Simo Hoikkala Metropolian kampushankkeen projektijohtajaksi

03.05.2016

Kampushankkeen projektijohtaja Simo Hoikkala.

Metropolian kampushankkeen projektijohtajaksi on valittu rakennustekniikan diplomi-insinööri Simo Hoikkala neljän vuoden määräajaksi 1.5.2016 alkaen.

Nykyinen projektijohtaja Seija Ristimäki siirtyy eläkkeelle kesän 2016 aikana.

Metropolia keskittää toimintansa noin 20 toimipisteestä neljälle kampukselle 2019 mennessä. Projektijohtajan tehtävänä on johtaa Metropolian kampusten käyttäjälähtöistä suunnittelua ja käyttöönottoa sekä toteuttaa kampusuudistukseen liitettyjä strategisia toimenpiteitä.

Hoikkala on työskennellyt aiemmin Metropolian rakennusalalla infrarakentamisen lehtorina sekä koulutus- ja tutkintopäällikkönä.

Parhaiten Hoikkala tuntee entuudestaan Myllypuron kampushankkeen, jossa hän on edustanut rakennusalan käyttäjää koko kampuksen suunnittelun ajan.

"Siirryn liikkuvaan junaan, jonka Seija Ristimäki on saanut hyvään vauhtiin. Jatkan hankkeen ohjailua maaliin", Simo Hoikkala sanoo.

"Hankkeet ovat hyvin erilaisia ja niissä kaikissa on omat haasteensa. Saan jälleen uuden näkökulman rakentamiseen ja pääsen vaikuttamaan näköalapaikalta kampusten toteutukseen."

"Monennäköisten intressien, rajoitteiden ja mahdollisuuksien, pienten ja isojen, yhteensovittaminen pitkin matkaa on mielenkiintoinen tehtävä."

"Metropolian neljä kampusta luovat innostavia oppimisympäristöjä ja osaamiskeskittymiä, jotka yhdessä elinkeinoelämän ja ympäröivän yhteisön kanssa synnyttävät uutta elinvoimaa alueelle", Hoikkala näkee tulevaan.

Hoikkalan ensisijainen toimipiste on Bulevardi 31 Helsingissä.

Lisätietoja

Talous- ja hallintojohtaja Jorma Uusitalo, p. 09 7424 5008, etunimi.sukunimi@metropolia.fi

Neljälle kampukselle -verkkosivu

Neljälle kampukselle -blogi


Martin Knapp luennoi henkilökohtaisesta budjetoinnista sosiaalialan seminaarissa

27.03.2017

Metropolian koordinoiman Avain kansalaisuuteen -hankkeen seminaarissa Diakonia-ammattikorkeakoulun kampuksella Helsingissä nostettiin puheeksi sosiaalialan palvelujen kustannuksia ja henkilökohtaisen budjetointimallin kustannusvaikuttavuutta.
Pääpuhujana luennoi&n...

Lue lisää ››

Vanhankaupungin yrittäjyysilta järjestettiin jo viidennen kerran Metropoliassa

27.03.2017

Vanhankaupungin upeat maisemat ja ainutlaatuinen ilmapiiri kokosivat jälleen yhteiseen seminaariin Helsingin yrittäjät - Vanhakaupunki ry:n ja Metropolian kulttuurialan väkeä.
Tapahtuma on järjestetty vuosittain keväästä 2013 alkaen. Tarkoituksena on oll...

Lue lisää ››

Opiskelijapalautekysely: Metropoliassa paras liiketalouden AMK-opetus

23.03.2017

Metropolian liiketalouden alan koulutus on saanut valtakunnallisessa AVOP-kyselyssä vertailuryhmässään (kauppa, hallinto ja oikeustieteet sekä palvelualat) Suomen parhaat tulokset kategorioissa opetus ja opiskelu. AVOP on ammattikorkeakoulujen valmistumisvaiheen opiskelijapa...

Lue lisää ››

Metropolia kasvualustana globaalille bisnekselle

22.03.2017

Metropolian tutkimus-, kehitys- ja innovointitoiminnassa painottuu entistä vahvemmin yhteiskunnallisiin tulevaisuudenhaasteisiin tarttuminen. Ammattikorkeakoulun käytännönläheinen ja ratkaisukeskeinen lähestymistapa, metropolialaisten osaajien kokeilunhalu ja toimintaku...

Lue lisää ››

20.03.2017

Inspiroivia tarinoita oppimisesta ja työstä – opiskelijavetoiset tapahtumat innostivat Myyrmäen kampuksella

Metropolian tradenomiopiskelijat järjestivät maaliskuussa kaksi onnistunutta tapahtumaa osana opintojaan. Boost your Business keskittyi yrittämisen teemaan ja World Speech Day -tapahtumassa kuultiin monipuolisesti puheenvuoroja oppimiseen, työhön ja verkostoihin liittyen.
Menest...

Lue lisää ››

20.03.2017

Trafin Tiedosta Palveluja -seminaarissa Metropolia visioi tulevaisuuden liikkumispalveluja

Metropolian koordinoima SOHJOA -hanke oli esillä Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin Liikennelabran järjestämässä Tiedosta Palveluja -seminaarissa perjantaina Musiikkitalolla.
Puheenvuoron antoi myös Metropolia ammattikorkeakoulun Älykkäämmän liikkumis...

Lue lisää ››

17.03.2017

Tulevaisuuden korkeakoulussa sovelletaan opittua ja hyödynnetään tehokkaasti teknologiaa

Millainen on ihminen vuonna 2030? Mitä tulevaisuuden ihminen odottaa koulutukselta ja korkeakouluilta? Nämä kysymykset olivat esillä, kun pääkaupunkiseudun kolme ammattikorkeakoulua Haaga-Helia, Laurea ja Metropolia järjestivät yhteisen ”Tulevaisuuden osaava ...

Lue lisää ››

1 - 7 / 1246