Julkaisut

Julkaisutoiminnallaan Metropolia tukee yhteiskunnan ja elinkeinoelämän kehittymistä. Monipuoliset julkaisusarjat sekä asiantuntijablogimme tuovat esille oivalluksia, tietoa ja osaamista, jotka syntyvät ammattikorkeakoulun toiminnassa sekä yhteistyössä kumppaneiden kanssa.

Metropolian julkaisusarjat

OIVA-sarja: Jatkuvaa oppimista tukemassa

OIVA-sarja tukee jatkuvaa oppimista. Sarjassa julkaistaan esimerkiksi käsikirjoja, oppaita ja työkirjoja. Se tarjoaa esimerkiksi koulutus- ja oppimateriaaleja ammatilliseen kehittymiseen ja työyhteisöjen osaamiseen. Sarjassa julkaistaan sekä sähköisiä että painettuja aineistoja.

TAITO-sarja: Tutkii, kehittää ja innovoi

TAITO-sarja tuo esille Metropolian monialaisen tutkimus- ja kehittämistoiminnan sekä oppimisen tuloksia. Sarjassa kuvataan innovaatioita, ratkaisuja, päätelmiä ja malleja, jotka hyödyttävät työelämän kehittämistä ja/tai tukevat eri alojen välistä yhteistoiminnallisuutta. Julkaisut ovat esimerkiksi artikkelikokoelmia, tutkimus- tai kehittämisraportteja, tapauskuvauksia ja verkkoaineistoja.

Mikrokirjat: Pistäytymisiä aiheiden äärelle

Metropolian julkaisemat mikrokirjat ovat mikroartikkeleista koottuja kokonaisuuksia. Lyhyissä mikroartikkeleissa kirjoittajat kiteyttävät ajatuksiaan eri ilmiöistä, havainnoista, meneillään olevasta kehitystyöstä tai aloittavat keskustelun uudesta aiheesta. Mikrokirjat ovat sekä sähköisiä kirjoja, että osa myös painettuja minikirjoja. Mikrokirja on aina kevyt kantaa ja kuluttaa!

Kaikki julkaisut

Yhteensä 344 julkaisua.
Valitse julkaisusarja(t)
Valitse ala(t)
Valitse ilmiö(t)
Julkaisun kieli
Julkaisuvuosi
Päivi Rahmel (toim.), 2023
Saija Heinonen & Merja Lahdenperä (toim.) 2023
Leena Unkari Virtanen & Hanna-Maija Aarnio, 2023
Saila Nevanen & Jasmi Lassila (toim.), 2022
Kaisa Hartikainen, Aino Vuorijärvi, Saila Pakarinen & Minna Elomaa-Krapu (toim.) 2022
Jukka I. Mattila (toim.), 2022
Anu Ihanus ja Jasmi Lassila (toim.), 2022
Pauliina Kahra, Elli Ojala & Marianne Vainikka, 2022
Salla Sipari, Nea Vänskä, Krista Lehtonen, Sari Helenius, Sara Väisänen & Toini Harra, 2022
Hanna-Maija Aarnio ja Johanna Wartio (toim.), 2022

Metropolian avoimen julkaisemisen politiikka

Metropolian avoimen julkaisemisen politiikkaan on kuvattu Metropolia Ammattikorkeakoulun avoimeen julkaisemiseen liittyvät lupaukset, linjaukset ja toteutettavat periaatteet. Tämä politiikka on osa Metropolian avoimen tieteen politiikkaa ja täydentää sitä avoimen julkaisemisen osalta. Metropolian avoimen julkaisemisen politiikka on hyväksytty Metropolian johtoryhmän kokouksessa 13.6.2023.

Ota yhteyttä

Julkaisuasiantuntija Riikka Wallin

Julkaisuasiantuntija Merja Hintsa

julkaisut [at] metropolia.fi (julkaisut[at]metropolia[dot]fi)

Julkaisuarkisto

Julkaisuja vuosilta 2003-2010.

Tietosuojaseloste

Metropolian julkaisutoiminnan henkilötietorekisterin tietosuojaseloste

Sivun yläosan (Header) kuvat ovat vapaaseen käyttöön lisensoituja kuvia Unsplash-kuvapankista.

Asiantuntijablogien ja podcastien ikoni on ladattu Flaticonista.