Okan Altintop: Liiketalouden monimuoto-opiskelu joustaa työn mukana

20.3.2023 - 08:30

Kasvokuva Okan Altintopista.Okan Altintopin elämässä on kasapäin asioita meneillään ja aikataulut ovat työntäyteisiä. Okanin arjen täyttää päivätyö B2B-myyntipäällikkönä vaativalla ohjelmistoalalla. Päätyön lisäksi hän pyörittää omaa yritystään, jonka kautta hän tarjoaa tarjoaa yksityishenkilöille liikunta- ja hyvinvointipalveluita. Hengästyttävältä kuulostavaan päivärytmiin mahtuu kuitenkin myös tradenomiopintoja monimuotototeutuksena Metropoliassa.

Tammikuussa 2022 aloitetut korkeakouluopinnot Okan aikoo suorittaa nopeutetusti puolentoista vuoden aikana. Hän kertoo, että pitkän työkokemuksen omaavana aiemmin hankitun osaamisen voi osoittaa ja lukea hyväksi tutkinto-opintoihin uraportfolion muodossa. Esimerkiksi työharjoittelua ei häneltä vaadittu.

”Joka tapauksessa pää on kieltämättä tehokkaassa käytössä. Olen kiitollinen, että opintoaikataulujen ja -sisältöjen suunnittelu on sujunut joustavasti. Ryhmämme opiskelijoista suurin osa on työssäkäyviä ja monimuodon etuna onkin, että voimme joustavasti muokata opiskeluja ja tahtia. Meiltä kuitenkin odotetaan paljon itsenäistä tekemistä, sillä luentoja on keskimäärin vain 20 prosenttia päiväopintoihin verrattuna. Arvostan, että Metropolia tarjoaa monipuolisesti sekä lähi- että virtuaaliopintoja, ja aikatauluista on voinut keskustella opettajien kanssa”, kiittelee Okan.

HOPSin eli henkilökohtaisen opintosuunnitelman Okan on tehnyt yhdessä monimuotototeutuksen opinto-ohjaajan kanssa. Nimensä mukaisesti HOPS on henkilökohtainen, ja siinä huomioidaan opiskelijan aiemmin suorittamat opinnot, työkokemus tai muu osaaminen. Lisäksi opintosuunnitelmaa voidaan räätälöidä opiskelijan kiinnostuksen kohteiden ja tulevaisuuden uratoiveiden mukaiseksi.

Tradenomiksi alle kahdessa vuodessa

Liiketoiminta, liikunta ja näiden alojen yhdistäminen ovat kiinnostaneet Okania jo kauan. Datanomin pohjakoulutuksen hankkineella Okanilla on taustalla myös Englannissa suoritettuja bisnesteknologian ja liikuntatieteiden opintoja. Vantaalla sijaitseva valoisa Myyrmäen kampus onkin Okanille oiva valinta, sillä juuri kansainvälinen liiketalous ja monipuolinen ote teolliseen teknologiaan ovat vahvasti edustettuina tämän kampuksen opinnoissa.

Okanille uuden oppiminen on pyrkimys, jossa perille ei päästä koskaan. Okan innostui liiketalouden taitojen syventämisestä koronapandemian alkaessa, kun tyhjenevään kalenteriin piti löytää motivoivaa lisätekemistä. Hän halusi hyödyntää ajan ja pusertaa tradenomitutkinnon pikavauhtia valmiiksi. Metropoliaan Okan haki oman äitinsä innoittamana.

”Äitini on aikoinaan suorittanut Master-tason tutkinnon Metropoliassa. Hän oli puhunut hyvää korkeakoulusta ja liiketalouden alasta ylipäätään. Perheessämme on kohta kaksi Metropolian alumnia”, hymyilee valmistumista kevääksi 2023 tavoitteleva Okan.

Opinnoista kattavat taidot myös yrittäjän polulle

Okanin mukaan tradenomikoulutus on antanut kattavat tiedot liiketaloudesta ja kilpailukykyiset valmiudet työelämään. Tulevaisuuden urallaan Okan toivoo yhdistävänsä bisnesteknologiat ja liikunnan roolissa, jossa hän pääsee toteuttamaan itseään. Myös yrittäjyys on asia, jonka hän haluaa pitää elämässään mukana. Okan kertookin saaneensa opinnoista kattavasti vinkkejä omaan yrittäjärooliinsa. Tradenomikoulutusta Okan suosittelee kaikille, joita liiketoiminta kiinnostaa muodossa tai toisessa.

”Osaaminen on minulle tärkeää pääomaa. Opinnoissani olen saanut tietoa muun muassa kirjanpidosta, rahoituksesta ja varaston ohjauksesta. Olen päässyt tutustumaan myös konkreettisiin työkaluihin. Esimerkiksi digitaalisen liiketoiminnan kurssilla rakennettiin verkkokauppa, käytiin lävitse maksujärjestelmät ja tekniset toiminnallisuudet. Tästä myös yrittäjyydestä kiinnostunut opiskelija saa hyvät eväät verkkokaupan tekemiselle”, Okan kuvailee.

Okan kuvailee monimuotototeutusta mahtavaksi vaihtoehdoksi erityisesti heille, joilla on jo pohjatietoa olemassa. Hän suosittelee tradenomin monimuoto-opintoja työelämän ammattilaisille, jotka haluavat työn ohessa täydentää osaamistaan liiketalouden eri teemoista.

Liiketalouden monimuoto-opinnot Metropoliassa

Metropolian liiketalouden tradenomin opinnot monimuotototeutuksena on ensisijaisesti suunnattu työssäkäyville aikuisille, joilla on esimerkiksi merkonomin tutkinto tai liiketalouden alan opintoja suoritettuna. Tutkinto antaa monipuoliset valmiudet toimia erilaisten organisaatioiden esihenkilö- ja asiantuntijatehtävissä tai yrittäjänä. Tutkintoon voi seuraavan kerran hakea kevään yhteishaussa 15.-30.3.2023.

Tutustu tarkemmin liiketalouden monimuoto-opintoihin.