Metropolian kolmas vuosineljännes: yhteistyötä ja kestäviä ratkaisuja

26.11.2021 - 13:31

”Kolmannella kvartaalilla teimme laajasti yhteistyötä kumppaneidemme kanssa. Ratkaisijakorkeakouluna meillä on loistavat lähtökohdat nivoa yhteen innovaatiot, opiskelu sekä työ- ja elinkeinoelämä ja näin ratkoa yhdessä yhteiskunnan suuria haasteita”, sanoo toimitusjohtaja-rehtori Riitta Konkola.

Metropolian strateginen yhteistyö jatkuvan oppimisen korkeakoulukumppaneiden kanssa vahvistui merkittävästi Helsingin yliopiston ja 3AMK-liittouman välillä, erityisesti tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnassa sekä oppimistoiminnassa. Tätä kautta Metropolialle avautuu myös ainutlaatuisia opiskelu- sekä tutkimusyhteistyömahdollisuuksia ja rooli osana pääkaupunkiseudun tiede- ja tutkimusyhteisöä vahvistuu.

Yhteistyö työelämäkumppaneiden kanssa vahvistui, kun Metropolia solmi syyskuussa sopimuksen pitkäaikaisen kumppanin Nokia Solutions and Networks Oy:n kanssa. Yhtiön kanssa on tehty jo pitkään yhteistyötä muun muassa Metropolian opiskelijoille monipuolisia harjoittelu- ja yhteistyömahdollisuuksia tarjoten.

REACT-EU-varojen rakennerahastohauissa menestyttiin erinomaisesti ja Metropolian koordinoimana käynnistyy pian kymmenen uutta TKI-hanketta. Hankkeissa tuetaan vihreää siirtymää, digitalisaation toteutumista ja yhteiskunnan muutoskyvykkyyttä koronan jälkeisessä ajassa.

Metropolia vauhdittaa muutosta kohti kestävää yhteiskuntaa

Koko korkeakoulun kanssa yhteistyössä rakennettu kestävän kehityksen tiekartta valmistui elokuussa. Tiekartan tarkoitus on tuoda olennaisimmat kestävän kehityksen tavoitteet strategiasta käytäntöön ja Metropolian arkeen. Samalla se toimii osaltaan pohjana Metropolian toiminnan suunnittelulle, jotta tavoitteet muuttuvat aidoksi arjen tekemiseksi. Vuonna 2022 yhtenä Metropolian päätavoitteena on kehittää koko henkilöstön kestävän kehityksen osaamista.

Syyskuussa Metropolia julkaisi uuden kestävän kehityksen sivuston, joka tekee näkyväksi kestävän kehityksen työtä ja tavoitteita. Sivustolla on panostettu visuaalisen esittämisen keinoihin ja vastuullisuustyötä havainnollistetaan esimerkein ja datan avulla.

Metropoliaan alkuvuodesta 2021 perustetut kestävän kehityksen asiantuntijatiimit sekä kestävän kehityksen verkosto edistävät aktiivisesti kestävää kehitystä korkeakouluyhteisössä. Verkosto on henkilöstölle ja opiskelijoille avoin verkostoitumisen, tiedon vaihdon ja yhteistyön kanava, jossa on mukana yli 80 osallistujaa.

Liikevaihdon kasvu jatkui kolmannella kvartaalilla

Kolmannella kvartaalilla liikevaihto oli 27,5 miljoonaa euroa kasvaen 13,5 prosenttia vertailukaudesta (Q3/2020; 24,2 M€). Tulos oli 5,5 miljoonaa euroa kasvaen 195 prosenttia edellisvuoden vastaavasta kaudesta (Q3/2020; 1,9 M€). Metropolian liiketoiminta kasvoi kolmannella kvartaalilla vahvasti ja sen odotetaan kehittyvän hyvin tilikauden aikana.

Tammi-syyskuun liikevaihto oli 81,3 miljoonaa euroa kasvaen 8,5 prosenttia edellisvuodesta (1-9/2020; 74,9 M€). Tammi-syyskuun tulos oli 8,3 miljoonaa euroa kasvaen 228 prosenttia edellisvuodesta (Q1-Q3/2020; 2,5 M€). Tilikauden tulos sisältää opetus- ja kulttuuriministeriön liikaa maksaman erän 1,7 miljoonaa euroa. Tilikauden kumulatiivinen yhdeksän kuukauden oikaistu tulos on 6,6 miljoonaa euroa.

Lue vaikuttavuuskatsaus kokonaisuudessaan: vaikuttavuuskatsaus 3/2021

Lisätietoja:

Riitta Konkola
toimitusjohtaja-rehtori

Myllypuron kampus