Vaatetusalan opiskelija Mimosa Heilimö: Ilman aiempia vaatetusalan opintojakin pärjää hyvin ja oppii koko ajan uutta

11.3.2024 - 16:10

Mimosa Heilimö seisoo jalkakäytävällä.Perinteisten yliopistopolkujen sijaan Mimosa Heilimö halusi lukion jälkeen tutkia muitakin opiskelumahdollisuuksia. Hakiessaan vestonomiopintoihin hän ei vielä yhtään tiennyt, minne koulutus voisi hänet viedä.

Ala kiinnosti ja koulutuksen kuvaus kuulosti mielenkiintoiselta, joten päätin aloittaa hakuprosessin.

Mimosa aloitti opinnot lukiopohjalta ja ilman aiempaa alan kokemusta, kuten moni muukin tutkinto-ohjelman opiskelija. Hän kertoo alussa jännittäneensä kovasti, miten tulisi pärjäämään.

– Nyt kolmannen vuoden opiskelijana tuntuu jo siltä, että olen oppinut tosi paljon. Onneksi vuosikurssillamme on paljon ihania ja osaavia tyyppejä, jotka ovat auttaneet ja tukeneet ihan ensimmäisestä opintojaksosta asti.

Mimosan mukaan luovuus ja taide eivät tuntuneet hänen vahvuuksiltaan, mutta vestonomikoulutus on ollut sopiva yhdistelmä teknistä osaamista ja luovaa ajattelua.

– Ensimmäisenä ja toisena opiskeluvuotena on paljon pitkiä iltoja koulussa, mikä vaatii itseltä paljon jaksamista. Eikä tämä kolmas vuosikaan ole varsinaisesti ollut ”helppo” – taitoa ja osaamista on jo kertynyt aiemmilta vuosilta, mutta hommaa on silti paljon. Opiskelu on kuitenkin ollut palkitsevaa – kaavoitin koulussa ensimmäistä kertaa elämässäni ja muistan, kuinka hienolta tuntui nähdä ensimmäiset valmistamani tuotteet jonkun päällä.

Opiskelusta Mimosa kertoo myös, että ompelua ja muotoilua lukuun ottamatta suuri osa töistä tehdään tietokoneen ääressä, mitä moni ei ehkä olettaisi.

– Opiskeluun liittyviä tehtäviä tulee tehtyä paljon myös vapaa-ajalla, mutta kunhan motivaatiota riittää, en koe sitä ongelmaksi. Opettajat ja opiskelijatoverit ovat olleet hyvin avuliaita, millä on ollut iso vaikutus opintoihin, omaan jaksamiseen ja yleiseen ilmapiiriin.

Mimosa kannustaa ehdottomasti alasta kiinnostuneita hakemaan vestonomiopintoihin avoimin mielin taustasta riippumatta.

Lisätietoja

Vaatetusalan vestonomi (AMK) -tutkinnon opiskelu