Metropolian kampukset avautuvat vaiheittain - pääsääntöisesti etätyöskentely ja -opiskelu jatkuvat.

Katso miten koronavirustilanne vaikuttaa Metropolian toimintaan.

Metropolia ja Caverion tiivistävät yhteistyötään

Metropolia Ammattikorkeakoulu ja Caverion viitoittavat tulevaa yhteistyötään uudella kumppanuuteen perustuvalla työelämäyhteistyösopimuksella.

Kumppanuussopimuksen tavoitteena on muun muassa tarjota Metropolian opiskelijoille entistä monipuolisempia mahdollisuuksia tutustua ja osallistua Caverionin toimintaan, jakaa yhteistä asiantuntemusta esimerkiksi tutkimus- ja kehitystyössä, vahvistaa molempien organisaatioiden asiakas- ja työnantajamielikuvaa sekä tukea toiminnan ja henkilöstön kehittämistä Caverionin strategian mukaisesti. 

”Käytännönläheisenä teknologiatalona haluamme toimia alamme opiskelijoiden kasvattajaseurana yhteistyössä oppilaitosten kanssa ja olla osa sitä polkua, jolta nuoret ponnistavat maailmalle. Täydennyskoulutus, osaamisen jatkuva kehittäminen ja ammatillinen kasvu ovat tärkeitä myös omalle henkilöstöllemme. Teknologinen kehitys on tällä hetkellä nopeaa ja rakennetun ympäristön ratkaisuissa korostuu erityisesti digitaalisuuden, energiatehokkuuden ja energianhallinnan asiantuntijuus. Näen, että strategiamme tavoitteet heijastuvat hyvin laajentuvassa yhteistyössämme Metropolia Ammattikorkeakoulun kanssa”, sanoo Caverion Suomen divisioonajohtaja Ville Tamminen

Metropolian toimitusjohtaja-rehtori Riitta Konkola näkee Tammisen tavoin yhtymäkohtia molempien organisaatioiden strategisissa tavoitteissa: ”Parhaimmillaan voimme tukea toinen toistemme toimintaa ja vaikuttavuutta monestakin näkökulmasta. Olemme kyvykkäitä edistämään yhdessä esimerkiksi uusia innovaatioita, tukemaan kestävää kehitystä ja luomaan mahdollisuuksia jatkuvaan oppimiseen. Me Metropoliassa pyrimme pitämään kaiken tekemisemme ytimessä ihmisen. Uskomme, että Caverionilla ja Metropolialla on annettavaa toinen toisilleen ihmislähtöisen näkökulman löytämisessä, oli kyseessä sitten asiakaskokemus, opiskelijalähtöisyys tai henkilöstön osaamisen kehittäminen.” 

Tiivis yhteistyö tarjoaa Metropolian opiskelijoille ja caverionilaisille hyvän mahdollisuuden molemminpuoliseen tutustumiseen jo opintojen aikana ja helpottaa työelämään siirtymistä. Yhteistyön konseptia ja siitä saatavia kokemuksia on tarkoitus hyödyntää Caverionin yhteistyössä eri oppilaitosten kanssa myös muualla Suomessa.  

”Yhteistyömme Metropolian kanssa on jatkunut yli 10 vuotta ja teimme yhteistyötä myös sen edeltäjän EVTEK:n kanssa sekä ammattiin valmistuvien opiskelijoiden että oman henkilöstömme täydennyskoulutuksen merkeissä. Aiemmin toteutettujen yhteistyömuotojen lisäksi näen monia uusia alueita, muun muassa kyberturvallisuuden, kansainvälisyyden ja ympäristöluokituksiin liittyvät asiat, joissa voimme käynnistää yhteistä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa”, henkilöstöjohtaja Aimo Virtanen Caverionista mainitsee.

”Caverion ja Metropolia ovat olleet hyviä kumppaneita jo useita vuosia, etenkin talotekniikan alalla. Nyt solmittu työelämäyhteistyösopimus vahvistaa yhteistyötä ja laajentaa sen koko Metropoliaan ulottuvaksi. Se tiivistää yhteistyötä oppimistoiminnassa ja henkilöstön osaamisen kehittämisessä, avaa opiskelijoillemme pääsyn mielenkiintoisiin hankkeisiin, ja tuo mukanaan uusia mahdollisuuksia Myllypuron älykampuksen hyödyntämiseen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnassa”, iloitsee osaamisaluepäällikkö Jorma Säteri Metropoliasta.

Talotekniikan ammattilainen varusteissaan tekemässä työtään

Lisätiedot

Metropolia Ammattikorkeakoulu
Jorma Säteri, osaamisaluepäällikkö, Kiinteistö- ja rakennusala
jorma.sateri [at] metropolia.fi
puh. 040 548 5429

Caverion Suomi Oy
Kirsi Hemmilä, viestintäpäällikkö
kirsi.hemmila [at] caverion.com
puh. 050 390 0941