Vuoden 2025 tilinpäätös, vuosikatsaus ja vastuullisuusraportti julkaistu
Metropolia jatkoi vuonna 2025 strategisen tahtotilansa mukaista rohkeaa uudistumista. Vuosi piti sisällään muun muassa historiallisen hyvää palautetta opiskelijoilta, panostusta kansainvälisiin tutkimushankkeisiin sekä liiketoiminnan uusia avauksia maailmalla. Taloudellinen tulos oli kohtuullinen huolimatta yleisestä heikosta taloustilanteesta.

Lukuja vuodesta 2025:
- liikevaihto oli 127,7 miljoonaa euroa laskien edellisestä vuodesta 6,9 miljoonaa euroa
- tilikauden tulos oli 0,5 miljoonaa euroa voitollinen, ja oikaistu tulos oli 2 miljoonaa euroa
- opiskelijamäärä syksyllä 2025 oli 19 261 kasvaen edellisestä vuodesta 1 066 henkilöllä
- vuoden aikana AMK- ja YAMK-tutkintoihin oli ensisijaisia hakijoita yhteensä 15 009
- TKI-toiminnan liikevaihto oli 12,6 miljoonaa euroa, ja TKI-hankkeita oli vuoden lopussa käynnissä 70
”Vuoden 2025 alusta alkaen Metropolia siirtyi uuteen strategiakauteen. Metropoliassa panostetaan viiteen uudistumista tukevaan strategiateemaan. Niiden lisäksi kehitystämme ohjaavat tulevina vuosina kasvutavoitteet, jotka sisältävät oppimistoiminnan, tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan sekä liiketoiminnan kasvutavoitteet vuoteen 2030 asti”, kertoo Metropolian toimitusjohtaja-rehtori Riitta Konkola.
Ennätyksellisen hyvää palautetta opetuksesta
Metropolian oppimistoiminnassa on vuoden 2025 aikana panostettu erityisesti englanninkielisen koulutustarjonnan lisäämiseen, ilmiölähtöisen verkkotarjonnan laajentamiseen, opintototeutusten laadun parantamiseen, keskeyttämisen vähentämiseen ja opintotarjonnan modularisointiin.
Metropoliasta valmistuneet opiskelijat antoivat historiallisen hyvää palautetta opinnoistaan. Kerran vuodessa toteutettavassa ammattikorkeakoulujen valmistumisvaiheen opiskelijapalautekyselyssä (AVOP) kaikilta ammattikorkeakouluista valmistuvilta opiskelijoilta kysytään arviointia toteutuneesta koulutuksesta.
”Metropolia paransi tulostaan kaikissa kyselyn 13 kysymysryhmässä ja oli valtakunnallisen keskiarvon yläpuolella lähes kaikissa kysymyksissä. Eniten Metropolia paransi tulostaan seuraavissa kysymysryhmissä: Palaute ja arviointi, Opiskelun tukipalvelu, Yhteydet työelämään sekä Oppimisympäristöt ja opetus. Opiskelijoiden antama arvosana parantui näissä kategorioissa noin 4–5 prosenttia, sanoo Metropolian oppimisjohtaja Heidi Rontu.
Uusia ratkaisuja työelämään ja yhteiskuntaan
Vuoden aikana Metropolian tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnassa (TKI) on panostettu erityisesti kansainvälisiin tutkimushankkeisiin. Useissa hankkeissa hyödynnetään uusia ja nousevia teknologioita.
”Esimerkiksi EU-rahoitteisessa lasten palliatiivista hoitoa tutkivassa PALLIAKID-hankkeessa Metropolia kehittää virtuaalitodellisuuteen pohjautuvaa koulutustyökalua sekä digitaalista alustaa ammattilaisille, lapsipotilaille ja heidän läheisilleen. Keväällä 2025 Metropolia sai Business Finlandilta myönteisen rahoituspäätöksen nousevia teknologioita hyödyntävälle Metadatasta Metaversumiin -hankkeelle”, Metropolian TKI-johtaja Miimu Airaksinen kertoo.
Julkaisutoiminnallaan Metropolia tukee yhteiskunnan ja elinkeinoelämän kehittymistä. Vuonna 2025 ilmestyi 913 julkaisua. Metropolian uusi verkkomedia Metrospektiivi julkaistiin alkuvuodesta 2025. Metrospektiivi tarjoaa niin ammattilaisille kuin suurelle yleisöllekin Metropolian henkilöstön ja opiskelijoiden tuoreita ratkaisuja ja näkemyksiä artikkeleiden, podcastien ja videoiden muodossa. Vuoden aikana julkaistiin 148 artikkelia, 31 podcastia ja kaksi videota. Aktiivisia käyttäjiä oli yli 13 000.
Kansainvälistyminen jatkuu
Metropolian koordinoima U!REKA eurooppalainen yliopistoallianssi on päässyt kunnolla vauhtiin. Ensimmäisinä konkreettisina tuloksina on syntynyt yhteistä kurssitarjontaa ja uusia yhteisiä EU-hankkeita kumppanikorkeakoulujen kanssa. Metropolia on jatkanut myös aktiivista EU-vaikuttamistyötään.
Metropolian kansainvälistyminen näkyy eurooppalaisen korkeakouluyhteistyön lisäksi uusina tutkinto-ohjelmina Kiinassa ja Vietnamissa sekä kansainvälistyvänä korkeakouluyhteisönä. Kansainvälisten opiskelijoiden määrä on kasvanut tasaisesti viime vuosien aikana. Opiskelijoita, joiden äidinkieli on muu kuin suomi, ruotsi tai saame, oli syyslukukaudella 4 491 eli 23,4 prosenttia tutkinto-opiskelijoista.
”Metropoliassa panostetaan yhä enemmän kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden asettautumiseen, opiskelujen tukemiseen sekä mahdollisuuksiin työllistyä Suomeen osaamistaan ja koulutustaan vastaaviin tehtäviin”, sanoo Riitta Konkola.
Vastuullisuusraportti kertoo kestävän kehityksen työn edistysaskelista
Metropoliassa kestävä kehitys on läpileikkaava teema strategiassa. Kestävää tulevaisuutta rakennetaan edistämällä oman toiminnan ja koulutuksen kestävyyttä sekä kehittämällä kestävän kehityksen ratkaisuja yhteistyössä kumppaneiden kanssa. Tuore vastuullisuusraportti kertoo, miten Metropolian yhteisö on vienyt kehitystyötä eteenpäin vuonna 2025.
”Vastuullisuusraportissa on tarkasteltu Metropolian toimintaa yritysvastuun kolmen ydinalueen osalta, jotka ovat ympäristö, sosiaalinen vastuu ja hyvän hallintotapa. Näiden lisäksi raportista löytyy paljon konkreettisia esimerkkejä teoista, joilla Metropolia edistää kestävää tulevaisuutta. Raportista voi lukea muun muassa siitä, miten opiskelijoidemme itsensä kokemana tietämys ja soveltamiskyky kestävästä kehityksestä on vahvistunut vuodesta 2022 lähtien. Toisena kohokohtana nostaisin Metropolian ilmasto-ohjelman päivityksen, minkä yhteydessä asetimme päästövähennystavoitteet vuosille 2030 ja 2050”, Metropolian kestävän kehityksen päällikkö Anssi Almgren kertoo.
Metropolian päivitetyssä ilmasto-ohjelmassa tavoitellaan vuoteen 2030 mennessä 50 prosentin päästövähennystä vuoden 2022 tasoon nähden. Toisena tavoitteena on puolittaa päästöt suhteessa liikevaihtoon (CO₂e t/milj. €), sillä Metropolia tavoittelee toiminnassaan voimakasta kasvua tulevina vuosina. Pidemmällä aikavälillä vuoteen 2050 mennessä pyritään vähentämään päästöjä 90 prosenttia vuoden 2022 tasosta.
Lue Metropolian tilinpäätös ja vuosikatsaus vuodelta 2025
Lue Metropolian vastuullisuusraportti vuodelta 2025
Lisätietoja
Riitta Konkola
toimitusjohtaja-rehtori
Metropolia Ammattikorkeakoulu
+358 97 424 5000
etunimi.sukunimi [at] metropolia.fi (etunimi[dot]sukunimi[at]metropolia[dot]fi)