Metropolia on julkaissut uudenlaisen toiminnallisen kestävän kehityksen tiekartan

21.10.2021 - 11:30

Metropolia on julkaissut toiminnallisen kestävän kehityksen tiekartan uudella vastuullisuussivustollaan. Yhteistyökumppanina on toiminut AskKauko Oy.

Tiekartta visualisoi Metropolian vuoteen 2030 ulottuvat vaikuttavimmat tavoitteet ja toimenpiteet kiinnostavasti. Sivustolla voi seurata korkeakoulun vastuullisuustyön etenemistä ja tavoitteiden toteutumista sekä tutustua yksityiskohtaisesti tiekartan dynaamisiin sisältöihin.

Läpinäkyvän ja avoimen vastuullisuusviestinnän merkitys korostuu

Organisaatioilta odotetaan yhä vaikuttavampaa vastuullisuustyötä ja osaamista viestiä kansantajuisesti ja entistä läpinäkyvämmin.

”Läpinäkyvälle, ketterälle ja reaaliaikaiselle viestinnälle on selkeä tarve. Vastuullisuusraportoinnin rinnalle on erityisesti ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa noussut tiekarttojen merkitys. Tiekartan avulla vastuullisuustyötä voidaan johtaa tiedon perusteella ajantasaisesti ja samalla viestiä eri kohderyhmille mitä on konkreettisesti saatu aikaiseksi. On hienoa, että Metropolia tekee viestintää rohkeasti uudella tavalla”, sanoo AskKaukon kestävän kehityksen johtava asiantuntija Sami Tornikoski.

Metropolian tiekartta toimii vastuullisuustyön johtamisen työkaluna sekä viestintäkanavana.

“Tiekartat jäävät helposti kerran julkaistaviksi tahtotiladokumenteiksi. Päivitettävän ja toiminnallisen tiekarttamme avulla vastuullisuustyömme seuranta on kaikille avointa. Olemme vasta alussa ja kehitämme jatkuvasti tavoitteitamme ja toimenpiteitämme”, sanoo Metropolian kestävän kehityksen päällikkö Elli Ojala.

Aurinkopaneeli

Metropolian kestävän kehityksen työ

Kestävä kehitys on Metropolian kaikkea toimintaa läpileikkaava teema 2021-2030 strategiassa. Tiekartta pohjautuu YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin keskittyen olennaisimpiin teemoihin. Kestävän kehityksen tiekartta on rakennettu yhteistyössä koko korkeakouluyhteisön kanssa ja sen tarkoituksena on tukea jokaisen metropolialaisen päivittäistä vastuullisuustyötä.

Metropolian tiekartan päätavoitteet:

  • Johdamme vastuullisesti ja ihmislähtöisesti
  • Olemme hiilineutraali korkeakoulu 2030
  • Kasvamme kestävästi ja investoimme tulevaisuuteen
  • Jokainen metropolialainen osaa edistää kestävää kehitystä työelämässä ja yhteiskunnassa
  • Luomme yhteistyössä innovatiivisia ratkaisuja kestävän kehityksen haasteisiin


Korkeakouluilla on avainrooli kestävämmän tulevaisuuden rakentamisessa. Kutsumme kaikki sidosryhmämme ja metropolialaiset yhdessä ratkomaan kestävän kehityksen haasteita.

Tutustu syyskuussa 2021 julkaistuun vastuullisuussivustoomme: https://metropolia.fi/kestavakehitys/

Seuraa kestävän kehityksen matkaamme: #KestäväMetropolia #Metropolia2030 #ratkaisijakorkeakoulu

Lisätietoja:

Metropolia Ammattikorkeakoulu
Elli Ojala
Kestävän kehityksen päällikkö
elli.k.ojala [at] metropolia.fi (elli[dot]k[dot]ojala[at]metropolia[dot]fi)

AskKauko Oy
Sami Tornikoski
Kestävän kehityksen johtava asiantuntija
sami [at] askkauko.com (sami[at]askkauko[dot]com)

Tiedotteen lähetti:
Marianne Vainikka
Metropolia Ammattikorkeakoulu, Viestintä
marianne.vainikka [at] metropolia.fi (marianne[dot]vainikka[at]metropolia[dot]fi)

Yhteystiedot
Metropolia Ammattikorkeakoulu
Myllypurontie 1, 00920 Helsinki
p. 09 7424 5000

Metropolia on pääkaupunkiseudulla toimiva kansainvälinen ja monialainen Suomen suurin ammattikorkeakoulu. Koulutamme kulttuurin, liiketalouden, sosiaali- ja terveysalan sekä tekniikan asiantuntijoita ja kehittäjiä. Muodostamme 16 700 opiskelijan ja yli 1 000 asiantuntijan yhteisön, jossa erilaiset ihmiset ja maailmat kohtaavat.

Olemme korkeakoulutuksen rohkea uudistaja ja rakennamme kestävää tulevaisuutta tiiviissä yhteistyössä työelämän kanssa. Ratkaisijakorkeakouluna tuemme tuoretta ajattelua, uusia innovaatioita sekä rohkeita kokeiluja. Vuosittain toteutamme yli 100 tutkimus- ja kehityshanketta, yhteiskunnan ja ihmisen parhaaksi. Metropolian liikevaihto tilikaudella 2020 oli 103 miljoonaa euroa, josta liiketoiminnan osuus oli 4,7 miljoonaa euroa.