Katse tulevaisuuteen -hanke

Yritysten kestävää menestystä rakentamassa

Katse tulevaisuuteen -hankkeen (ESR) tarkoituksena oli vahvistaa sosiaali-, terveys- ja hyvinvointialan yrittäjien, yritysten ja työntekijöiden muutoskyvykkyyttä sekä antaa konkreettisia työkaluja yrityksen kestävän menestystarinan rakentamiseen. Hankkeeseen osallistuneet yritykset kävivät läpi joko yrityskohtaisen tai useiden yrittäjien pienryhmässä toteutettavan kehittämispolun, jonka aikana kirkastettiin yhdessä työyhteisön tulevaisuuden visio ja rakennettiin konkreettinen suunnitelma tämän saavuttamiseksi. Suunnitelmassa kiinnitettiin huomiota erityisesti resilienssin eli muutosjoustavuuden vahvistamiseen sekä kestävän työn periaatteisiin pitkäaikaisen kilpailukyvyn pohjana. Hanketta rahoitti Euroopan sosiaalirahaston, joten osallistuminen oli kohderyhmään kuuluville yrityksille ja yhdistyksille maksutonta.

Hanke toteutettiin 1.5.2021–30.4.2023. Kiitos kaikille mukana olleille!

Miten kehitän yritystäni kestävämmäksi?

Haluaisitko, että yrityksesi tunnettaisiin kestävästä työkulttuurista? Kulttuurista, jossa alan osaajat haluaisivat mielellään työskennellä? Yrityskulttuuria on mahdollista kehittää kestävämmäksi. Se on nyt ajankohtaisempaa kuin koskaan, sillä osaavia työntekijöitä on tarjolla vähän ja kestämättömät työskentelytavat pienentävät työkykyisten joukkoa entisestään.

Työkulttuuria on helppo lähteä kehittämään kestävämmäksi hankkeessa tuottamiemme ilmaisten työkalujen avulla.

Matkaopas pk-yritysten kestävyyteen

Menestyvä työyhteisö ja kestävä tulevaisuus – Matkaopas pk-yrityksille -julkaisun kansi. Julkaisun kirjoittajat: Carita Hand, Titta-Maria Kettunen, Salla Kivelä, Marjatta Komulainen, Jaana Meriläinen ja Helena Miettunen.Hankkeemme loppujulkaisu Menestyvä työyhteisö ja kestävä tulevaisuus – Matkaopas pk-yrityksille opastaa sinua työyhteisön kestävien toimintatapojen kehittämisessä vaihe vaiheelta. Oppaasta löydät konkreettisia harjoitteita ja tehtäviä, joiden avulla työyhteisön toimintatapoja voi kehittää kestävämmiksi. Oppaassa on myös lisätietoa kestävyyden teemoista sekä luku- ja kuunteluvinkkejä aiheeseen liittyen. Sähköinen julkaisu on maksuttomasti kaikkien käytössä.

Koska työyhteisön kestävät toimintatavat ovat nykypäivänä mitä parhainta mainosta yritykselle, kannustamme myös jakamaan kuvia ja ajatuksia harjoitusten ääreltä sosiaalisen median kanavissa tunnisteella #KestavaMenestys. Haasta myös yrittäjäkollegat mukaan!

Tulevaisuuden muistelu yhteisen vision kirkastajana

Kehittäminen on helppoa aloittaa tulevaisuuden muistelulla

Yksi kehittämisessä käyttämämme menetelmä on Sitrankin suosittelema tulevaisuuden muistelu. Tutustu edellä näkyvän animaation avulla tulevaisuuden muistelu -menetelmään ja siihen, miten menetelmää voi käyttää yhteisen vision kirkastajana.

Videolla esitetyt apukysymykset:

  • Miltä ympärilläsi näyttää?
  • Millaisia ääniä kuulet?
  • Miltä sinusta tuntuu?
  • Minkälaista yrityksessä on olla töissä?
  • Mikä on oma roolisi nyt?
  • Millaista työtä teette?
  • Missä työpaikka sijaitsee?
  • Minkälainen työympäristo on?
  • Minkälaisin välinein työtä tehdään?
  • Ketkä ovat asiakkaina?
  • Mitä viiden vuoden aikana on tapahtunut, jotta olette päässeet tähän tilanteeseen?
  • Millaisia valintoja teitte?
  • Keneltä sait apua?

Voit keksiä kysymyksiä lisää itse.

Kestävämmän työyhteisön kehittäjäksi -podcast

Kestävämmän työyhteisön kehittäjäksi -podcastissa pureudutaan työyhteisöjen yhteiskehittämisessä hyödynnettäviin menetelmiin. Katse tulevaisuuteen -hankkeessa asiantuntijat yliopettaja Salla Kivelä ja lehtori Carita Hand jakavat podcastissa oivalluksiaan kehittämismatkojensa varrelta.

Jaksot

1: Työyhteisön haaveista yhteiseksi visioksi

Ensimmäisessä jaksossa pohditaan sitä, mistä ja miten kannattaa lähteä liikkeelle, kun aloitetaan yhteistä kehittämismatkaa työyhteisön kanssa kohti kestävämpää työyhteisöä.

2: Visiosta kirkkaiksi kehittämistavoitteiksi

Toisessa jaksossa mietitään, miten visiosta saadaan täsmennettyä konkreettinen ja kestävä kehittämistavoite. Samalla keskustelijat jakavat vinkkejä kehittämistavoitteen toimintasuunnitelman laatimisesta.

3: Vahvista työyhteisön kehittämismahdollisuuksia

Kolmannessa jaksossa pureudutaan kehittämisen seurantaan sekä suunnan tarkistamiseen. Keskustelijat pohtivat, kuinka yllättävistä tai odottamattomista tilanteista voi selvitä ja mitä ovat työyhteisön resilienssitekijät ja miten niitä voidaan vahvistaa.

4: Kannusta kokeiluihin ja kehittämismatkan oivalluksiin

Neljännessä jaksossa keskustelijat jakavat oppejaan ja oivalluksiaan niin kehittäjien kuin työyhteisöjenkin näkökulmasta. Jaksossa nostetaan esiin myös psykologisen turvallisuuden merkitys osana työyhteisöjen toimintaa.

Yrittäjyyden aalloilla -podcast

Yrittäjyyden aalloilla -podcastissa käsitellään yrittäjyyteen liittyviä myyttejä ja keskustellaan eri alojen edustajien kanssa näistä kestävyyteenkin liittyvistä aiheista. Katse tulevaisuuteen -hankkeen toteuttaman podcastin kipparina toimii itsekin yrittäjänä toimiva Helena Miettunen (LinkedIn).

Jaksot

Yrittäjyyden myytti 1: Yrittäjä ei voi vaikuttaa osaajapulaan

Mitä yrittäjä voisi tehdä menestyäkseen osaajapulasta huolimatta? Helena Miettusen kanssa teemasta keskustelemassa ammattikorkeakouluopiskelijat Anton Sidorik ja Lara Bertieri sekä Katse tulevaisuuteen -hankkeen asiantuntija Salla Kivelä.

Yrittäjyyden myytti 2: Yrityksen arvoja ei tarvitse miettiä tai käydä esimerkiksi perehdytyksessä läpi

Miten yrittäjän kannattaa käydä yrityksen arvot läpi uuden työntekijän kanssa? Helena Miettusen kanssa asiasta keskustelemassa Katse tulevaisuuteen -hankkeen asiantuntija Jaana Meriläinen.

Yrittäjyyden myytti 3: Konkurssi(uhka) on yrittäjän loppu

Onko konkurssi tai sen uhka yrittäjyyden loppu? Helena Miettusen kanssa kysymystä ruotii Sami Heikkilä Nordeasta.

Yrittäjyyden myytti 4: Johtajan on varmistettava kaikki

Tarvitseeko johtajan varmistaa kaikki? Jos johtaja kokee tarvetta tarkistaa työntekijöidensä tekemiset, mistä se voi kertoa? Helena Miettusen kanssa asiaa käsittelee Katse tulevaisuuteen -hankkeen projektipäällikkö Titta-Maria Kettunen.

Yrittäjyyden myytti 5: Yrittäjä on yksin rahoituksensa ja taloutensa suunnittelun kanssa

Mistä yrittäjä voi saada tukea rahoituksensa ja taloutensa suunnitteluun? Helena Miettusen kanssa kysymykseen vastaa Marjo Seppälä Finnverasta.

Mitä Katse tulevaisuuteen -hanke tarjosi yrityksille

Menneet tapahtumat