Annika Waris: Toimintaterapeutin AMK-tutkinnon kautta digitaalisen asiantuntijan YAMK-opintoihin

10.9.2024 - 09:00

Toimintaterapeutiksi (AMK) aiemmin valmistunut Annika Waris opiskelee Metropoliassa kliinisen asiantuntijuuden ylempää ammattikorkeakoulututkintoa, jonka hän toivoo saavansa valmiiksi kahdessa vuodessa. Sosiaali- ja terveysalan digitaalisten palvelujen asiantuntijaksi tähtäävä Annika on ollut tyytyväinen YAMK-opintoihinsa. Keskustelimme hänen kanssaan opiskelukokemuksista Metropoliassa sekä tulevaisuuden työsuunnitelmista.

Millaisella taustalla hait Metropoliaan opiskelijaksi?

Luin ylioppilaaksi Mäkelänrinteen lukiossa urheilulinjalla, jossa lajini oli lentopallo. Koska olen itse kotoisin pääkaupunkiseudulta, halusin jatkaa täällä sekä opintoja että urheilua, joten Metropolian oli minulle sopiva korkeakouluvaihtoehto. Lukion jälkeen pääsin Metropoliaan, jossa opiskelin toimintaterapeutiksi vuosina 2018–2021.

Mikä sai sinut alun perin hakeutumaan sosiaali- ja terveysalalle?

Olin kiinnostunut sekä ihmisen fyysisestä terveydestä että myös psyykkisestä ja sosiaalisesta terveydestä ja niiden edistämisestä. Lukion jälkeen harkitsin myös fysioterapeutin opintoja, mutta toimintaterapeutin koulutusohjelmaan tutustuttuani huomasin, että siinä opinnot ja työ yhdistivät ihmisen terveyden edistämistä vielä laajemmalta näkökulmalta ja työllisyysmahdollisuuksia oli erittäin laajalti tarjolla erilaisista sosiaali- ja terveyspalveluista.

Mikä sai hakeutumaan sote-alan digitalisaation opintoihin ja Metropolian YAMK-tutkintoon?

Toimintaterapeutin töissä tutustuin digitaalisten palveluiden hyödyntämiseen terapiatyössä asiakkaiden kanssa, ja tämä herätti mielenkiintoni lähteä etsimään digitaaliseen työhön suuntautuvia jatko-opintoja. Opintopolkua eli koulutusmahdollisuuksien portaalia tarkastellessani huomasin Metropolian tarjoavan digitaalisten palvelujen asiantuntijan YAMK-tutkintoa, joka vaikutti erittäin sopivalta peilaten omiin kiinnostuksen kohteisiini.

Miten työelämälähtöisyys näkyy opinnoissasi?

AMK-opintojen aikana pääsimme harjoittelemaan monipuolisesti erilaisissa työympäristöissä. Opiskelijana sai melko vapaasti valita, mihin omalla urallaan haluaisi suuntautua ja tehdä harjoitteluja sellaisissa ympäristöissä, joissa haluaisi mahdollisesti työllistyä myös tulevaisuudessa. AMK-opintojen aikana harjoittelujaksot olivat ehdottomasti ”opintojen suola”, sillä siellä pääsi tekemään konkreettista asiakas- ja terapiatyötä ohjauksen turvin.

Nykyisissä YAMK-opinnoissa ei ole harjoitteluja, mutta koulutus perustuu vahvasti työelämälähtöisyyteen. Ensimmäisen vuoden aikana teimme muutamia projekteja yhteistyössä Metropolian hyvinvointi- ja terveyspalveluja tarjoavan HyMy-kylän kanssa. Pääsimme harjoittelemaan konkreettisesti sitä, minkälaista olisi toteuttaa digitaalisten palveluiden kehittämisprojekteja yhdessä oikean yrityksen kanssa. Myös kurssilla suoritettuja oppimistehtäviä on mahdollista soveltaa omalle työpaikalle, joka omasta mielestäni on kehittänyt ja vienyt minua eteenpäin myös työntekijänä omassa organisaatiossani.

YAMK-opinnoissa vierailijaluentoja on ollut jonkun verran ja niistä saa aina ammennettua itsellensä tärkeää tietoa. On aina mielenkiintoista kuulla, minkälaisten projektien pariin YAMK-opintojen jälkeen olisi mahdollista päästä. Lisäksi koulutuksemme lehtorit vinkkaavat aktiivisesti muiden yksityisten toimijoiden järjestämistä luennoista, jotka liittyvät koulutukseemme ja saattavat tarjota tärkeää tietoa tulevaisuuden digitalisaatioon liittyen.

Miten yhdistit korkeakouluopiskelun ja työssäkäynnin?

YAMK-tutkinnon opinnot on helppo rytmittää omaan elämään. Kyseessä ovat täysin verkossa tapahtuvat opinnot, joissa luentoja on muutamia kuukaudessa. Opiskelu tapahtuu käytännössä siis itsenäisesti. Ryhmätöitä on vähäisesti ja yleensä ryhmätöiden sijaan tarjotaan myös mahdollisuus tenttimiseen, mikäli oma aikataulu ei salli ryhmätöiden tekoa. Kaikki opettajat ovat olleet aina tukena ja ymmärtäväisiä, mikäli eteen on tullut haasteita.

YAMK-opintojen aikana on mahdollista tehdä täyttäkin työaikaa, sillä kaikki luennot tapahtuvat verkossa ja ne tallennetaan. Tämä kuitenkin tarkoittaa, että luennot ja oppimistehtävät täytyy tehdä työpäivän jälkeen tai viikonloppuisin. Olen kiitollinen, että oma työnantajani mahdollistaa osittaisella opintovapaalla olemisen erittäin sujuvasti. On kuitenkin tärkeää, että pystyy kuuntelemaan itseään ja tarvittaessa ottaa enemmän opintovapaata, mikäli YAMK-tutkinnon opiskelun ja työelämän yhdistäminen käy liian raskaaksi.

Myös aiemman AMK-tutkinnon suoritin monimuotototeutuksena, joka mahdollisti osa-aikaisen työssäkäynnin. Monimuotototeutus sisälsi noin 2 lähipäivää viikossa. Oman työnantajan joustavuus ja ymmärtäväisyys oli tärkeää, jotta kuormittavuuden määrä pysyi kohtuullisena ja siedettävänä. Harjoittelujen aikana en käynyt töissä, sillä harjoittelu itsessään on etenkin henkisesti kuormittavaa.

Mikä ylemmän AMK-tutkinnon opiskelussa on ollut mielekkäintä?

Tutkinto on samaan aikaan mielekäs ja haastava, sillä uutta asiaa tulee paljon ja opinnot etenevät nopeaan tahtiin. Lisäksi opintojaksot sisältävät paljon projektijohtamisen, henkilöstöjohtamisen, tiedolla johtamisen ja laadunhallinnan opiskelua. Nämä ovat olleet monelle opiskelijalle täysin uutta asiaa, jos johtotason tehtävissä ei ole aiemmin ollut. Näiden asioiden opiskelut kuitenkin valmistavat työelämään erinomaisella tavalla, sillä pääsemme oppimisjaksoilla jo harjoittelemaan käytännön esimerkkien kautta näitä asioita ja sitä kautta olemme valmiimpia ylemmän portaan tehtäviin valmistuttuamme.

Etäopinnoista huolimatta meillä on hyvä yhteishenki. Perustimme jo opintojen ensimmäisenä päivänä WhatsApp-ryhmän, jonka kautta on pystynyt saamaan tukea opintoihin ja vertaistukea vaikeiden tehtävien kanssa. Ryhmätehtävien ja opinnäytetyöseminaarien aikana kaikilla on kamerat päällä ja kaikki osallistuvat aktiivisesti keskusteluun, joka helpottaa ryhmässä työskentelyä etänä.

Millainen on YAMK-tutkinnon opinnäytetyö?

Opinnäytetyön suunnittelua aloitetaan YAMK-opinnoissa jo varhaisessa vaiheessa ja projektiin kannattaakin varautua. Aihe voi olla jo valmiiksi mielessä, mutta opiskelijoille tarjotaan aiheita myös lukuisista yrityksistä ja hyvinvointialueilta. Opinnäytetyön tekoa tukee samanaikaisesti tutkimusmenetelmien kurssit, joissa syvennytään tutkimuksen tekoon. Opinnäytetyöohjaajat ja opponoijat määritellään opintojen aikaisessa vaiheessa, joten missään kohtaa ei ole tullut tunnetta, että opinnäytetyön kanssa jäisi yksin.

Mitkä ovat tulevaisuuden työsuunnitelmasi?

Haluaisin jatkaa työelämässä digitaalisten palvelujen kehittämisen parissa, esimerkiksi erinäisissä hankkeissa tai projekteissa. Olen itse kiinnostunut etenkin tietojärjestelmien kehittämisestä ja suuntaan opinnäytetyön myös tähän aiheeseen liittyen.

Opinnot itsessään ovat laajuudeltaan erittäin kattavat ja vievät opiskelijaa nopeasti kohti asiantuntijuutta. Digitaalisten palvelujen asiantuntija on sekä nykyhetken että myös tulevaisuuden ammatti: digitalisaatio menee kovaa vauhtia eteenpäin ja lisää asiantuntijoita tarvitaan. Työelämän mahdollisuudet tämän tutkinnon kanssa ovat erittäin laajat, sillä tutkinnossa ei syvennytä pelkästään esimerkiksi tietojärjestelmiin vaan kattavasti kaikkeen, mikä liittyy sosiaali- ja terveydenhuollon digitalisaation kehittämiseen.



Kliininen asiantuntijuus, digitaalisten palvelujen asiantuntija YAMK-tutkinto

Kliininen asiantuntijuus, digitaalisten palvelujen asiantuntija YAMK-opinnot yhdistävät aiemman kliinisen asiantuntijuuden ja digitalisaatio-osaamisen digikliiniseksi asiantuntijuudeksi. Tutkinnosta valmistuneilla on valmiudet digitaalisten palvelujen ja palveluratkaisujen työelämälähtöiseen kehittämiseen, uuden tiedon tuottamiseen ja työelämän vastuulliseen uudistamiseen. Opinnot toteutetaan pääosin verkossa.

Kliinisen asiantuntijan ylempään korkeakoulututkintoon johtavat opinnot on tarkoitettu henkilöille, jotka ovat suorittaneet terveysalan ammattikorkeakoulututkinnon tai muun soveltuvan tutkinnon, omaavat vähintään kahden vuoden työkokemuksen terveysalalta ja jotka haluavat syventää ja laajentaa erikoisosaamista ja kehittyä ammatillisesti.

Lue lisää tutkinnosta