Biofore-konseptiauto palkittiin kärkenä - Ammattikorkeakoulut kehittävät maailmanluokan innovaatioita

19.05.2015

Metropolia Ammattikorkeakoulun ja UPM:n yhteistyönä toteuttama Biofore-konseptiauto palkittiin vuoden 2014 parhaana amk-hankkeena soveltavan tutkimustiedon ja innovaatioiden sarjassa.

Perustelujen mukaan pitkäjänteinen hanke on hyödyntänyt innovatiivisella tavalla suomalaisia, uusiutuvia ja kierrätettäviä raaka-aineita ja uudistanut toimialaa.

Opiskelijat ovat olleet vahvoja toimijoita hankkeessa sekä yhteistyö yritysten ja korkeakoulujen kanssa on ollut erittäin hyvää. Lisäksi Biofore-konseptiauto on saavuttanut merkittävää kansainvälistä näkyvyyttä.

Ammattikorkeakoulujen tutkimusjohdon verkosto ja ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene jakoivat kärkipalkinnot valtakunnallisilla amk-päivillä Tampereella 19. toukokuuta. Viidettä kertaa järjestetyn Kärjet-kilpailun tavoitteena on palkita merkittävimmät työelämää hyödyttäneet tutkimus-, kehitys- ja innovaatiohankkeet.

“Kunnianhimoinen biomateriaaleja autonvalmistuksessa hyödyntävä lopputulos on syntynyt monen vuoden yhteistyön tuloksena. Biofore-auton toteutuksessa kumppaneitamme ovat olleet UPM:n ja muiden yritysten lisäksi Kemi-Tornion amk eli nykyinen Lapin amk, Tampereen teknillinen yliopisto, Aalto-yliopisto sekä TEKES”, osaamisaluepäällikkö Pekka Hautala Metropoliasta korostaa palkinnon äärellä.

Kunniamaininnan samassa soveltavan tutkimustiedon ja innovaatioiden sarjassa sai Tampereen ammattikorkeakoulun Motorsport for all –hanke, joka on luonut selkäydinvammaisille nuorille mahdollisuuden osallistua autourheiluun.

Sote-alalle vetovoimaa ja oppimisympäristö pelien kehittämiseen

Kansainvälisen tki-toiminnan sarjan voitti Seinäjoen ammattikorkeakoulun Primacare-hanke, joka on edistänyt perusterveydenhuollon organisaatioiden vetovoimaa ja henkilöstön pysyvyyttä.

Työ- ja elinkeinoelämän kehittämisen ja uudistamisen sarjan voitti Oulun ammattikorkeakoulun Oulu Game Lab -hanke, jossa on luotu oppimisympäristö pelien kehittämiseen. Sarjan kunniamaininnan sai Karelia ammattikorkeakoulun Assi-hanke, jossa on kehitetty sote-alan sähköisiä palveluita ja palveluprosesseja.

Kolmelle maailmanluokan tunnustuksia saaneelle hankkeelle jaettiin amk-päivillä erityiskunniamaininnat.

  • Haaga-Helia ammattikorkeakoulun Suomi nousuun myynnillä -hanke on saanut myyntikulttuurin kehittämispalvelustaan Suomen laatuinnovaatio 2014 -tunnustuksen.
  • Kymenlaakson ammattikorkeakoulun Midnight Sun -hankkeessa kehitetty aurinkoenergialla kulkeva kilpavene voitti Solar1 Monte Carlo Cupin parhaan opiskelijajoukkueen palkinnon.
  • Lapin ammattikorkeakoulun Arctic Power -hanke voitti SAE Clean Snowmobile Challenge 2015 kilpailun Zero Emission -luokan ekologisella ja meluttomalla sähkömoottorikelkallaan.

Kärjet-kilpailuun osallistui 37 hanketta eri ammattikorkeakouluista.

 

Lisätietoja

Ammattikorkeakoulujen TKI-johdon verkoston puheenjohtaja, vararehtori Lauri Tuomi, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, p. 050 310 4010, etunimi.sukunimi@haaga-helia.fi

Biofore-konseptiauto, Metropolia Ammattikorkeakoulu, osaamisaluepäällikkö Pekka Hautala, p. 050 048 3786, etunimi.sukunimi@metropolia.fi

Biofore-konseptiauton verkkosivut

Metropolia Ammattikorkeakoulun hankeyhteistyö

AMK-päivät 19.–20.5.2015


Tutkintovastaava Nina Hellman ja Metropolia palkittiin itSMF Finlandin vuosikonferenssissa

18.10.2017

Tuotantotalouden tutkintovastaava Nina Hellman ja Metropolian tuotantotalouden koulutus palkittiin Vuoden palvelunhallinnan uroteko 2017 -kunniakirjalla The IT Service Management Forum Finlandin (itSMF Finlandin) vuosikonferenssissa torstaina 12.10.2017.
Kunniakirja myönnetään vuosit...

Lue lisää

Apuvälinetekniikan tutkinto-ohjelmassa juotiin Toni Piispasen mitalikahvit

18.10.2017

Toni Piispanen kelasi hopeaa T51-luokan 100 metrillä parayleisurheilun MM-kilpailuissa Lontoossa heinäkuussa 2017.
Lokakuun alussa Vanhan viertotien toimipisteessä juotiin menestyksen kunniaksi mitalikahvit. Metropolian apuvälinetekniikan opiskelijat olivat olleet omalta osaltaa...

Lue lisää

Innovaatioprojekti yhdistää peliopiskelijat ja pelialan ammattilaiset

17.10.2017

Metropolian pelikoulutuksessa käynnistyi syyskuun alussa koko syyslukukauden kestävä innovaatioprojekti, jossa monialaiset opiskelijaryhmät ideoivat ja toteuttavat pelitalo Housemarquelle peli-innovaatioita; opiskelijoiden tehtävänä on suunnitella Housemarquen Nex ...

Lue lisää

Strateginen yhteistyö Metropolian ja Pöyryn välillä etenee

16.10.2017

Elokuussa solmittu strateginen kumppanuussopimus Pöyry Finlandin kanssa etenee kohti yhteisesti sovittuja konkreettisia ja pitkäjänteisiä toimintamuotoja. Torstaina 12.10.2017 pidettiin tekniikan alan yhteistyön osalta neuvottelu, johon osallistui Pöyryltä kehitysj...

Lue lisää

16.10.2017

Mikä valtava osaamispotentiaali! Sadat opiskelijat esittelivät innovaatioprojektejaan MINNOFesteillä!

Käytävillä oli vilinää, kun terveyden ja hyvinvoinnin alojen innovaatioprojektit esittäytyivät Leppävaaran ja Bulevardin kampuksilla. Kyseessä oli syksyllä valmistuneiden innovaatioprojektien esittely, MINNOFest. Opiskelijatiimit olivat suunnitelleet proj...

Lue lisää

16.10.2017

Ideahaku Uudenmaan terveys- ja hyvinvointiteknologiayrityksille on auki


Yrittäjä, haluatko testata palveluideaasi kansainvälisillä markkinoilla?
Ideahaku Uudenmaan terveys- ja hyvinvointiteknologiayrityksille on auki 13.10. – 27.10.2017

​Pilotit pyörimään -hankkeessa haetaan ideoita tai ratkaisuja, jotka lisäävät ...

Lue lisää

13.10.2017

TOTEEMI Työstä oppimassa, työhön

TOTEEMI Työstä oppimassa, työhön -hanke käynnistyi yhteisellä seminaarilla Haaga-Heliassa 12.10.2017 Metropolia Ammattikorkeakoulu on mukana hankkeessa.
Toteemi hanke tutkii ja kehittää käytännönläheisiä malleja työn ja korkeakouluopi...

Lue lisää


1 - 7 / 1377

Tilaa uutiset RSS-syötteenä

 

Uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje, joka ilmestyy 4-6 kertaa vuodessa.

Lue aikaisemmat uutiskirjeet

Uutiskirjeet 2017

Uutiskirjeet 2016

Uutiskirjeet 2015