Metropolia Orkesterin konsertissa viihdyttiin 70-luvun nostalgiatunnelmissa

22.04.2015

Laulusolisti Ulla Bürger ja saksofonisolisti William Suvanne.

Yesterday Once More -otsikko johdatteli tämän kevään Metropolia Orkesterin suureen viihdekonserttiin 21.4.2015 Savoy-teatterissa.

Metropolia Orkesteri tarjosi jälleen viihdyttävän illan lahjakkaiden nuorten opiskelijoiden musiikkiesitysten parissa. Konsertin ohjelmisto koostui The Carpentersin ja Carole Kingin hittibiiseistä sävytettynä jazz & rhythm and blues -vivahteella.

Kapellimestari, Metropolian musiikin osaamisaluepäällikkö ja lehtori, Jere Laukkanen kommentoi konserttimusiikista seuraavasti: ”Kaikki konserttiin valitut kappaleethan ovat aivan mahtavia helmiä! Musiikki on parhaimmillaan kaikki aistit täyttävä kokemus ja sekä Kingin että Carpentersien musiikki on omiaan ruokkimaan kuulijaa kokonaisvaltaisesti, sekä psyykkisesti että fyysisesti, kumpikin omalla tavallaan. Sekä tietysti herättämään ihania muistoja.”

"Nyt on mieli puhdas, askel kepeä ja sielu kirkas. Kyllä kulttuuri voimaannutta. Terveiset  Metropolian upeille ja lahjakkaille opiskelijoille", kommentoi Arenen toiminnanjohtaja Riitta Rissanen konserttitunnelmiaan.

Konsertissa kuultiin tuttuja 70-luvun hittejä uusina sovituksina kapellimestari Jere Laukkasen johdolla. Ohjemistossa olivat muun muassa sellaiset klassikot Carpenterseilta kuin Superstar ja Yesterday once more sekä Carole Kingiltä Natural Woman ja You've got a friend.

Laulusolisteina olivat jo musiikkielämässä menestyneet Lili Lambert, Ulla Bürger, Maria Gertsjak, Siiri Kangas, Hilkka Louhivuori ja Liisa Seppälä. Solistina saksofonissa oli mainetta niittänyt William Suvanne.

Konsertin tuotot lahjoitetaan Itämeren suojelun hyväksi John Nurminen Säätiölle.


Laulusolistit vasemmalta Hilkka Louhivuori, Liisa Seppälä, Siiri Kangas, Maria Gertsjak, Ulla Bürger ja Lili Lambert.

Kutsuvierastilaisuus ennen konserttia.

Savoy-teatteri täyttyy konserttiväestä.

Metropolia Orkesteri.

Laulusolisti Hilkka Louhivuori.

Laulusolisti Liisa Seppälä.

Kuvat: Taneli Lahtinen / Valovirta

Lisätietoja

Tuire Ranta-Meyer  
johtaja, yhteiskuntasuhteet
etunimi.sukunimi metropolia fi
p. 050 5262002

Sirpa Rutanen
viestintäsuunnittelija
etunimi.sukunimi metropolia fi


Liikkumisratkaisujen vertailuselvitys opiskelija-opettaja -yhteistyönä

17.01.2018

Metropolian opiskelija Tayyab Iqbal työsti kansainvälisen liiketoiminnan tutkintovastaava Kaija Haapasalon kanssa selvityksen liikkumisratkaisujen hyötyjen ja haittojen mittaamisesta. Englanninkielinen kansainvälisiin vertailuihin perustuva selvitys julkaistiin juuri Trafin julka...

Lue lisää

Metropolian dokumentit saavuttivat miljoonien yleisön

12.01.2018

Metropolian ja Kansallismuseon yhteistyönä toteutettu Kansallisaarteen etsintä -kampanja sai Suomen 100-vuotisjuhlavuoden aikana huikean näkyvyyden Ylen TV-kanavilla. Metropolian Elokuvan ja television tutkinto-ohjelman opiskelijoiden toteuttamat lyhytdokumentit ja kummivideot sa...

Lue lisää

Kerro meille mikä tekee kampuksesta erityisen!

12.01.2018

Ovatko Leppävaara, Myllypuro tai Myyrmäki mielestäsi rauhallisia vai dynaamisia alueita? Millaisia yhteistyön ja toiminnan mahdollisuuksia näet näillä kampuksilla tulevaisuudessa?
Metropolia keskittää toimintansa neljälle kampukselle. Metropolian ja...

Lue lisää

LOGY ry palkitsi Metropolian alumnin parhaasta AMK-opinnäytetyöstä

10.01.2018

Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry palkitsi jälleen loppuvuodesta alansa parhaan tutkimuksen, diplomityön / pro gradun sekä YAMK ja AMK-tasoiset opinnäytetyöt. Voittajat julkaistiin ja palkittiin stipendein 23.11.2017 LOGY:n jäsenpäivillä.
Vuoden 201...

Lue lisää

08.01.2018

Tee elämäsi valinta - opiskele tutkintosi englanniksi!

Hae opiskelemaan kansainväliseen tutkinto-ohjelmaan Metropoliassa. Yhteishaku englanninkielisiin Bachelor- ja Master-tutkintoihin on 9.-24.1.2018. Opinnot alkavat elokuussa.
Näin haet
Tutustu englanninkielisiin koulutuksiin ja hakuohjeisiin Metropolian verkkosivuilla tai Studyinfo.fi-siv...

Lue lisää
Arto O Salonen potretissa

04.01.2018

Tutkimus puntaroi suomalaisten liikkumisen, syömisen ja kierrättämisen tottumuksia

Metropolian tutkimusjohtaja Arto O. Salosen, Jani Siirilän ja Mikko Valtosen tutkimus Sustainable Living in Finland: Combating Climate Change in Everyday Life julkaistiin tänään kansainvälisessä arvostetussa tiedelehdessä.
”Vertailemme siinä kestävyytee...

Lue lisää

27.12.2017

Korkeakouluille 10 miljoonaa muuntokoulutuksiin – ammattikorkeakouluista Metropolian osuus suurin

Opetus- ja kulttuuriministeriö julkisti perjantaina 22. joulukuuta päätöksensä koskien muuntokoulutusrahoituksia. Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen on myöntänyt korkeakouluille kymmenen miljoonaa euroa uusien muuntokoulutusohjelmien käynnistämiseen vuonna 2...

Lue lisää


1 - 7 / 1418

Tilaa uutiset RSS-syötteenä

 

Uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje, joka ilmestyy 4-6 kertaa vuodessa.

Lue aikaisemmat uutiskirjeet

Uutiskirjeet 2017

Uutiskirjeet 2016

Uutiskirjeet 2015