Metropolian Ikääntymisen osaamiskeskittymän aloitti toimintansa vuonna 2025

Vuonna 2025 Metropolia käynnisti uudenlaisen rakenteen ikääntymisen ilmiön ympärille, kun Ikääntymisen osaamiskeskittymä (IOK) aloitti toimintansa. Osaamiskeskittymä syntyi tarpeesta vahvistaa monitieteistä osaamista, tiivistää työelämäyhteistyötä sekä kehittää koulutusta ja tutkimusta, jotka vastaavat ikääntyvän yhteiskunnan haasteisiin ja mahdollisuuksiin. Ensimmäinen toimintavuosi on ollut innostava ja toimelias – rakentamisen ja kokeilujen aikaa.
“Halusimme luoda tilan, jossa ikääntymiseen liittyvää osaamista voidaan kehittää kokonaisvaltaisesti – yhteistyössä työelämän, koulutuksen ja tutkimuksen kanssa. Ensimmäinen vuosi osoitti, että tarve tällaiselle toiminnalle on suuri”, kertoo kehittäjälehtori Anna Puustelli-Pitkänen.
Rakentamista ja verkostoja – yhteistyötä Metropolian sisällä ja ulkopuolella

Osaamiskeskittymän perustamisen jälkeen keskeiseksi tehtäväksi nousi uuden toimintamallin jalkautus ja verkoston rakentaminen. Vuoden aikana on syntynyt laaja kumppanuusverkosto, johon kuuluu muun muassa kaupunkeja, yrityksiä, yhdistyksiä, korkeakouluja ja hyvinvointialueita. Yhteistyötä on rakennettu erityisesti hankkeiden, tapahtumien ja koulutuksen yhteyteen.
Osaamiskeskittymä oli näkyvästi esillä erilaisissa tapahtumissa, kuten Ratkaisevan Tekijän Seniorimessuilla, uusille opiskelijoille suunnatussa MetGo-tapahtumassa, DigiAgeTalkissa, Mummodiskon päätösseminaarissa ja uusille opiskelijoille suunnatussa MetGo-tapahtumassa, jonka lisäksi osaamiskeskittymä on järjestänyt omia tilaisuuksia, kuten avajaiset, verkostotapaamisia ja vuoden päättävä seminaari “Tekoäly ikääntyneiden palveluissa”.
Opiskelijoille ilmiöpohjaista oppimista ja käytännön yhteistyötä
Opetuksessa osaamiskeskittymä on tehnyt ikääntymisen teemoja näkyväksi eri tutkinto-ohjelmissa. Opiskelijat ovat osallistuneet monialaisiin opintojaksoihin ja Metropolia Minno® -projekteihin, joissa on tarkasteltu ikääntymisen haasteita mm. teknologian, palvelumuotoilun ja vaikuttamistyön näkökulmista. Osaamiskeskittymä tarjoaa opiskelijoille opinnäytetyön aiheita ja eri alojen opiskelijat ovat näiden äärelle löytäneetkin.
Metropolian HyMy-kylässä on pilotoitu käytännönläheistä oppimista ja kehitetty täydennyskoulutussisältöjä. Tämänkaltaiset toiminnot vahvistavat opiskelijoiden työelämävalmiuksia ja tarjoavat kumppaneille mahdollisuuden osallistua uusien osaajien kouluttamiseen – käytännönläheisesti, monialaisesti ja tulevaisuuden tarpeet huomioiden.
Asiantuntijuutta ja liiketoimintaa kotimaassa ja kansainvälisesti
Vuoden aikana on kartoitettu työelämän täydennyskoulutustarpeita ja tarjottu sekä avoimia että räätälöityjä koulutuksia, ja pilotoitu asiantuntijapalveluita yhteistyössä eri kumppaneiden kanssa. Opiskelijat osallistuivat kehittämiseen Metropolian MINNO-projekteissa.
IOK vahvisti kansainvälisiä yhteyksiä etenkin U!REKA-verkostossa, kuten Frankfurt University of Applied Sciencesin ja HOGENTin (Belgia) kanssa. Osaamiskeskittymä edisti myös yhteistyön käynnistämistä Aasiassa ja valmisteli englanninkielistä koulutusta ikääntymisen teemasta.
Osaamiskeskittymä lisäsi näkyvyyttään viestinnässä ja oli esillä mediassa, esimerkiksi Kontulan alueen paikallislehdessä.
Katse tulevaan – kohti vaikuttavampaa ja verkottuneempaa toimintaa
Osaamiskeskittymän ohjausryhmä ja Metropolian kehittäjätiimi ovat määritelleet tulevien vuosien painopisteiksi ikäystävällisyyden, ikäteknologian, kulttuurisensitiivisyyden sekä asumisen ratkaisut. Näillä teemoilla vastataan paitsi kansallisiin haasteisiin myös EU:n väestöpoliittisiin kehityskulkuihin.
Vuonna 2026 Metropolia ottaa vastaan kansallisen Ikäosaamisen verkoston koordinoinnin, mikä vahvistaa osaamiskeskittymän asemaa valtakunnallisessa kehittämistyössä. Tulevina vuosina fokuksena on vaikuttamistyön lisääminen, uudenlaisten koulutusmallien kehittäminen sekä laaja-alaisen kumppanuusverkoston syventäminen.
“Olemme rakentamassa yhteistä alustaa, jonka kautta kehitetään ratkaisuja ikääntyvän yhteiskunnan tueksi. Haluamme kutsua mukaan uusia kumppaneita – niin työelämästä, kolmannesta sektorista kuin kansainvälisistä verkostoista”, Puustelli-Pitkänen summaa.
Metropolian Ikääntymisen osaamiskeskittymä jatkaa työtään uudenlaisen osaamisen, ymmärryksen ja yhteistyön vahvistajana – inhimillisemmän tulevaisuuden rakentamiseksi meille kaikille.