Ratkaisuja ikääntyvien palvelujen kehittämiseen ja ammatillisen osaamisen vahvistamiseen

Suomi ikääntyy nopeasti, ja samalla kasvaa tarve kehittää palveluja, toimintamalleja ja osaamista, jotka tukevat ikääntyvien hyvinvointia, osallisuutta ja arjen sujuvuutta. Erityisosaamisemme perustuu gerontologiseen asiantuntijuuteen. Tuemme ikääntyneiden osallisuutta ja merkityksellistä arkea sekä vahvistamme ammattilaisten valmiuksia kohdata erilaisia asiakkaita. Hyödynnämme koulutuksissamme ikäteknologiaa, arviointimenetelmiä ja käytännönläheisiä työskentelytapoja.

Tarjoamme koulutuksia, jotka tukevat osaamisen kehittämistä, ikäystävällisten palvelujen rakentamista ja moniammatillista yhteistyötä. Koulutusten avulla voidaan kehittää laadukkaita palveluja, toimivia käytäntöjä ja asiakaslähtöisiä ratkaisuja.

Kaipaatko räätäälöityä tarjousta yrityksellesi tai mietitkö sinulle sopivaa koulutusratkaisua? Ota yhteyttä tiimiimme, autamme mielellämme!

Miksi osaaminen ikääntyvässä yhteiskunnassa on tärkeää?

Ikääntyneiden määrän kasvu vaikuttaa kaikkiin toimialoihin. Samalla palvelujen laatuun, saavutettavuuteen ja asiakaslähtöisyyteen kohdistuu entistä enemmän odotuksia.

Työssä korostuvat:

  • kyky kohdata ikääntynyt asiakas yksilöllisesti
  • ymmärrys muistisairauksista ja neurokirjon piirteistä
  • toimivat arviointi- ja kuntoutusmenetelmät
  • moniammatillinen yhteistyö
  • palvelujen kehittäminen vastaamaan muuttuvia tarpeita

Osaamisen kehittäminen tukee laadukkaita palveluja, vahvistaa työn sujuvuutta ja lisää asiakkaiden kokemaa turvallisuutta ja osallisuutta.

Yrityksille ja organisaatioille

Koulutuksemme tukevat organisaatioita kehittämään palvelujaan ikäystävällisemmiksi ja asiakaslähtöisemmiksi. Sisällöt suunnitellaan yhdessä asiakkaan kanssa, jotta ne vastaavat arjen tarpeisiin ja toimintaympäristöön.

Voimme tukea esimerkiksi:

  • ikäystävällisen asiakaskokemuksen kehittämistä
  • kohtaamisosaamisen vahvistamista
  • muistityöhön ja arviointimenetelmiin liittyvää osaamista
  • moniammatillisen yhteistyön kehittämistä
  • palvelujen ja toimintamallien uudistamista

Kysy lisää organisaatiollesi sopivista koulutusratkaisuista

Kehitä omaa osaamistasi

Täydennyskoulutukset tarjoavat konkreettisia välineitä omaan työhön. Saat valmiuksia kohdata erilaisia asiakkaita, tunnistaa ikääntymiseen liittyviä ilmiöitä ja kehittää omaa ammatillista osaamistasi.

Koulutukset sopivat sinulle, kun haluat:

  • vahvistaa osaamistasi ikääntyneiden kanssa työskentelyssä
  • kehittää vuorovaikutus- ja kohtaamistaitojasi
  • syventää ymmärrystä muistisairauksista ja neurokirjon ilmiöistä
  • hyödyntää uusia menetelmiä ja työkaluja työssäsi

Tilaa täydennyskoulutusten uutiskirje

Saat pari kertaa vuodessa postia meiltä osaamisen kehittämiseen liittyen.

Yhteystiedot

Lisätietoja

Etkö löytänyt etsimääsi? Ota yhteyttä Metropolian Koulutus- ja yrityspalveluihin: yrityspalvelut [at] metropolia.fi (yrityspalvelut[at]metropolia[dot]fi)