Yhteistyö on korkeakouluille elinehto Suomen kokoisessa maassa. Yhteistyö tuo niin työhön kuin opiskeluunkin erilaisia näkökantoja ja mielipiteitä. Yksinkertaisimmillaan yhteistyössä on kyse ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta, yhdessä oppimisesta ja ratkaisujen löytämisestä monimutkaisiin ongelmiin. Metropolian uusissa tutkimus- ja kehittämisohjelmissa yhteistyö on sisäänrakennettu ohjelmien toimintamalliin. Tutkimus- ja kehittämisohjelmissa on aina mukana laajasti tutkittavana olevaan asiaan liittyviä kumppaneita muun muassa yrityksistä, julkisista organisaatioista ja kansalaisyhteiskunnasta sekä media- ja kulttuuritoimijoita. Metropolia tekee paljon yhteistyötä myös muiden korkeakoulujen kesken. Suomalaisten ammattikorkeakoulujen 6AMK-verkosto on kehittänyt kaikille tärkeitä toimintamalleja jatkuvaan oppimiseen liittyen jo useamman vuoden ajan.


Lue lisää näistä aiheista tästä vaikuttavuuskatsauksesta. Muita tämän vaikuttavuuskatsauksen teemoja ovat monimuotoisuus, asunnottomien palveluiden parantaminen, Metropolian uusi kansainvälinen yhteistyö ja korkeakoulujen toiminnanohjausjärjestelmän muutokset.

Kuvassa Metropolian toimitusjohtaja-rehtori Riitta Konkola
Riitta Konkola, Metropolian toimitusjohtaja-rehtori

Systemaattista yhteistyötä jatkuvan oppimisen kehittämiseksi

Edistää strategiateemoja: Jatkuvan oppimisen uudistaja ja Ilmiölähtöinen ratkaisija

Metropolia on kehittänyt jatkuvaa oppimista yhdessä neljän muun ammattikorkeakoulun (Haaga-Helia, HAMK, Laurea ja XAMK) kanssa vuodesta 2017 lähtien. Jatkuvalla oppimisella tarkoitetaan koko elämän aikana tapahtuvaa oppimista, joka ei rajoitu vain tiettyyn elämänvaiheeseen, kuten peruskouluun tai korkeakouluopintoihin. Jatkuva oppiminen korostaa yksilön omaa aktiivisuutta: alati muuttuvassa maailmassa on tärkeää päivittää omaa osaamistaan säännöllisesti sekä laajentaa tietoja ja taitoja. Yhteistyön myötä syntyi niin kutsuttu 5AMK-verkosto. Yhteistyötaipaleen alussa verkoston tavoitteena oli toteuttaa tehokasta ja nopeaa muuntokoulutusta työelämän tarpeisiin eli jo hankitun osaamisen täydentämistä tai suuntaamista uudelleen uuteen ammattiin tai tehtävään. Ensimmäisen yhteisen hankkeen (AMKoodari) jälkeen verkosto on keskittynyt kehittämään jatkuvaa oppimista laajemmin. Yhteistyö on ollut erityisen hedelmällistä, koska jokaisella korkeakoululla on toisia täydentävää osaamista ja vahvuusaloja. Tämä tekee yhteistyöstä systemaattisempaa ja vaikuttavampaa.

Verkoston uusimmassa projektissa mukana on myös Humanistinen ammattikorkeakoulu Humak. Opetus- ja kulttuuriministeriön strategiarahoituksen turvin verkosto tehostaa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnassa (TKI-toiminnassa) tuotetun osaamisen ja tulosten hyödyntämistä jatkuvan oppimisen sisältöjen, koulutustarjonnan ja toimintamallien kehittämisessä. Tavoitteena on mallintaa, miten TKI-toiminta ja jatkuva oppiminen liittyvät yhteen ja miten sitä voi tukea, kehittää uudenlaisia jatkuvan oppimisen toteutusmuotoja kuten koulutustarjontaa sekä systematisoida korkeakoulujen vertaisoppimista ja täten vahvistaa jokaisen korkeakoulun omaa profiilia.

Metropoliassa uusia ilmiölähtöisiä tutkimus- ja kehittämisohjelmia

Edistää strategiateemaa: Ilmiölähtöinen ratkaisija

Metropoliassa on aloittanut viisi tutkimus- ja kehittämisohjelmaa (T&K-ohjelma) osana Metropolian tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan (TKI) uudistamista. Tutkimus- ja kehittämisohjelmat syventävät Metropolian vuoropuhelua yhteiskunnan eri toimijoiden kanssa pureutuen laajoihin ilmiöihin. Ohjelmat perustuvat Quadruple Helix -malliin, joka laajentaa perinteistä korkeakoulu-elinkeinoelämä-hallinto-yhteistyötä tuomalla mukaan TKI-toimintaan myös kansalaisyhteiskunnan sekä media- ja kulttuuritoimijat. Näin varmistetaan, että Metropolian TKI-ratkaisut ovat ihmisläheisiä, vastuullisia ja vastaavat todellisiin ongelmiin elinkeinoelämän, yhteiskunnan ja ihmisten arjessa. Tutkimusohjelmia johtavat urallaan ansioituneet huippuosaajat.

Metropolian uudet tutkimus- ja kehittämisohjelmat ovat:

  • Uudistava kaupunkikehittäminen
  • Älykäs ja elinkaariviisas rakennettu ympäristö
  • Yhdenvertainen ja monimuotoinen elämä
  • Lasten ja nuorten hyvinvointi
  • Tulevaisuuden terveys ja ikääntyminen

Monimuotoisempaa työelämää

Edistää strategiateemoja: Ilmiölähtöinen ratkaisija ja Avoin ja yhteisöllinen Metropolia

Metropolian yhtenä vuoden 2025 tavoitteena on ollut kehittää uusia ratkaisuja tukemaan korkeakouluyhteisön moninaisuutta. Moninaisuus ja monimuotoisuus ovat aiheita, joita on tutkittu myös Metropolian TKI-toiminnan Polku monimuotoiseen työelämään -hankkeessa. Syyskuussa 2025 päättyneessä hankkeessa etsittiin ratkaisuja ja hyviä käytänteitä sosiaali- ja terveysalan monimuotoisen ja inklusiivisen opiskelun ja työelämän edistämiseen. Tavoitteena oli vahvistaa saavutettavaa ja yhdenvertaista toimintakulttuuria korkeakoulussa sekä edistää opiskelijoiden toimijuutta yksilöllisissä siirtymisissä koulutukseen ja työelämään. Osana hanketta luotiin uusi koko korkeakouluyhteisölle suunnattu Monimuotoinen Metropolia -verkkokoulutus yhteistyössä Metropolian henkilöstöhallinnon ja hankkeen asiantuntijoiden kanssa. Loppuvuodesta julkaistavan verkkokoulutuksen tavoitteena on luoda jaettua, yhteistä ymmärrystä teemasta sekä edistää korkeakoulun yhteisöllisyyttä ja saavutettavuutta. Koulutuksen keskeinen viesti on, että jokainen voi edistää moninaisuutta, yhdenvertaisuutta ja osallisuutta Metropolian yhteisön jäsenenä. Polku monimuotoiseen työelämään -hanke on saanut hyvää palautetta siitä, että sillä pyritään saamaan aikaan selkeää muutosta ja vaikuttavuutta koko Metropolian toimintakulttuuriin.

Parempia palveluita asunnottomille

Edistää strategiateemaa: Ilmiölähtöinen ratkaisija

Asunnottomuus on yksi Euroopan tämänhetkisistä kiireellisimmistä sosiaalisista haasteista, joka koskee vähintään 895 000 ihmistä yhä monimuotoisemmassa väestössä. Lukuisat perheet, naiset, nuoret, maahanmuuttajat ja epävarmoissa työsuhteissa olevat henkilöt ovat entistä haavoittuvammassa asemassa. Järjestelmällisen seurannan ja arvioinnin puutteet haittaavat asunnottomuuden ehkäisyyn liittyvien palveluiden tehokkuutta. Metropolia on mukana uudessa kansainvälisessä COMHOM-hankkeessa, jossa pyritään parantamaan kodittomille tarjottavien palvelujen laatua, kustannustehokkuutta ja yksilöllisyyttä. Hankkeessa kehitetään muun muassa kattava seuranta- ja arviointikehys, joka yhdenmukaistaa seurannan ja arvioinnin menetelmiä ja vahvistaa näyttöön perustuvaa päätöksentekoa sekä luodaan digitaalisia työkaluja päätöksenteon parantamiseksi ja resurssien kohdentamiseksi. Päätöksentekoon halutaan vaikuttaa myös Euroopan unionin tasolla. Aloitteessa laaditaankin politiikkasuosituksia EU:n laajuisten kodittomuuden torjuntatoimien ohjaamiseksi. Metropolia vastaa hankkeessa erilaisten koulutus- ja mentorointiohjelmien suunnittelusta asunnottomien palveluita järjestäville toimijoille.

Uusia kansainvälisiä avauksia

Edistää strategiateemoja: Jatkuvan oppimisen uudistaja ja Kestävän kehityksen ja kasvun rakentaja

Metropolia aloittaa tänä syksynä koulutusyhteistyön kiinalaisen Shanghai Zhongqiao Vocational and Technical Universityn kanssa. Yhteistyön tavoitteena on kouluttaa lähes tuhat kiinalaista opiskelijaa niin, että he saavat neljässä vuodessa insinöörialan kaksoistutkinnon ja oppivat englantia kansainvälisten opettajien johdolla. Tämä auttaa heitä hakemaan maisteriohjelmiin maailmalla sekä parantaa heidän kilpailukykyään työmarkkinoilla. Yhteistyö käynnistyy kahdella tutkinnolla aluksi, Food Quality and Safety sekä Construction Engineering (Smart Construction). Kumppanuus on merkittävä panostus yhteistyöhön molemmilta osapuolilta, sillä yhteistyösopimus on kahdeksanvuotinen.

Tehokkuutta korkeakoulujen toiminnanohjaukseen

Edistää strategiateemoja: Digitalisaation edelläkävijä sekä Kestävän kehityksen ja kasvun rakentaja

Peppi on sähköinen toiminnanohjauksen järjestelmä korkeakoulun opintojen, opetuksen ja niihin liittyvien sähköisten palveluiden hallintaan. Peppi sai alkunsa Metropolian ja Tampereen ammattikorkeakoulun yhteisestä kehitystyöstä. Peppi-järjestelmää ollaan parasta aikaa päivittämässä Peppi SaaS -palveluksi (Software as a Service). Tähän asti korkeakoulut ovat vastanneet itse Peppi-järjestelmän teknisestä ylläpidosta, päivityksistä, palvelininfrastruktuurista ja muista teknisistä yksityiskohdista. Vastaisuudessa Peppi-palveluntarjoaja vastaa kaikesta tästä. SaaS-palvelua käyttävät saavat lukuisia hyötyjä: kaikilla on samanaikaisesti käytössään uusin versio järjestelmästä, kustannuksia pystytään hallitsemaan ennakoitavasti sekä korkeakoulujen omat IT-resurssit, jotka aiemmin käytettiin Pepin ylläpitoon ja testaukseen, vapautuvat muihin tehtäviin. Lisäksi SaaS-muotoinen palvelu tukee kansallisia hankkeita, kuten korkeakoulujen Digivisio 2030 -hanketta. Peppi SaaS -palvelun teknologinen perusta on valmistunut suunnitellusti, ja palvelu etenee nyt käyttöönoton vaiheeseen. Ensimmäisenä korkeakouluna uudelle alustalle siirtyy Savonia-ammattikorkeakoulu, jonka tavoitteena on ottaa palvelu käyttöön vuodenvaihteessa 2025–2026. Laajempi käyttöönotto muihin korkeakouluihin alkaa vuoden 2026 aikana.

Taloustilanne

Liikevaihto ja tilikauden tulos

Metropolian kolmannen kvartaalin liikevaihto oli 29,7 miljoonaa euroa, ollen 8,2 miljoonaa euroa heikompi kuin edellisvuoden vastaavana ajankohtana. Kolmannen kvartaalin tulos oli 1,0 miljoonaa euroa voitollinen (Q3/2024; 10,5 M€). Vuonna 2024 kolmannen kvartaalin liikevaihtoa ja tulosta paransi erityisesti Digivisio 2030 -projektille maksettu 7 miljoonan euron ennakko.


Toimintakulut (sis. poistot) olivat kolmannella kvartaalilla yhteensä 29,4 miljoonaa euroa, ollen 2,3 % suuremmat kuin edellisvuoden vastaavalla kaudella. Henkilöstökulut olivat kolmannella kvartaalilla 20,2 miljoonaa euroa kasvaen 7,9 % edellisvuodesta. Henkilöstökulut ovat 68 % liikevaihdosta (Q3/2024; 49,4 %).

Metropolian tulos Q3/2025
TuloslaskelmaQ3/2025 (k€)Q3/2024 (k€)ero (k€)Q1-Q3/2025Q1-Q3/2024ero (k€)
Liikevaihto29 71137 911-8 200-21,6 %92 969100 796-7 827-7,8 %
Henkilöstökulut-20 208-18 733-1 4757,9 %-63 373-59 089-4 2847,2 %
Toimitilakulut-3 914-4 254340-8,0 %-12 038-12 369331-2,7 %
IT-kulut-1 038-1 030-80,8 %-3 396-3 370-260,8 %
Materiaalit ja palvelut-670-1 376706-51,3 %-2 242-4 3772 135-48,8 %
Toiminnan muut kulut-1 814-1 638-17710,8 %-6 111-7 5741 463-19,3 %
KÄYTTÖKATE2 06710 880-8 813-81,0 %5 81014 017-8 207-58,5 %
Poistot-1 768-1 717-513,0 %-4 954-5 091137-2,7 %
LIIKEVOITTO (-TAPPIO)2999 163-8 864-96,7 %8568 926-8 070-90,4 %
Rahoitustuotot ja -kulut5221 266-744-58,8 %1 7572 281-524-23,0 %
Tilinpäätössiirrot ja verot21849169342,5 %9018914268,5 %
TILIKAUDEN VOITTO (TAPPIO)1 03910 478-9 439-90,1 %2 70311 208-8 505-75,9 %
TILIKAUDEN OIKAISTU TULOS1 3963 767-2 372-63,0 %3 7735 103-1 330-26,1 %
Investoinnit26531 6311 02262,7 %4 4143 1911 22338,3 %
Henkilöstö11841 120645,7 %1 1841 120645,7 %
josta määräaikaiset218207115,3 %218207115,3%

Oppimistoiminnan, TKI-toiminnan ja liiketoiminnan liikevaihdot

Oppimistoiminnan liikevaihto oli 69,9 miljoonaa euroa kasvaen 4,7 % vertailukaudesta (Q1-Q3/2024; 66,7 M€).


TKI-toiminnan liikevaihto oli 9,0 miljoonaa euroa kasvaen 1,9 % vertailukaudesta (Q1-Q3/2024; 8,8 M€). Ulkopuolisen tulorahoituksen osuus liikevaihdosta oli 4,6 miljoonaa euroa, kasvaen 10,6 % edellisvuodesta.


Liiketoiminnan liikevaihto oli 5,3 miljoonaa euroa kasvaen 4,6 % vertailukaudesta (Q1-Q3/2024; 5,1 M€). Liiketoiminnan ulkomaankaupan arvo oli 1,9 miljoonaa euroa (Q1-Q3/2024; 1,8 M€) sisältäen osakkuusyhtiö EduExcellence Oy:n kautta tulleen osuuden.

Liikevaihto k€Tot. 1-9/2025Tot. 1-9/2024Ero k€
Metropolia yhteensä92 969100 796-7 827
Oppimistoiminta69 85766 7093 148
- OKM-perusrahoitus61 00260 739263
- OKM strategiarahoitus36036
- Ulkopuolinen tulorahoitus8 8185 9702 849
- Tutkintotoiminta58 02456 4701 554
- Maksullinen oppimistoiminta11 83310 2391 594
TKI-toiminta8 9918 823169
- OKM-perusrahoitus4 3803 928453
- OKM strategiarahoitus54774-720
- Ulkopuolinen tulorahoitus4 5574 121436
- Julkinen kilpailtu TKI4 1973 610587
- Kaupallinen TKI359511-152
Liiketoiminta5 3365 100236
- Kotimaa3 4173 300117
- Ulkomaat1 9191 800119
- Maksullinen liiketoiminta (sis. Lukuvuosimaksulliset ja kaupallinen TKI*)9 9724 0665 906
Tukipalvelut ja strategiaraha7 78114 824-7 042
Konsortiot ja Digivisio1 0055 342-4 337

* Kaupallinen TKI on 1.1.2024 alkaen osa maksullista liiketoimintaa

Tase

30.9.202531.12.2024ero k€
V A S T A A V A A
PYSYVÄT VASTAAVAT
Aineettomat hyödykkeet8 7679 940-1 173
Aineelliset hyödykkeet8 8068 173633
Sijoitukset61 98061 91862
Pysyvät vastaavat79 55380 031-478
VAIHTUVAT VASTAAVAT
Pitkäaikaiset saamiset7 9606 3261 633
Lyhytaikaiset saamiset5 6415 233407
Rahoitusarvopaperit3 1673 167
Rahat ja pankkisaamiset1 6954 893-3 198
Vaihtuvat vastaavat18 46319 620-1 157
V A S T A A V A A98 01699 651-1 635
V A S T A T T A V A A
OMA PÄÄOMA
Osakepääoma4 5004 5000
Svop rahasto6 4806 4800
Lahjoitukset304510-207
Muut rahastot1051070
Ed. tilikausien voitto (tappio)56 87647 4179 459
Tilikauden voitto (tappio)2 7029 459-6 756
OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ70 96768 4732 494
Pakolliset varaukset100567-467
VIERAS PÄÄOMA
Pitkäaikaiset velat000
Lyhytaikaiset velat26 94930 611-3 662
VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ26 94930 611-3 662
V A S T A T T A V A A98 01699 651-1 635

Vaikuttavuus­katsaukset

Metropolian vaikuttavuuskatsaukset ilmestyvät neljä kertaa vuodessa. Katsauksien avulla tuodaan näkyväksi Metropolian ratkaisuja suuriin haasteisiin ja Metropolian vaikutusta ympäröivään yhteiskuntaan.

Haasteiden ratkaisemiseksi Metropolia tarjoaa tuoretta ajattelua, uusia ideoita ja innovaatioita sekä rohkeita kokeiluja. Näitä kaikkia syntyy viiden strategisen teeman tukemana:

  • Jatkuvan oppimisen uudistaja: Uudistamme osaamista rohkeasti tuomalla jatkuvan oppimisen saumattomaksi osaksi oppijan arkea. Luomme uutta osaamista muuttuvan työelämän tarpeisiin.
  • Ilmiölähtöinen ratkaisija: Metropolia tunnustetaan kansainvälisesti innovatiivisena ratkaisijana globaaleissa haasteissa.
  • Kestävän kehityksen ja kasvun rakentaja: Rakennamme kestävää tulevaisuutta. Kestävä kehitys ja vastuullisuus ohjaavat Metropolian toimintaa.
  • Digitalisaation edelläkävijä: Olemme edelläkävijä digitaalisessa murroksessa. Metropolian kehittämiä digiratkaisuja hyödynnetään laajalti.
  • Avoin ja yhteisöllinen Metropolia: Korkeakouluyhteisönä luomme inhimillistä ja toiveikasta tulevaisuutta.

Lue lisää Metropolian strategiasta.