Rakennus- ja kiinteistöalan työharjoittelu- ja suuntautumisseminaari

Metropolia Ammattikorkeakoulun rakennus- ja kiinteistöala järjestää 23.11.2017 tutkinto-ohjelmiensa
opiskelijoille Työharjoittelu- ja suuntautumisseminaarin, jonka tarkoituksena ja tavoitteena on

  • auttaa ja motivoida opintojensa alkuvaiheessa oleva opiskelija opiskeluun rakennus- ja
    kiinteistöalalle sekä ensimmäiseen työharjoittelupaikkaansa
  • tutustuttaa hänet alan keskeisiin ammattilaisiin
  • antaa insinööri- ja rakennusmestariopiskelijalle kuva työn osapuolista ja toimialueista
    suuntautumisvalintaansa varten sekä
  • antaa yrityksille tilaisuus tulla kasvattamaan nuoria rakennus- ja kiinteistöalan opiskelijoita
    alalle.

Yrityksenne on tervetullut mukaan seminaariin sisältyvään messutyyppiseen esittelytilaisuuteen, jossa opiskelijamme tutustuvat itsenäisesti rakennus- ja kiinteistöalan yrityksiin, toimialoihin ja kartoittavat työharjoittelu- tai työpaikkoja. Mikäli organisaationne edustaa useampia toimialueita, eri toimialat tai yksiköt voivat osallistua yritysesittelyyn yhtenäisellä esittelypisteellä. Ilmoitattehan ilmoittautumisen yhteydessä, mikäli haluatte varata useamman kuin yhden esittelytilan.

Seminaari sisältää lisäksi opiskelijoiden ammatillisen suuntautumisvaihtoehdon
valintaa tukevat rakennus- ja kiinteistöalan toiminta-alueiden esittelyluennot, johon kutsumme esiintyjät erikseen.

Lue uutinen ja katso kuvia syksyn 2016 tapahtumasta

Tapahtuman tiedot

Aika: Torstai 23.11.2017 klo 12-16
Paikka: Metropolia Ammattikorkeakoulu, Leppävaaran toimipiste,
Vanha maantie 6, 02650 ESPOO, A-rakennuksen liikuntasali (pohjakerros)
Osallistujat: Rakennus- ja kiinteistöalan opiskelijat (maanmittaustekniikka,
rakennustekniikka, rakennusalan työnjohto, talotekniikka,
rakennusarkkitehtuuri), alan yritykset sekä rakennus- ja kiinteistöalan
henkilökuntaa.
Ilmoittautuminen: Viimeistään pe 3.11.2017 oheisen lomakkeen kautta
Osallistumismaksu: 200 € + alv, sisältää esittelytilan (n. 3m x 3m) ja pöydän (n. 140cm x 50cm).

Lisätietoa

Osallistumiseen liittyvät kysymykset:
opinto-ohjaaja Tuulaliina Asumalahti (talotekniikka), p. 040 714 5143
koulutussuunnittelija Sanna Heikkinen (rakennustekniikka) p. 040 336 2452

Tilaisuuden ja esittelypaikkojen tekniset järjestelyt:
laboratorioinsinööri Ari Hokkanen, p. 040 569 2833

Sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@metropolia.fi



Lisää tapahtumia