Geronomista ja sosionomista laillistetut ammattinimikkeet

25.03.2015

Kuva: Taneli Lahtinen.

Eduskunta hyväksyi lain sosiaalihuollon ammattihenkilöistä 12.3.2015. Uuden lain myötä geronomin sekä sosionomin ammateilla on laillistetut ammattinimikkeet.

Anna Puustelli-Pitkänen Metropolian Vanhustyön tutkinto-ohjelman opettaja sekä Suomen Geronomiliiton hallituksen jäsen iloitsee sosiaalihuollon ammattihenkilöstön lain hyväksymisestä. Tämä on merkittävä askel geronomien ammattikunnan historiassa, hän toteaa.

Samoilla linjoilla on Sosiaalisen hyvinvoinnin osaamisalueen osaamisaluepäällikkö Jaana Manssila, joka toimii myös sosiaalialan ammattikorkeakouluverkoston puheenjohtajana.  Ammattihenkilölaki yhdessä uuden sosiaalihuoltolain kanssa vahvistaa sosionomien asemaa ja osaamisen hyödyntämistä,  Manssila kertoo.

Geronomin ja sosionomin ammatteja voi harjoittaa vain Valviralta ammatinharjoittamisoikeuden saaneet henkilöt. Lain tarkoituksena on varmistaa, että sosiaalihuollon ammattihenkilöillä on tarvittava koulutus ja pätevyys ammatinharjoittamiseen.

Geronomin ja sosionomin ammatin harjoittamiseen voi saada oikeuden, jos suorittanut sosiaalialalle soveltuvan ammattikorkeakoulututkinnon Suomessa.
Lain on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2016.

Lisätietoja

Anna Puustelli-Pitkänen
puh. 040 840 1745

Geronomi (Vanhustyö)

Jaana Manssila
puh. 358 40 057 8274

Sosionomi

sähköposti: etunimi.sukunimi@metropolia.fi


3AMK-hanke CircuS edistää kiertotalouden liiketoimintamallien kehittämistä

22.01.2018

Tammikuussa startannut CircuS-kiertotaloushanke (Circular economy for sustainable growth) on 3AMK-liittouman eli Haaga-Helian, Laurean ja Metropolian yhteinen hanke, jonka tavoitteena on kuroa umpeen eroa kiertotalouden tunnistetun liiketoimintapotentiaalin sekä yrityksissä toteutettavien ...

Lue lisää

Liikkumisratkaisujen vertailuselvitys opiskelija-opettaja -yhteistyönä

17.01.2018

Metropolian opiskelija Tayyab Iqbal työsti kansainvälisen liiketoiminnan tutkintovastaava Kaija Haapasalon kanssa selvityksen liikkumisratkaisujen hyötyjen ja haittojen mittaamisesta. Englanninkielinen kansainvälisiin vertailuihin perustuva selvitys julkaistiin juuri Trafin julka...

Lue lisää

Metropolian dokumentit saavuttivat miljoonien yleisön

12.01.2018

Metropolian ja Kansallismuseon yhteistyönä toteutettu Kansallisaarteen etsintä -kampanja sai Suomen 100-vuotisjuhlavuoden aikana huikean näkyvyyden Ylen TV-kanavilla. Metropolian Elokuvan ja television tutkinto-ohjelman opiskelijoiden toteuttamat lyhytdokumentit ja kummivideot sa...

Lue lisää

Kerro meille mikä tekee kampuksesta erityisen!

12.01.2018

Ovatko Leppävaara, Myllypuro tai Myyrmäki mielestäsi rauhallisia vai dynaamisia alueita? Millaisia yhteistyön ja toiminnan mahdollisuuksia näet näillä kampuksilla tulevaisuudessa?
Metropolia keskittää toimintansa neljälle kampukselle. Metropolian ja...

Lue lisää

10.01.2018

LOGY ry palkitsi Metropolian alumnin parhaasta AMK-opinnäytetyöstä

Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry palkitsi jälleen loppuvuodesta alansa parhaan tutkimuksen, diplomityön / pro gradun sekä YAMK ja AMK-tasoiset opinnäytetyöt. Voittajat julkaistiin ja palkittiin stipendein 23.11.2017 LOGY:n jäsenpäivillä.
Vuoden 2017 par...

Lue lisää

08.01.2018

Tee elämäsi valinta - opiskele tutkintosi englanniksi!

Hae opiskelemaan kansainväliseen tutkinto-ohjelmaan Metropoliassa. Yhteishaku englanninkielisiin Bachelor- ja Master-tutkintoihin on 9.-24.1.2018. Opinnot alkavat elokuussa.
Näin haet
Tutustu englanninkielisiin koulutuksiin ja hakuohjeisiin Metropolian verkkosivuilla tai Studyinfo.fi-siv...

Lue lisää
Arto O Salonen potretissa

04.01.2018

Tutkimus puntaroi suomalaisten liikkumisen, syömisen ja kierrättämisen tottumuksia

Metropolian tutkimusjohtaja Arto O. Salosen, Jani Siirilän ja Mikko Valtosen tutkimus Sustainable Living in Finland: Combating Climate Change in Everyday Life julkaistiin tänään kansainvälisessä arvostetussa tiedelehdessä.
”Vertailemme siinä kestävyytee...

Lue lisää


1 - 7 / 1419

Tilaa uutiset RSS-syötteenä

 

Uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje, joka ilmestyy 4-6 kertaa vuodessa.

Lue aikaisemmat uutiskirjeet

Uutiskirjeet 2017

Uutiskirjeet 2016

Uutiskirjeet 2015