Sosiaali- ja terveysalan koulutuksen museo

Florence Nightingale syntyi 12.5.1820 Firenzessä ja kuoli 13.8.1910 Lontoossa. Nightingale sai etunimensä syntymäkaupunkinsa mukaan. Firenze on englanniksi Florence. Kuvassa 1 nuori Florence Nightingale lukemassa kirjaa.

Nightingale oli jo pienenä mietiskeleväinen ja ajatteli usein ääneen. Hän oli uskonnollinen ja hänen sanotaan kokeneen 16 -vuotiaana Jumalan kutsumuksen. Nightingale rakasti kirjoittaa nuoresta pitäen. Hän kirjoitti päiväkirjoja. Nightingalella oli vanhempi sisko nimeltä Parthenope. Vanhemmille oli hyvin tärkeää tyttärien kasvatus. Sen ajan säätyläisneitojen kasvatuksessa korostuivat piirtäminen ja musiikki. Äiti Frances Smith huolehti, että tyttäret oppivat käsitöitä ja hyvää käytöstä. Isä William Nightingale halusi, että tyttäret saavat hyvän tietopuolisen kasvatuksen ja siksi heillä kävi kotiopettajatar.

Kotiopettajatar kuoli Nightingalen ollessa 12-vuotias. Niinpä isä päätti alkaa itse opettaa tyttärilleen latinaa, kreikkaa, italiaa, historiaa ja matematiikkaa. Tuohon aikaan oli hyvin poikkeuksellista, että tytöt opiskelivat matematiikkaa. Nightingale olikin tyytyväinen, että hän pääsi perehtymään numeroiden ja matemaattisten haasteiden pariin.

Ennen siirtymistään sairaanhoitoalalle Nightingale opetti lapsille matematiikkaa.Vanhemmat olivat Nihgtingalen sairaalaharjoittelua vastaan vuonna 1845. Tuolloin sairaanhoitajan ammattia ei pidetty sopivana hyvin koulutetulle naiselle.

Nightingale pääsi Theodor Fliednerin johtamaan Saksan Kaiserswerthissa sijaitsevaan diakonissalaitokseen vuonna 1850. Lopulta vanhemmatkin taipuivat ja Nightingalen valmistui sairaanhoitajaksi vuonna 1851.

Florence Nightingalea pidetään modernin sairaanhoidon luojana ja sairaanhoitajan esikuva. Hän on kotimaassaan Englannissa kansallissankari ja maailmassa hoitoalan uudistaja, suunnannäyttäjä ja uranuurtaja.

Kuva 1. Taulun tekstissä lukee: Florence Nightingale Established the First Training School for Nurses 1860–1910. Kuva Marita Räsänen 2025.

Kätilökoulutusta ovat ohjanneet lukuisat ohjesäännöt. Koulutuksen rakenteet ja kestot ovat muuttuneet vuosien myötä vastaten kulloisenkin yhteiskunnan tarpeita.

Vuonna 1711 julkaistiin ensimmäinen Ruotsi-Suomea koskeva kätilöohjesääntö. Siinä määriteltiin, ketkä saivat harjoittaa ko. ammattia. Kätilöiksi aikovien tuli olla kunniallisia, siveitä ja raittiita sekä Jumalaa pelkääviä ja kohtalaisen iäkkäitä hyväkuntoisia noin 40 -vuotiaita. Myös luku- ja kirjoitustaito oli eduksi.

1700 -luvun lopulla Suomen väestömäärä piti saada kasvuun. Pohjanmaan maaherra Piper ymmärsi, että väestö kasvaisi, mikäli koulutetut kätilöt auttaisivat äitejä synnytyksissä ja antaisivat lapsenhoito-ohjeita. Maaherra kehottikin kaupunkeja lähettämään sopiviksi katsomiaan naisia Tukholmaan opiskelemaan kätilöiksi. Pietarsaaren porvaristo lähetti Margareta Forssmanin Tukholmaan vuonna 1751. Forssmanista tuli Suomen ensimmäinen koulutettu kätilö vuonna 1752.

Vuonna 1816 Turussa avattiin Suomen ensimmäinen kätilöiden opetuslaitos ja synnytyssairaala. Opetus tapahtui ruotsin kielellä ja ylikätilö vastasi käytännön opetuksesta. Kurssiaika vaihteli kahdeksasta kuukaudesta kahteen vuoteen.

Vuonna 1833 kätilökoulutus päätettiin siirtää Helsinkiin Turun palon 1827 jälkeen. Oppilaiden koulutuksesta vastasi synnytyslaitoksen alilääkäri luennoimalla neljä kertaa viikossa. Synnytyslaitoksen ylikätilö vastasi käytännön kätilötyön opetuksesta.

Kuvassa ylikätilön asumalli 1900 -luvun alkupuolelta. Asua esittelee Linnea Suomala. Kuva Visa Malm 2019.

Vuoden 1859 ohjesääntö muutti kätilökoulutuksen kaksivuotiseksi yliopiston yhteyteen. Suomenkielisistä oppilaista tuli enemmistöä, kun kätilökoulutusta alettiin järjestämään myös suomen kielellä. Vuonna 1934 kätilökoulutus aloitti itsenäisessä Kätilöopistossa Helsingissä, ensin
Tehtaankadulla, sitten vuonna 1959 Sofianlehdonkadulla. Vuonna 1997 koulutus siirtyi ammattikorkeakouluihin. Kätilön tutkinto (AMK) on
laajuudeltaan 270 opintopistettä (4,5 v). Koulutus antaa asiantuntijan osaamisen seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistämiseen sekä naistentautien hoitotyöhön.

Kätilökoulutuksen historiasta voi lukea lisää: Sari Jalkanen ja Nina Siira (2018) Kätilökoulutuksen keskeisimmät muutokset Suomessa 1960-90 -luvuilla.

Yleiskuva 1. Viisaista vaimoista ammattitaitoisiksi kätilöiksi -näyttelystä. Kuva Marita Räsänen 2025.

Vuonna 1879 hyväksyttiin Keisarillisen Majesteetin ohjesääntö. Kätilökoulutukseen lisättiin koneellinen lapsenpäästö ja kirvoituspihtimien käyttäminen.
Koneellinen synnytysoppi oli synnyttäjän avustamista erilaisilla instrumenteilla esimerkiksi synnytyspihdeillä, saksilla ja päänmurskauspihdeillä sekä ruuvilla. Tavoitteena oli edistää kätilöiden valmiuksia toimia haastavissa synnytyksissä, jos äidin, lapsen tai molempien henki oli vaarassa eikä lääkäriä ollut saatavilla. Kätilöiden oli osoitettava pätevyytensä kerran vuodessa esimiehelleen tai opettajalleen.

Kuvassa 1 Kätilön synnytysinstrumentit nahkakotelossa 1850 -luvulta.

Kuva 1. Kätilön synnytysinstrumentit 1850 -luvulta. Kuva Visa Malm 2017.

Kätilötyön instrumenteista voi lukea lisää:

Milena Holstein, Nea Kaski (2018) Kätilötyön synnytysinstrumenttien kehitys Suomessa 1700-luvulta nykypäivään

1850 -luvulla kätilöopetus alkoi suomen kielellä. Opetukseen lisättiin suoneniskentä, peräruiskeen antaminen, kuppataudin tunnistaminen, rokotus ja rokkoaineen otto sekä säilyttäminen ja iilimatojen asettaminen. Oppilaat kirjoittivat luennot käsin vihkoihin oppikirjamaisesti.
Kuvassa 2 on suomenkielisen kätilöoppilaan käsinkirjoitetut luennot otsikolla “Pihdin käytöllisyys”. Luennot kirjoitettiin musteella. Alemmassa kuvassa on mustepulloteline, joka on tullut museon kokoelmiin ilmeisesti Turusta, missä Suomen kätilökoulutus aloitettiin.

Kuva 2. Suomenkielisen kätilöoppilaan käsinkirjoitetut luennot “Pihdin käytöllisyys”. Kuva Marita Räsänen 2025.

Kuvassa mustepullotelineTurusta 1800 -luvulta kahdella säiliöllä, tinaa. Suunnittelija Johan Lindblad. Kuva Visa Malm 2017.

Kaksivuotisessa kätilökoulutuksessa vuodesta 1951 alkaen ensimmäisenä vuotena opetuksen pääpaino oli normaalissa raskaudessa ja synnytyksessä sekä lapsivuodeajassa ja gynekologiassa. Toisena vuotena keskityttiin erikoiskysymyksiin, patologiseen synnytykseen sekä äitiyden hoitoon ja yhteiskunnallisiin asioihin.

Syntymän atlas on kauniisti kuvitettu isokokoinen kierrekirja, jossa on luonnollisen kokoisia veistoksellisia kuvia hedelmöittymisestä, sikiön kasvusta, synnytyksen vaiheista ja synnytysasennoista. New York Maternity Center Association. Kuvassa 3 synnytyksen havannoillistamiseen opetuksessa käytettiin syntymän atlasta 1940 -luvulta.

Kuva 3. Opetuksessa käytetty Birth atlas, syntymän atlas sivulta 4. Kuva Visa Malm 2017.

Vastasyntyneen kastetilaisuuden järjestäminen kuului ainakin 1930 -luvulla kätilöoppilaan opintoihin. Oppilas vei kasteelle itse maailmaan auttamansa lapsen. Kastetilaisuudet järjestettiin synnytyssairaalan potilassalissa, jossa äidin lisäksi lähiomaiset saivat olla läsnä. Kuvassa 4 on valokuva Kätilöopistolta Helsingistä sotavuodelta 1939.

Kuva 4. Valokuva Kätilöopiston kastetilaisuudesta sotavuonna 1939. Kuva Marita Räsänen 2025.

Kätilökoulutuksen juuret löytyvät lapsenpäästön edelläkävijämaasta Ranskasta. Siellä kätilötutkinto oli pakollinen jo vuodesta 1580 lähtien. Saksassa kätilöiden järjestelmällinen koulutus alkoi yhdeksän vuotta myöhemmin vuonna 1589.

Ennen kätilökoulutuksen alkamista itseoppineet kansankätilöt toimittivat kätilön virkaa. Kansankätilöt olivat usein oman kylän tai suvun luotettuja naisia. Heitä kutsuttiin viisaiksi vaimoiksi, saunamuoreiksi, pirttimuoreiksi tai paarmuskoiksi. Näiden kansankätilöiden toivottiin olevan vanhanpuoleisia ja itse jo synnyttäneitä. Yleisin synnytyspaikka oli sauna
ja ainoa kivunlievitys alkoholi

Tämä pieni herkkä puukehyksinen taulu kuvaa Madonnaa ja Jeesus -lasta kuvassa 5.
Taulu on lahja Pariisista tohtori Leideniukselta Kätilöopistolle vuonna 1921. Taulun takana on käsinkirjoitus: Denna tavla hemtade Dr. Leidenius från Paris våren 1921 och vanlemnade den gåfva till dejour rummet invid förlossnings saler I b. II Barnbördshuset
Helsingfors.

Kuva 5. Lahjataulu Pariisista tohtori Leideniukselta Kätilöopistolle 1921. Kuva Visa Malm 2017.

Suomenkielisen opetuksen alkaessa alkoi ilmestyä myös oppikirjoja suomen kielellä 1800 -luvun loppupuolella.

Kuvan 6 suomalaisen oppikirjan on julkaissut Suomalaisen Kirjallisuuden Seura Helsingissä vuonna 1873.

Kuva 6. Suomalainen oppikirja kätilöimille vuodelta 1873. Kuva Marita Räsänen 2025.

Kätilöopetuksessa ja -työssä käytetyistä oppikirjoista voi lukea lisää: Jonna Himanen (2015) Kätilötyössä käytettyjen oppikirjojen sisältöjen analyysia ja niissä tapahtuneita muutoksia 1800- luvulta nykypäivään

Ruotsi-Suomessa kätilölaitoksen perustajana ja säännöllisen kätilöopetuksen esi-isänä pidetään Johan von Hoornia. Hänen ehdotuksensa pohjalta laadittiin vuonna 1711 ensimmäinen kätilöohjesääntö. Siinä määrättiin, ketkä saivat harjoittaa kätilön ammattia, miten ammattitaito tuli hankkia ja miten työ tuli suorittaa.

Kätilöopettajaksi valittiin yli 10 vuotta kätilönä toimineita. Kätilöoppilaan tuli maksaa kätilöiden ammattikunnan kassaan viisi hopeataalaria oppiin tullessaan sekä valmistuessaan kätilöksi. Oppilas seurasi opettajaansa kahden vuoden ajan tämän toimiessa käytännön työssä. Kätilötutkinto suoritettiin Collegium Medicumissa, jonka jälkeen todistus suoritetusta tutkinnosta esitettiin kaupungin maistraatille ja vannottiin kätilövala. Ruotsi-Suomen ensimmäiset 18 oppilasta valmistuivat vuonna 1712.

Ensimmäiset oppikirjat kirjoitettiin ruotsiksi. Kuvan 7 kirja on Siphra och Pua: Handbook för barnmorskor 1777. Se on kirjoitettu katekismuksen muotoon: kysymys ja vastaus.

Kuvan 7 kirja on museon yksi vanhimmista esineistä. Se on 248 vuotta vanha vuonna 2025. Kirjassa on omistuskirjoitus Hartman, Nils Hamrenze v. 1824 ja kätilö Vera Öhman v. 1923. Kirjaa on käytetty opetuksessa ainakin vuosina 1824-1923.

Kuva 7. Siphra och Pua: Handbook för barnmorskor 1777. Kuva Marita Räsänen 2025.

Kuva, jossa valokuva kastetilaisuudesta sotavuodelta 1939 (nro 4) sekä kastetilaisuuksissa käytetty kastemalja, -pöytä ja -mekko (nro 8). Kuva Marita Räsänen 2025.

Kastemaljaa, tammista kastepöytää ja pitkähihaista, valkoista kastemekkoa on käytetty Kätilöopiston synnytysairaalassa 1930 -luvulla kastetilaisuuksissa. Sotavuoden 1939 valokuvassa (kuva 4) ovat nämä käytössä. Kätilöoppilas vei kasteelle itse maailmaan auttamansa lapsen.

Kastemalja on jalallinen ja pyöreä, halkaisija 32 cm. Sisäosa on hopeaa ja ulkokuori messinkiä. Reunoissa koristeet ja renkaat. Kastepöytä on tammea ja se on kaksipilarinen 81 cm korkea. Pöytälevyn kahta puolta koristavat sorvatut puutapit. Kastemekko on valkoinen, pitkähihainen. Sen yläosassa on laskokset ja takana kahdet solmittavat nauhat.
Helmassa lukee Kätilöopisto, oppilaskoti.

Kuva 8. Kastemalja, -pöytä ja -mekko. Näitä on käytetty sotavuoden 1939 valokuvan mukaan. Kuva Marita Räsänen 2025.

Esillä olevan kuvan 9 kunnankätilö Kaarina Niemen kotikäyntilaukussa on tallella mm. Ferroforin tabletit reseptit.
Kätilölaukusta ja kätilön työnkuvasta voi lukea lisää: Miina Mantila ja Venla Ranta (2015) Suomalaisen kätilön työnkuvan historiaa, Kätilölaukku ja synnytyksessä käytetyt työvälineet

Kuva 9. Kunnankätilö Kaarina Niemen kotikäyntilaukku ja Ferrofolin tabl -reseptit. Kuvat Marita Räsänen 2025.

1800-1900 -luvun vaihteen kunnankätilön työstä ja synnytyspäiväkirjoista voi lukea Terhi Ala-Kihniä ja Timjami Kauristie 2014 Anna Niirasen synnytyspäiväkirjojen kertomaa: Kunnankätilön työ vuosina 1885-1912

Kuvassa 10 olevia lasikupuja on käytetty yhdessä rintapumpun kanssa rintamaidon keräämiseen. Suuremmassa lasikuvussa on laajennos maidon kertymistä varten.

Kuva 10. Lasikuvut rintamaidon keräykseen. Kuva Marita Räsänen 2025.

1940 -luvulla kehitettiin keskosten sairaalasiirtoja varten erityinen puinen kuljetuslaatikko. Se auttoi pitämään keskosen ruumiinlämpöä yllä siirron aikana. Suurin osa siirroista tapahtui synnytyslaitokselta kotiin, sillä keskosten sairaalapaikkoja ei ollut kuin 150 koko Suomessa. Siirrot toteutti aina kätilö.

Keskoskuljetuslaatikon kannessa on ikkuna ja reikiä hengitysilman saamiseksi ja keskosen tarkkailua varten. Laatikossa on kaksi osaa, joita ovat kuljetusosa ja erillinen lämmitysosa. Pohjan lämmitysosaan laitettiin kuumalla vedellä tai hiekalla täytettyjä litteitä kanistereita ylläpitämään lämpöä. Kuljetusosaan sijattiin vuode keskoselle.

Kuvan 11 keskosenkuljetuslaatikkoa on käytetty opetusvälineenä.

Keskoskuljetuslaatikosta voi lukea lisää:

Lotta Laakkonen (2017) Keskosten sairaalasiirtojen historia - Vastasyntyneiden sairaalasiirtojen kehitys satavuotisessa Suomessa

Kuva 11. Mannerheimliiton keskoskuljetuslaatikko ohjeineen ja lämmityslaitteineen. Kuva Marita Räsänen 2025.

Yleiskuva 2. Viisaista vaimoista ammattitaitoisiksi kätilöiksi. Kuva Marita Räsänen 2025.

Naisen luinen lantio ja sikiön pää

Kätilökoulutuksen siirryttyä Sofianlehdonkadun Kätilöopistolta Tukholmankadulle vuonna 2005 museon kokoelmaan tuli kätilöopetuksen opetusvälineitä. Näistä on yksi kuvan 12 esittämä naisen luinen lantio ja sikiön pää. Opetusvälineen on valmistanut suomalainen yritys Instrumentarium Oy, joka oli tunnettu terveydenhuoltoalan tuotteistaan aina vuoteen 2004. Nykyään Instrumentarium on tunnettu optikkoalan liike.

Kuva 12. Naisen luinen lantio ja sikiön pää. Kuva Visa Malm 2017.

Sikiö ja istukka -nukke opetusvälineenä

Kuvan 13 nukkesikiötä istukkoineen on käytetty opetusvälineenä 1950 -luvulla.

Kuva 13. Sikiö ja istukka opetusvälineenä. Kuva Visa Malm 2017.

Kipsivalos opetusvälineenä

Kipsivaloksella havainnollistettiin synnytyspihtien sikiön päähän aiheuttamia vammoja. Kuvan 16 kipsivalos on valmistettu Saksassa 17.10.1894. Kipsivalosta on käytetty kätilöopetuksessa vuosien 1894-1950 välillä. Pihtilusikoitten päät ovat katkenneet valoksesta.

16. Kipsivalos opetusvälineenä. Kuva Visa Malm 2017.

Naisen luisen lantion malli puualustalla -opetusväline

Kuvassa 21 on pronssinen naisen luisen lantion malli kiinnitettynä rautaisella kiinnikkeellä puiseen alustaan. Alustassa mitta-asteikko 4-1. Lantion leveys 28 cm. Merkintä Collin & CA/Paris. Lantio liikkuu ja avautuu, kun pronssikahvoista työntää. Mallia on käytetty opetuksessa havainnollistamaan lantion avautumista.

Kuva 21. Naisen luisen lantion malli puualustalla -opetusväline. Kuva Marita Räsänen 2025.

Sairaanhoito-oppilaitosrakennus palveli sotasairaalana vuoteen 1946. Tämän jälkeen oppilaitos toimi internaattina eli sisäoppilaitoksena 1960-luvulle asti.

Oppilaan huone, jossa asuttiin pareittain, on sisustettu 1940- ja 1950-lukujen kalusteilla.

Sotasairaalana toiminut oppilaitosrakennus siirtyi vaiheittain opetuskäyttöön. Vuonna 1946 oppilaat siirtyivät koulurakennukseen, ja sotasairaalan potilaat vähitellen muihin sairaaloihin.

Opettajanhuoneessa on nähtävillä 1950-luvun tyylin sisustus. Huoneessa on esillä erilaisia opettajien käytössä olleita kalusteita ja materiaaleja, kuten opetuskuvia ja -karttoja, sekä helmamittoja.

Aino Durchmanista tuli oppilaitoksen ensimmäinen johtaja vuonna 1936. Hänet palkittiin myöhemmin elämäntyöstään Florence Nightingale -mitalilla.

Rehtorin huoneen kalustus on 1940- ja 1950-luvuilta. Huoneessa on muun muassa valokuvat oppilaitoksen johtajista ja Florence Nightingalesta sekä useita valokuva-albumeja ja arkistomateriaalia. Vanhimmat kuvat ovat 1890-luvulta.

Terveydenhoitajan huoneessa on Mannerheimin Lastensuojeluliiton julkaisemia terveyskasvatustauluja. Huoneesta löytyy myös opetusmateriaalia lastenhoitoon ja ravitsemukseen sekä kalankäsittelyohjeet lapamatojen ehkäisemiseksi.

Huoneen kalusteet ovat peräisin 1940- ja 1950-luvuilta.

Sairastuttuaan oppilasasuntolan oppilas siirrettiin potilashuoneeseen saamaan hoitoa ja ruokaa. Huone toimi eristyshuoneena, jotta sairastunut oppilas ei tartuttanut kurssikavereitaan.

Potilaan huone on sisustettu 1940- ja 1950-lukujen alkuperäiskalusteilla.

Opetuskäytössäkin ollutta vuodekaarta käytettiin kohottamaan potilasvuoteen peittoa ilmakylpyjä varten, ja helpottamaan peiton painetta ihoa vasten.

Oppilaitoksessa huoneita käytettiin myös henkilökunnan asumiseen, ja siivoojan huonetta käytti sairaala-apulainen.

Huoneessa olevat kalusteet ovat peräisin oppilaskodeista 1950-luvulta.