Jalkaterapeutti (AMK) Saara Nieminen: käytännönläheistä ja itsenäistä asiantuntijatyötä

23.9.2024 - 11:25

Jalkaterapeutti (AMK) Saara NieminenSaara Nieminen valmistui jalkaterapeutiksi vuonna 2014. Hän kertoo millaista työtä hän on viimeisen kymmenen vuoden aikana tehnyt jalkaterapeuttina:

Monipuolinen työ perusterveydenhuollossa

"Olen valmistunut jalkaterapeutiksi vuonna 2014 ja työllistyin heti sen jälkeen perusterveydenhuoltoon. Vuosien aikana olen päässyt toteuttamaan itsenäni monipuolisissa työtehtävissä ja ammatillinen osaamiseni on kehittynyt työskentelemällä eri terveysasemilla. Työni tavoitteena on edistää jalkojen terveyttä ja toimintakykyä."

Kokonaisvaltainen lähestymistapa jalkojen terveyteen

"Työssäni korostuu alaraajojen kokonaisvaltainen tutkiminen ja jalkaongelmien ennaltaehkäisy sekä jalkaterveyttä ja toimintakykyä edistävä yksilöllinen neuvonta. Potilaat tulevat vastaanotolleni lähetteellä. He ovat monisairaita ja heillä on korkea jalkahaavariski. Arvioin esimerkiksi diabetesta sairastavan riskiä pitkäaikaiselle jalkahaavalle ja suunnittelen tarvittavaa seurantaa jalkojen riskiluokituksen perusteella. Tämän vuoksi tarvitsen työssäni vahvaa osaamista alaraajojen toiminnasta ja jalkoihin vaikuttavista sairauksista, kuten esimerkiksi diabeteksesta ja reumasta.

Työssäni autan esimerkiksi ihmisiä, joilla on vaikeita alaraajahaavoja, joiden hoitoon ja ennaltaehkäisyyn osallistun päivittäin. Jalkaterapeutti on perusterveydenhuollossa keventämisen asiantuntija. Omassa työpajassani valmistan esimerkiksi pohjallisia, joiden tarkoituksena on vähentää kuormitusta jalkapohjan haavojen alueella. Valmistan vastaanotollani myös muita erilaisia keventämisen apuvälineitä, kuten yksilöllisiä varvasortooseja ja huopakevennyksiä.

Seuraan säännöllisesti potilaiden lääkinnällisenä kuntoutuksena hankittavien apuvälineiden tarvetta, etenkin yksilöllisten jalkineiden ja tukipohjallisten osalta. Jalkaterapian seurannan ja menetelmien ansiosta moni haavapotilas on välttänyt alaraaja-amputaation."

Asiantuntija monialaisessa yhteistyössä

"Yhteistyö muiden ammattilaisten kanssa on olennainen osa työtäni. Alaraaja-asiantuntijana osallistun aktiivisesti monialaiseen yhteistyöhön ja olen toiminut konsultoivana jalkaterapeuttina keskitetyllä haavavastaanotolla ja kuntoutussuunnittelussa.

Olen täydentänyt osaamistani kouluttautumalla apuvälineteknikoksi, mikä mahdollistaa entistä yksilöllisemmät ratkaisut potilaiden tarpeisiin. Työtehtäviini kuuluu lisäksi potilasryhmien omahoidon ohjaukseen sekä henkilöstön koulutukseen keskittyvien luentojen pitäminen."

Työ, jossa pääsee auttamaan ihmisiä

"Pidän työstäni, koska saan tehdä käytännönläheistä ja itsenäistä asiantuntijatyötä. Työni on monipuolista ja haastavaa, mutta myös palkitsevaa. Parasta työssäni on se, että saan auttaa potilaita säilyttämään toimintakykynsä. On hienoa nähdä, miten yksinkertainenkin toimenpide, kuten oikeanlaiset jalkineet, voivat parantaa merkittävästi potilaan arkea."

Lisätietoja

Jalkaterapian opiskelu