 2.10. Tällä kertaa MetGO valtaa Myllypuron kampuksen levittäytyen ympäri taloa.
Mistä kyse?
MetGOssa pääset nauttimaan musiikista ja esittävästä taiteesta, kuulemaan mielenkiintoisia puheenvuoroja, tutustumaan Metropolian eri toimijoihin sekä tietysti tapaamaan uusia ja vanhoja metropolialaisia. MetGOssa voi lunastaa uniikin haalarimerkin kierrettyään rastipassin merkitsemillä ständeillä.
Kuka voi osallistua?
MetGOhon ovat tervetulleita kaikki metropolialaiset, mutta erityisesti toivomme paikalle ensimmäisen vuoden opiskelijoita, joiden lukujärjestyksessä tapahtuma on huomioitu. Tapahtumaan ei tarvitse ilmoittautua, napaa vain kaverisi ja saavu paikalle sellaisena kuin olet.
Ohjelma
Johdon tervehdys
Tapahtuman alussa kuulemme johdon terveiset. Lavalla tavataan Riitta Konkola ja Heidi Rontu.
🕒 Klo 13.20-13.35
📍 Ravintola-salin lava
Vuoden strategiset teot ja onnistumiset: Ratkaisija-palkintojen jako
Ratkaisija-palkinto jaetaan tänä vuonna metropolialaisille, jotka ovat edistäneet Metropolian strategian toimeenpanoa innostaen samalla muita ja yhteistyön voimaan nojaten.
🕒 Klo 14.00-14.15
📍 Ravintola-salin lava
Vuoden alumnin palkitseminen
Vuoden alumni -tunnustus myönnetään Metropoliasta (tai sen edeltäjistä Stadiasta tai Evtekistä) valmistuneelle ja korkeakoulututkinnon suorittaneelle henkilölle tunnustuksena aktiivisesta, positiivisesta ja uraauurtavasta työstään Metropolian kasvattina.
Tule mukaan seuraamaan palkintoseremoniaa, jossa selviää kenet valitaan Vuoden alumniksi!
🕒 Klo 14.15-14.35
📍 Ravintola-salin lava
Paneelikeskustelu: Miksi monimuotoisuudesta on vaikea puhua?
Mistä monimuotoisuuskeskustelun vastakkainasettelut kumpuavat – ja miten löydämme parempia tapoja kuulla ja kohdata toisemme?
Metropolian dialogipäällikkö Minna Kaihovirta johdattelee panelistit dialogiin, joka avaa keskusteluilmapiirin haasteita ja etsii rakentavia ratkaisuja.
Panelistit:
Amani Al-mehsen on ihmisoikeusasiantuntija, kirjailija, kolumnisti, toimittaja ja historiallisen Naisasialiitto Unionin puheenjohtaja. Al-mehsen käsittelee teksteissään, työssään ja puheenvuoroissaan ihmisyyttä kauneimmillaan ja kauheimmillaan
Shadia Rask on yhdenvertaisuuskouluttaja ja Kauppakorkeakoulu Hankenin työelämäprofessori, jonka erityisosaamista ovat moninaisuuteen ja maahanmuuttoon liittyvät kysymykset. Shadia palkittiin tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla rakentavasta ja tutkimustietoon pohjautuvasta osallistumisesta rasismia ja eriarvoisuutta koskevaan yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Anu Kantola toimii Setan puheenjohtajana ja hänellä on takanaan 10 vuoden vaikuttamistyö sateenkaarijärjestöissä. Päivätöissään Anu vaikuttaa työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmaan liittyvässä hankkeessa asiantuntijana.
Heidi Torn on tehnyt töitä rekrytoijana, kirjailijana, artistina, ääninäyttelijänä, saavutettavuuden sanansaattajana ja asiakaskokemusvalmentajana. Aivoilleen sattuneen pienen koodausvirheen vuoksi hän on ollut syntymästään asti sokea. Tällä hetkellä Heidi työskentelee pelinvetäjänä pakohuoneessa, jonka perustaminen sai alkusysäyksen saavutettavista elämyksistä.
🕒 Klo 15.00-15.30
📍 Ravintola-salin lava
Musiikista vastaa Bilemoottori, Rebekka Holi ja DJ hotleevibling
Bilemoottori on helsinkiläinen, ammattimuusikoista koostuva bilebändi, joka saa juhlien kuin juhlien moottorin varmasti hyrräämään! Yhtyeen muodostaa neljä muusikkoa: laulaja Emma Porthan, basisti Juho Korjus, rumpali Ilari Ollila ja kosketinsoittaja Tobias Schenk. Bilemoottorin jäseniä yhdistää loistava huumorintaju, mieletön meininki sekä omistautuminen, ammattitaito ja intohimo musiikkia kohtaan.
🕒 Klo 13.00-13.20 & 14.40-15.00
📍 Ravintola-salin lava
Rebekka Holin musiikissa herkkä folk, leikkisä tarinankerronta ja rouhea räime saavat aikaan vastustamattoman yhdistelmän. Kappaleiden sanoitukset rakentuvat usein pienistä havainnoista ja ohikiitävistä hetkistä – arjen tarkkanäköisestä runoudesta. Metropoliassa Holi opiskelee musiikin tekemistä ja tuottamista nyt neljättä vuotta. MetGOssa hän esiintyy yhdessä sähkökitaristi Meri Walleniuksen kanssa.
🕒 Klo 13.40-14.00 & 15.40-16.00
📍 Ravintola-salin lava
hotleevibling on Helsingin yöelämässä jo muutaman vuoden ajan aktiivisesti vaikuttanut selektori, jonka musakirjasto ei tunne genrerajoja. Guilty Pleasures-klubikonseptistakin tuttu DJ soittaa taikurimaisin elkein MetGOssa musiikkia, joka saa paantuneimmankin kävijän pitkittämään visiittiään.
🕒 Klo 13.00-16.00
📍 C-talon aula
Photo Booth riemukkaisiin kaverikuvauksiin
Ikuista MetGOn tunnelmat valokuvauksi. Tule yksin tai kaverin kanssa hassuttelemaan kameran eteen. Vai haluatko olla vakava? Sekin käy, mutta kuva olis silti kiva. Photo booth –valokuvausnurkkaus järjestetään yhdessä Valovirran kanssa. Saat kuvat muistoksi, eikä tapahtuman järjestäjillä ole käyttöoikeutta kuviisi.
🕒 Klo 13.00-16.00
📍 C-talon odotteluaula
Yhteisötaideteos: Räsyryijy
Jätä oma jälkesi yhteiseen taideteokseen! Päivän aikana rakennamme kierrätyskankaista leikatuista matonkuteista räsyryijyn. Tule solmimaan yksi tai useampi hapsu juuri sillä värillä, joka sinua puhuttelee – ja seuraa, miten teos kasvaa jokaisen osallistujan panoksesta.
Valmis ryijy kuvastaa monimuotoisuutta ja yhteisöllisyyttä sekä tarjoaa kaikille mahdollisuuden osallistua ja vaikuttaa.
🕒 Klo 13.00-16.00
📍Showroom
Monimuotoinen Metropolia - yhdessä kohti yhdenvertaista korkeakouluyhteisöä
Tule tutustumaan, miten Metropoliassa juhlistetaan monimuotoisuutta ja rakennetaan yhdenvertaisempaa korkeakouluyhteisöä – ja miten sinä voit olla mukana.
🕒 Klo 13.00-14.00
📍 Showroom
Ohjelmaa kansainvälisille opiskelijoille
Welcome Hub kutsuu ensimmäisen vuoden kansainvälisiä opiskelijoita verkostointitapahtumaan. Luvassa rentoa tutustumista toisiin kansainvälisiin opiskelijoihin, pientä syötävää ja arkea helpottavaa tietoa Metropoliassa opiskelusta ja Suomesta.
Metropolia Welcome Hub on kansainvälisten opiskelijoiden neuvonta- ja ohjauspiste.
Lisätietoa tapahtumasta
Ständejä tapahtumassa on ennätyksellinen määrä: jopa 30 ständiä osallistuu tämän vuoden MetGO –tapahtumaan! Katso mitä ständejä tapahtumassa on mukana.
Terveys -osaamisalue
Kuntoutus ja tutkiminen -osaamisalue
Hyvinvointi -osaamisalue
Kiinteistö- ja rakennusala – AIVOLink Club
Kirjasto
Helpdesk
Kansainvälistymispalvelut
U!REKA
Opiskeluhyvinvointipalvelut
Oppilaitospappi
Toimitilapalvelut
Kestävä kehitys & ympäristö -teemat
Turvallisuus
Viestintäpalvelut
METKA
ESN Metropolia - Erasmus Student Network Metropolia
Helsingin Tekniikan Opiskelijat – HTO ry
METKAN Speksi
Talo ry
Robo Garage
Hiilitalli
Helsinki XR Center
HyMy-kylä
HyMy-kylä pop up: osteopatia
HyMy-kylä pop up: hoitajavastaanotto
HyMy-kylä pop up: KYLÄoptikko
HyMy-kylä pop up: aikuisneuvola
WelcomeHub & Uraohjauspalvelut
Ikääntymisen osaamiskeskittymä
Turbiini Campus Incubator
Alumnitoiminta
LGIN pelihautomo
Ai.metropolia.fi
Tapahtumassa on käytössä Metropolian turvallisemman tilan periaatteet
AVOIMUUS JA OPPIMINEN
- Kysymme, erehdymme ja opimme – se on sallittua ja olennainen osa oppimista.
- Ymmärrämme, että kaikkea ei tarvitse osata valmiiksi – jokainen kohtaaminen on mahdollisuus kehittyä
- Kuuntelemme toisiamme aktiivisesti ja annamme tilaa erilaisille näkemyksille.
- Otamme palautteen vastaan rakentavasti ja kehitämme toimintaamme sen pohjalta.
KUNNIOITUS
- Kohtelemme kaikkia ihmisiä arvostavasti ja yhdenvertaisesti riippumatta heidän taustastaan, identiteetistään tai elämäntilanteestaan.
- Emme tee oletuksia toisten taustoista tai identiteeteistä.
- Kunnioitamme jokaisen itsemäärittelyoikeutta ja moninaisuutta.
TILAN ANTAMINEN
- Kunnioitamme toistemme henkilökohtaista tilaa sekä oikeutta määritellä rajansa.
- Vältämme asiattomia katseita, kommentteja ja koskettamista.
- Huolehdimme, että kaikilla on tilaa tulla nähdyksi ja kuulluksi. Ymmärrämme, että kaikki eivät halua olla yhtä paljon esillä - annetaan tilaa olla mukana omalla tavallaan.
PUUTTUMINEN
- Tunnistamme ja puutumme syrjintään, häirintään ja epäasialliseen kohteluun.
- Emme jää tilanteissa vain sivustakatsojaksi. Huolehdimme, että häirinnän kohteeksi joutunut henkilö saa tukea ja ei jää tilanteessa yksin.
- Pyrimme ratkaisemaan tilanteet, silloin kun ne tapahtuvat – varhainen puheeksi ottaminen auttaa purkamaan jännitteitä.
- Pyydämme anteeksi, jos loukkaamme muita.