Alumni Milla Puolakanaho: monipuoliset opinnot kirkastivat oman suunnan
Käsikirjoittaja, näyttelijä ja malli Milla Puolakanaho opiskeli medianomiksi laajentaakseen osaamistaan luovalla alalla. Hän halusi oppia kertomaan tarinoita ja saada työkalut niiden toteuttamiseen. Puolakanaho valmistui vuonna 2023.
Metropolia valikoitui Puolakanaholle ystävien suosituksien perusteella ja monipuolisen tutkinnon vuoksi.
- Metropolialaiset työllistyy hyvin, tällä oli myös vaikutusta, Puolakanaho kertoo.
Harjoittelut kirkastivat omaa suuntaa
Medianomiopinnoissa vierailevia luennoitsijoita oli paljon ja he olivat Puolakanahon mukaan todella inspiroivia ja toivat ajankohtaista tietoa kentän tilanteesta. Harjoittelujen avulla kirkastui myös oma suuntautumisvaihtoehto.
- Näyttelijätaustallani ajattelin, että haluan tehdä fiktiota, mutta radiokurssien ja harjoittelujen myötä huomasin, että non-fiction ja audiopuoli kiinnostivatkin enemmän.
Koronan värittämää opiskeluarkea ja lämpimät muistot opettajista
Puolakanahon ensimmäinen vuosi opinnoissa sujui vielä tavallisesti, mutta toisena vuonna korona muutti opintoja etämuotoon ja se vaikutti yleiseen motivaatioon hieman.
- Aina kun pääsi kampukselle, huomasi, että se oli heti palkitsevampaa.
Miten Puolakanaho muistelee opettajia ja lehtoreitaan?
- Aura ja muutkin opettajat jäivät mieleen hyvin lämpiminä ja ihmisläheisinä, halusivat olla meidän tukena kaikessa ja koimme kyllä, että meistä todella välitettiin.
Opinnoista Puolakanaho nostaa eritysesti esiin radiokurssit.
- Silloin jotain loksahti tosi vahvasti paikoilleen, että tällainen sisällöntuottaminen kiinnostaa mua vahvasti. Kokeellinen dokumenttikurssi ja monikamerakurssit jäivät myös erityisesti mieleen. Niissä sai yhdistää monenlaista osaamista.
Mitä neuvoja Puolakanaholla on alalle pyrkiville opiskelijoille?
- Vaikka ajat on vaikeat, kannustan silti jatkamaan ja yrittämään. Hakeudu myös sellaisten ihmisten seuraan, ketkä nostaa sun energiaa ylöspäin. Aloittaa vaan tekemisen, vaikka pelottaa niin saatanasti!
Kenelle hän puolestaan suosittelisi opintoja?
- Metropoliassa oli todella monipuolisesti rakennettu opintojen sisältö ja ne sopii myös sellaiselle, joka ei ihan tarkkaan tiedä omaa suuntautumisvaihtoehtoa. Se on tosi hyvä, koska ekana vuonna pääset kokeilemaan kaikkea mahdollista, se on ihana pelikenttä oman kiinnostuksen selvittämiseen.
Oma elämä ja kokemukset inspiraationlähteenä
- Mulla on ihan valtava nälkä kasvaa käsikirjoittajana ja ohjaajana ja löytää mun oma ääni tekijänä. Mun teokset on usein tavalla tai toisella lähteneet mun omasta elämästä, ja just nyt mulla on myös paljon uusia ideoita, joita haluan lähteä työstämään. Teen tällä hetkellä työparini Juha Ilmari Laineen kanssa dokumentaarista lyhytanimaatiota TISSIT, joka sai tosi hyvän vastaanoton Malmössä Nordisk Panoramassa, Nordic Short Pitchissä.
Milla Puolakanahon ja Juha Ilmari Laineen Tissit sai Finnish Film Affairin Paras F-Weird -kategorian palkinnon.
- Se on tosi henkilökohtainen tarina, mun rintojen tarina lapsuudesta tähän päivään. Idea animaatiosta syntyi, kun olin lopettanut kolmannen lapseni imettämisen ja tajusin, miten pitkän matkan mun rinnat oli käyneet näiden vuosien aikana. Olin melkein koko aikuisikäni hävennyt rintojani ja käyttänyt siihen valtavasti energiaa, mutta siinä hetkessä tunsin vaan valtavaa kiitollisuutta siitä, miten ne oli olleet mukana kaikissa mun elämänvaiheissa. Pistin viestiä Juhalle, ja siitä lähtien ollaan työstetty projektia yhdessä. Tarkoitus on tehdä TISSIT-animaatiosta noin kymmenen minuuttia pitkä.