Merkittävä avaus korkean osaamisen viennille - Suomen historian suurin tilaustutkintojen kauppa Keniaan

31.1.2022 - 14:10

EduExcellence Oy, kansainvälinen suomalaisen koulutusosaamisen vientiyhtiö, ja Kenian valtio yhdessä Skill Dove Ltd.:n kanssa, ovat solmineet kauppasopimukset tilaustutkintokoulutuksista Laurea- ja Metropolia-ammattikorkeakouluihin, ja Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradiaan. Sopimus koskee sairaanhoitajan, fysioterapeutin ja informaatioteknologian alempia korkeakoulututkintoja Laureassa ja Metropoliassa, ja lähihoitajan tutkintoa Gradiassa.

Terveydenhoitoalan koulutustarve Keniassa on erittäin suuri. Useat opiskelijat hakevat opiskelumahdollisuuksia Euroopassa, nyt erityisesti Suomessa. Nyt solmittu sopimus on Suomen historian suurin tilaustutkintojen kauppa käsittäen jo ensimmäisessä aallossa yhteensä lähes 450 tutkintokoulutettavaa ja kaupan ensimmäisen vaiheen kokoluokka on yli 10 M€. Useat opiskelijat haluavat myös työllistyä valmistumisensa jälkeen Suomeen, mutta suuri osa valmistuneista haluaa hyödyttää kotimaataan kehittämällä paikallista järjestelmää. Koulutuksella voidaan vastata osaltaan osaaja- ja työvoimapulaan Suomessa sekä edelleen tiivistää yhteistyötä alueiden työpaikkojen kanssa tulevaisuuden työvoimatarpeita varten.

Suurin osa opiskelijoista tulee Uasin Gishun maakunnasta Keniasta. Maakunnan kuvernööri, Jackson Mandago, on ollut hankkeen toimeenpaneva ja kantava voima. Laurea-ammattikorkeakoulu vastaa sairaanhoitaja- ja fysioterapeuttitutkinnoista, ja Metropolia-ammattikorkeakoulu informaatioteknologiasta. Suurin osa opiskelijoista on jo valittu ja opinnot alkavat suomen kieltä ja kulttuuria käsittävillä siltaopinnoilla.

Laurea-ammattikorkeakoulun rehtori ja toimitusjohtaja Jouni Koski on erittäin vaikuttunut merkittävästä koulutusvientiyhteistyöstä Kenian Uasin Gishun maakuntahallinnon kanssa. ”Tämä yhteistyöprojekti tarjoaa tasavertaisen mahdollisuuden eri lähtökohdista tuleville opiskelijoille päästä opiskelemaan Suomeen ja Laureaan, sekä saavuttaa Keniassa arvostettu suomalainen sairaanhoitajan tai fysioterapeutin tutkinto, kun maakuntahallinto maksaa sekä korkeakouluopiskelijoiden opiskelun että asumisen. Korkeakoulumme asiantuntijat ovat kiitelleet valintakokeisiin osallistuneiden korkeaa osaamistasoa, joten uskomme heidän menestyvän opinnoissaan erinomaisesti. Haluamme palvella ja tukea Suomeen saapuvia korkeakouluopiskelijoita heidän opinnoissaan parhaalla mahdollisella tavalla”, Koski sanoo.

”Tässä sopimuksessa yhdistyy erinomaisesti monta tärkeää asiaa. Opiskelija pääsee osalliseksi suomalaisesta korkeasta teknologiaosaamisesta ja saa sitä kautta ammattitaidon, jolla voi työllistyä kansainväliselle alalle. Tämä on merkittävä avaus suomalaiselle yhteiskunnalle korkean osaamisen viennin kannalta, missä pienen maan mahdollisuus menestyä on suuri”, toteaa Metropolia-ammattikorkeakoulun toimitusjohtaja-rehtori Riitta Konkola.

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia vastaa sopimuksen lähihoitajakoulutuksesta. Koulutus on historiallinen avaus uuden, toisen asteen koulutusvientilainsäädännön uudistuksen tultua voimaan vuoden 2022 alusta.

”Odotamme mielenkiinnolla tämän kumppanuusprojektin käynnistymistä. Suomalainen tapa toteuttaa ammatillista koulutusta yhteistyössä työelämän kanssa on herättänyt kiinnostusta maailmalla. Me Gradiassa haluamme olla edelläkävijöinä ammatillisen koulutuksen viennissä ja siten osaltamme toteutamme suomalaista koulutusviennin strategiaa. Olemme vakuuttuneita siitä, että saamme Keniasta motivoituneita ja oppimisesta innostuneita opiskelijoita, jotka kotimaahansa palattuaan kehittävät paikallista työelämää uusin opein. Samanaikaisesti kansainvälisten kohtaamisten kautta me vahvistamme omaa osaamistamme ammatillisen koulutuksen toimijana ja kansainvälisenä osaajana”, iloitsee rehtori Pirjo Kauhanen Gradia Jyväskylästä.

Kaupalliset operaatiot ja sopimusjärjestelyt hoidetaan Skill Dove -yhtiön kanssa. Heidän vaikutuksensa kauppojen syntymiseen on ollut merkittävä. “Tämä tilaustutkintoyhteistyö on täysin kaupallista toimintaa ilman suomalaista rahoituspanostusta. Paikallinen hallitus Keniassa haluaa investoida henkiseen pääomaan saadakseen opiskelijoilleen maailmanluokan huippukoulutuksen Suomessa ja koulutetun työvoiman kehittämään paikallista järjestelmää kohti tulevaisuutta. Osa valmistuneista hakeutuu todennäköisesti myös Suomen työmarkkinoille. Haemme mahdollisimman pitkäikäistä yhteistyösuhdetta Kenian kanssa”, toteaa Jan-Markus Holm, EduExcellence Oy:n toimitusjohtaja.

Lisätietoja

Jan-Markus Holm
Toimitusjohtaja, EduExcellence Oy
jan-markus.holm [at] eduexcellence.fi (jan-markus[dot]holm[at]eduexcellence[dot]fi)
Tel +358 40 5738 009

EduExcellence

EduExcellence on kansainvälinen suomalaisen koulutusosaamisen vientiyhtiö. Sen omistajat ovat pääkaupunkiseudun merkittävimmät ammattikorkeakoulut, 3AMK – Haaga-Helia, Laurea ja Metropolia. Vuonna 2017 perustetulla EduExcellence Oy:llä on koulutus- ja kehittämisohjelmia Afrikan lisäksi mm. Kiinassa ja laajemmin Aasiassa, Persianlahdella, sekä latinalaisessa Amerikassa. EduExcellence edustaa 3AMKn laajaa ja monipuolista osaamista kansainvälisesti. 3AMK:ssa opiskelee 35000 opiskelijaa ja työskentelee 2500 ammattilaista. Lisää verkkosivuilla, www.eduexcellence.fi.

Gardia

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia on koulutuksenjärjestäjä, joka uudistaa oppimista ja työelämää. Gradia tarjoaa ammatillista koulutusta ja lukiokoulutusta nuorille ja aikuisille sekä palveluja yritys- ja työelämäasiakkaille. Gradiassa on opiskelijoita 21 000. Gradia on toisen asteen koulutusviennin uranuurtaja Suomessa. www.gradia.fi

Education Finland logo3AMK logo