YK:n kestävän kehityksen tavoitteet: Ihmisarvoista työtä ja talouskasvua Metropoliassa

27.1.2023 - 13:00

YK:n kestävän kehityksen tavoitteet ohjaavat työtämme Metropoliassa ja monialaisena korkeakouluna vaikutamme toiminnallamme kaikkiin YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin. Olemme tunnistaneet strategiamme kannalta kahdeksan olennaisinta YK:n kestävän kehityksen tavoitetta ja rakentaneet näiden pohjalta vuodelle 2030 ulottuvan kestävän kehityksen tiekarttamme.

Tässä juttusarjassa kerromme valitsemistamme YK:n kestävän kehityksen tavoitteista. Sarjan toisessa osassa kerromme mitä tavoite “Ihmisarvoista työtä ja talouskasvua” merkitsee Metropoliassa ja miten olemme edistäneet tavoitetta omassa toiminnassamme.

Ihmisarvoista työtä ja talouskasvua

Pyrimme kasvamaan kestävästi ekologisten ja sosiaalisten reunaehtojen puitteissa, niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Pyrimme resurssitehokkuuteen ja hyödynnämme kiertotalouden liiketoimintamalleja, kuten jakamistalouden toimintatapoja.

Teemme liiketoimintaa esimerkiksi seuraavilla osa-alueilla:

  • Yritysyhteistyö: täydennyskoulutusten myynti, TKI-yhteistyö
  • TKI-palveluiden, kuten erikoistilojen myynti
  • Tilavuokraus

Ihmisarvoista työtä ja talouskasvua

Metropolian Nursing-tutkinto edistää kestävää kasvua

Suomessa on tällä hetkellä ja tulevaisuudessa sosiaali- ja terveysalalla yhä suurempana haasteena osaavan työvoiman saatavuus, johon vaikuttaa oleellisesti hakijamäärien lasku etenkin sairaanhoitajakoulutuksessa. Metropolian englanninkielinen Nursing-tutkinto-ohjelma ratkoo työvoimapulaa kouluttamalla yhä useampia sairaanhoitajia alalle.

Tutkinto-ohjelma on suunnattu kansainvälisille opiskelijoille ja vuosi vuodelta opiskelijamäärä on kasvanut erittäin paljon (2021: 115 opiskelijaa, 2022: 266 opiskelijaa). Opiskelijat tulevat pääasiassa Aasiasta mm. Filippiinit, Intia ja Sri Lanka. Lisäksi opiskelijoita on tullut Keniasta ja syksyllä 2023 saapuu opiskelijoita myös Libanonista. EU/ETA-alueen ulkopuolisten opiskelijoiden lukukausimaksut tuovat Metropolialle tuloja.

Tavoitteenamme on, että tutkinto-ohjelmasta valmistuneet työllistyvät Suomeen hoitoalalle. Opintojen aikana he opiskelevat suomen kieltä usealla eri opintojaksolla, ja tavoitteena on, että valmistuttuaan heillä on riittävä suomen kielen osaaminen työskennellä Suomessa. Työllistymistä seurataan uraseurantakyselyllä, joka lähetetään opiskelijoille valmistumisen jälkeen.

Tutustu tutkinto-ohjelmaan ja opiskelijoiden kokemuksiin täällä: Nursing, Bachelor's Degree | Metropolia UAS

---

Lue myös:

Uutinen: YK:n kestävän kehityksen tavoitteet: Hyvä koulutus Metropoliassa
Uutinen:Metropolia edistää YK:n kestävän kehityksen tavoitteita

Tutustu kestävän kehityksen työhömme vastuullisuussivustollamme.
Lue viimeisin vastuullisuusraporttimme.

Lisätietoja:

Elli Ojala
Katso Elli Ojalan People Finder profiili