Poliolasten kokemuksia sodan jälkeisessä Suomessa

01.06.2018

Polioinvalidit ry:n kuva

Minna Elomaa-Krapu

Metropolian yliopettaja, terveystieteiden tohtori Minna Elomaa-Krapu on Tampereen yliopiston post doc -tutkijana aloittanut yhdessä tutkimusryhmänsä kanssa tutkimuksen, jonka tarkoituksena on kuvata lapsuudessa polioon sairastuneiden ja heidän sisarustensa kokemuksia sairastumisesta ja hoidoista sekä näiden vaikutuksesta koko perheeseen. Tutkimus sijoittuu sodan jälkeiseen Suomeen 1950–1960 -luvuilla.

Minna Elomaa-Krapu kertoo, polioon sairastuneiden kokemukset sairastumisesta ja hoidoista ovat vaikuttaneet heidän elämänlaatuunsa ja perheenjäsenenä olemiseen. Lapsen rooli oli 1950–1960 -luvuilla alistettu suhteessa aikuisiin. Lapsilla ei ollut päätäntävaltaa eikä heidän toiveitaan välttämättä kuunneltu.

Elomaa-Krapun mukaan tutkimus on yhteiskunnallisesti ja kulttuurihistoriallisesti tärkeä, koska poliolapsia ja heidän perheidensä kokemuksia ei ole aikaisemmin tutkittu Suomessa.

Minna Elomaa-Krapun haastattelu on katsottavissa Ylen aamu-tv:ssä 29.5.2018.

Tutkimukseen etsitään parhaillaan alle 16-vuotiaana polion sairastaneita sekä heidän sisaruksiaan.

Lisätiedot

Minna Elomaa-Krapu
yliopettaja
minna.elomaa-krapu metropolia fi


Muuta maailmaa kanssamme

Tule mukaan muutosta vauhdittavaan varainhankintakampanjaamme. Lahjoita euro, joka tukee yhteistä tulevaisuuttamme. Kiitos lahjoituksesta!

metropolia.fi/lahjoita


Ennätysmäärä valmistuneita vuonna 2018

18.12.2018

Tänään on jälleen ilon päivä monille Metropoliassa opiskelunsa päätökseen saavilla, kun valmistujaisia juhlitaan eri kampuksilla. Vuonna 2018 AMK-tutkinnon suorittaneita opiskelijoita on ennätyksellisesti yli 2800 ja ylemmän AMK-tutkinnon suorit...

Lue lisää

3AMK kouluttaa kiinteistöalan kehittäjiä

17.12.2018

3AMK:n Kiinteistöalan kehittäjä -osaamispolku tähtää isännöinnin, kiinteistöjohtamisen ja kiinteistövälityksen alan tietotaidon kehittämiseen.
Polku järjestettiin ensimmäistä kertaa syksyllä 2018. Uudet kiinteistöa...

Lue lisää

Sytyke ry valitsi Jesse Ukkosen opinnäytetyön vaikuttavimmaksi

14.12.2018

Tietojärjestelmätyön ammattilaisten Sytyke ry järjesti Vaikuttavin opinnäytetyö 2017-18 -kilpailun. Kilpailun voitti Metropolian viestinnän tutkinto-ohjelmasta valmistunut Jesse Ukkonen.
Voitokas opinnäytetyö Häiriötön tekno...

Lue lisää

Museoyhteistyöllä äänimaisemia, sovelluksia ja uusia näyttelyideoita

13.12.2018

EU:n Luova Eurooppa-ohjelman The People’s Smart Sculpture -hankkeen (2014 - 2018) päättyessä sen aikana kerätyt parhaat käytännöt on koottu yhdeksi julkaisuksi.  Hankkeenvtavoitteena oli tukea osallistavaa, yhteisöllistä, monialaista urbaania k...

Lue lisää

11.12.2018

Talonrakennusteollisuus tukee lahjoituksella tuotantojohdon koulutusta

Järjestäytyneitä rakennusliikkeitä Uudellamaalla edustava Talonrakennusteollisuuden Uudenmaan piiri ry on tehnyt 40.000 euron lahjoituksen Metropolia Ammattikorkeakoululle. Joulukuun 4. päivä lahjoitetulla summalla on tarkoitus edistää rakennusalan ammattikorkeakou...

Lue lisää

11.12.2018

Etäkuntoutuksen erikoistumiskoulutuksessa innostava alku

Etäratkaisut kuntoutumisen tukena -erikoistumiskoulutus kokosi yhteen kokeneita ja vasta aiheeseen perehtyviä ammattilaisia. Vuoden kestävä koulutus alkoi innostuneesti ja opimme heti ensimmäisessä tapaamisessa, että koulutuksessa on laaja kirjo osaamista kuntoutuksen m...

Lue lisää

07.12.2018

Koulutettujen maahanmuuttajien urapolku helpottuu

Metropolia Ammattikorkeakoulu tarjoaa maahanmuuttajasairaanhoitajille kaksi opintoväylää, jotka ovat Osaaminen käyttöön Suomessa -hanke (EU-/ETA-alueelta tulevat maahanmuuttajat) ja SOTE-silta -hanke (EU-/ETA-alueen ulkopuolelta tulevat maahanmuuttajat). Väyliä keh...

Lue lisää


1 - 7 / 1625

Tilaa uutiset RSS-syötteenä

 

Uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje, joka ilmestyy 4-6 kertaa vuodessa.

Uutiskirjeet 2018

Uutiskirjeet 2017

Uutiskirjeet 2016

Uutiskirjeet 2015