Teollisen muotoilun opiskelijat kertovat opinnoistaan ja antavat vinkkejä valintakokeisiin

Julkaistu:

Eedit ja Joona opiskelevat kolmatta vuotta teollista muotoilua. He kertovat taustastaan ja opinnoistaan ja antavat vinkkejä hakijoille.

– Hain opiskelemaan teollista muotoilua lukion jälkeen. Ennen teollisen muotoilun opintoja minua on kiinnostanut korjata, muokata sekä tehdä uusia asioita, Eedit kertoo ja jatkaa: Minua kiinnosti erityisesti korumuotoilu oman harrastuneisuuteni vuoksi ja halusin oppia lisää korujen valmistamisesta. En tiennyt teollisesta muotoilusta aikaisemmin, mutta jälkeenpäin mietittynä se on tuntunut oikealta valinnalta. Opinnoissa olen pystynyt syventämään omaa tietämystä minua kiinnostavista asioista sekä löytämään uusia kiinnostuksia.

Joona on suorittanut aiemmin Taideteollisuusalan perustutkinnon.

– Opintojen jälkeen halusin vielä lähteä opiskelemaan, mutta en vielä tiennyt mitä olisin halunnut opiskella. Minua kiinnosti monien eri asioiden suunnittelu, joten hain useammalle alalle. Teollista muotoilua opiskellessa olen hoksannut, ettei minun tarvitse tyytyä yhteen materiaaliin, vaan voin laajentaa osaamistani ja pystyn tekemään asioita oman kiinnostuksen mukaan.

Molemmat kokevat, että teollisen muotoilun opinnot ovat olleet monipuolisia. Ensimmäinen vuosi painottui käytännön oppiin, materiaaleihin, 3d-mallintamiseen sekä valmistusprosesseihin. Sen jälkeen opinnot ovat olleet teoriapainotteisempia.

Opinnoissa parasta on ollut itsensä kehittäminen sekä uusien työkalujen löytäminen. Suunnittelutaidot, materiaali tietämys sekä valmistustekniikat ovat olleet kiinnostavia sekä hyödyllisiä erilaisissa projekteissa.

– Meillä on hyvä ilmapiiri, muilta opiskelijoilta saa aina apua ja mielipiteitä, Eedit ja Joona kiittävät.

Arabian kampuksen oppimisympäristö on opiskelijoiden mielestä viihtyisä.

– Meillä on hyvät mahdollisuudet tehdä projekteja, työstää eri materiaaleja pajoilla. Pajat mahdollistavat myös omien projektien edistämisen. Oma-aloitteisuus ja kiinnostuneisuus tuo lisää mahdollisuuksia opinnoissa.

– On kiva, kun meidän kampukseltamme löytyy myös paljon eri alojen luovia ihmisiä.

Eeditin ja Joonan mielestä teollisen muotoilun opintoja voisi suositella kaikille luoville ja tekeville ihmisille.

Alalle hakeutuvia usein mietityttää valintakokeet. Joonalla ja Eeditillä on muutama vinkki hakijoille valintakokeisiin valmistautumista varten:

– Piirtäminen kannattaa aloittaa hyvissä ajoin ennen valintakoetta. On hyvä piirrellä monipuolisesti eri aiheista sekä harjoittaa omaa kolmiulotteista hahmotuskykyä.

– Kannattaa lukea valintakokeisiin valmistautumisohjeet tarkasti ja muistaa tuoda tarvittavat välineet.

– Koetilanteessa kannattaa käyttää aikaa tehtävänannon ymmärtämiseen ja ideointiin. Koe koostuu useammasta osasta, joten ei kannata lannistua, jos jokin tehtävä tuntuu vaikealta.

Lisätietoja

Teollisen muotoilun opiskelu