Kevään valo, lakeuden äärettömyys ja kaupungin vaikenevat katot. V. A. Koskenniemen runot Erkki Melartinin orkesterilauluina vievät kuulijan sadan vuoden takaiseen tunnelmaan: nuoren Koskenniemen kokoelma herätti heti ilmestyttyään suurta huomiota puhuessaan välitöntä, korutonta sydämen kieltä.
Melartin kuuli runot jo käsikirjoitusvaiheessa vuonna 1906 - ja lumoutui niistä. Yksinäisyys, luonnonlakien väistämättömyys ja kuolemanajatukset synnyttivät vastakaikua säveltäjässä, jonka elämää sairaudet usein varjostivat.
Laulusarjan sävelmaailma on omalaatuinen, välillä eleetön ja puhutteleva, toisinaan kokeellinen, ekspressiivinen ja villi. Kun kuulija sille antautuu, ainutkertaiset ja ihmeelliset runollismusikaaliset näköalat avautuvat hänelle.
Melartin 150 -juhlavuoden konsertissa kuullaan Koskenniemi-laulut ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan orkesterin säestyksellä. Orkesterisovitukset teki viulisti ja kapellimestari Leo Funtek, Melartin ystävä ja laulusarjan suuri ihailija.
Koskenniemi-sarjan solisteina toimivat oopperalaulajat Jaakko Kortekangas ja Maria Turunen, jotka ovat esittäneet runsaasti Melartinin yksinlauluja ja nostaneet ansiokkaasti esiin hänet liedsäveltäjänä. Lisäksi mukana ovat Maija Rautasuo, Iirisilona Segerstam ja Samuel Parkkinen sekä Helsinki Metropolitan Orchestra kapellimestarinaan Sasha Mäkilä.
Ohjelma
Erkki Melartinin 24 laulua V. A. Koskenniemen sanoihin, Leo Funtekin orkesterisovituksina
Esiintyjät
- Solistit: Jaakko Kortekangas ja Maria Turunen sekä Maija Rautasuo, Iirisilona Segerstam ja Samuel Parkkinen
- Helsinki Metropolitan Orchestra
- Sasha Mäkilä, kapellimestari
Aika
18.5.2025 klo 18
Konsertin kesto on noin 2 tuntia.
Paikka
Helsingin Konservatorion Konserttisali
Ruoholahdentori 6
Helsinki 18
Hinta
- 20 € peruslippu
- 10 € alennuslippu (eläkeläiset, opiskelijat, työttömät, varusmiehet, alle 18-vuotiaat)
- 0 € vapaalippu: yksi alle 12-vuotias lapsi maksutta konserttiin aikuisen seurassa. Varaa vapaalippu lähettämällä sähköpostia osoitteeseen musiikki [at] metropolia.fi (musiikki[at]metropolia[dot]fi).
Lipunmyynti konserttipaikalla alkaa tuntia ennen konsertin alkua. Suosittelemme korttimaksua.
Esiintyjät
Jaakko Kortekangas

Kuva Timo Mokkila
Näyttämötaiteilija ja laulaja Jaakko Kortekangas aloitti ammattiesiintyjän uransa yli 40 vuotta sitten. Hän on esiintynyt useimmissa Euroopan maissa sekä USA:ssa,
Meksikossa, Singaporessa ja Japanissa. Ennen ryhtymistään freelanceriksi vuonna 1999 hän kuului 10 vuotta Freiburgin oopperan taiteilijakuntaan Saksassa.
23-vuotiaana maailmalle lähteneen laulajan ura sai nostetta kotimaassa vuoden 1989
Lappeenrannan laulukilpailun voitosta. Sittemmin häntä on kuultu Suomen Kansallisoopperassa yli 40 roolissa. Niitä ovat olleet mm. Sevillan parturin Figaro, La Traviatan Germont ja Madama Butterflyn Sharpless.
Kortekankaan ohjelmistoon kuuluvat niin ikään monet nykysäveltäjien teokset, kuten John Adamsin oopperoiden Nixon Kiinassa ja Dr. Atomic nimiroolit. Hänet tunnetaan myös Jaufré Rudél’in roolin esittäjänä Kaija Saariahon oopperassa L’amour de loin, viimeksi vuonna 2019 Mexico Cityssä.
Lukuisten kantaesitysten laulajana Kortekangas on tehnyt läheistä yhteistyötä mm.
Seuraavien säveltäjien kanssa: Kalevi Aho, Jouni Kaipainen, Jukka Linkola, Tapani Länsiö, Einojuhani Rautavaara, Aulis Sallinen ja Tapio Tuomela. Kortekankaan levytyslistalle kuuluvat mm. Erkki Melartinin lauluista koostuva cd Nuori Psyyke sekä nimiosa Robert Schumannin teoksessa Faust-Szenen (Naxos, Varsovan Philharmoninen orkesteri).
Vuosina 2019-2024 Jaakko Kortekangas toimi Suomen Kansallisoopperan taiteellisena suunnittelupäällikkönä ja huhtikuusta 2024 alkaen hän on Bregenzin festivaalin taiteellisen tuotantotoimiston johtaja Itävallassa.
Maria Turunen
Maria Turunen on joensuulaislähtöinen sopraano. Maria teki ammatillisen debyyttinsä Santuzzan roolissa Pietro Mascagnin Cavalleria rusticanassa Åbo svenska teaterissa keväällä 2022. Maria debytoi Suomen Kansallisoopperassa Richard Wagnerin Valkyyriassa Waltrauten roolissa syksyllä 2022 ja on laulanut siellä myös useiden oopperoiden pääroolien covertehtävissä. Viimeisimpinä rooleinaan Maria on esittänyt Maija Harrin roolin Kansallisoopperassa Madetojan Pohjalaisissa kaudella 2024-2025 ja Amanda Kleinin roolin Opera Boxin tuotannossa Tauno Marttisen oopperassa Poltettu oranssi syksyllä 2024.
Maria voitti yhdessä pianisti Armaan Madarin kanssa Helsinki Lied 2021 -kilpailun ja tuli toiseksi Merikanto-kilpailuissa v. 2022. Maria kiittää mm. Suomen Kulttuurirahastoa, Ruotsin kuninkaallista musiikkiakatemiaa ja Suomen Wagner-seuraa saamastaan tuesta.
Maria on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta ja Tukholman oopperakorkeakoulusta sekä laulupedagogiksi Metropolia Ammattikorkeakoulusta, jossa häntä on opettanut Sirkku Wahlroos-Kaitila. Aiemmin Maria on valmistunut valtiotieteiden maisteriksi Helsingin yliopistosta.
Maija Rautasuo

Kuva Sam Weckmann
Koloratuurisopraano Maija Rautasuo opiskelee Taideyliopiston Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksessa musiikin maisterin tutkintoa Sirkku Wahlroos-Kaitilan johdolla. Rautasuo on valmistunut vuonna 2022 laulupedagogiksi Metropolia ammattikorkeakoulusta ja vuonna 2018 kasvatustieteen maisteriksi Itä-Suomen yliopistosta.
Rautasuon viimeisimpiä rooleja ovat Eurydike Offenbachin Orfaus manalassa -operetista (PKMO ooppera) sekä Argenton Lady With a Hand Mirror oopperasta Postcard from Morocco (Sibelius-Akatemian ooppera). Muita merkittäviä oopperarooleja ovat mm. Nicolain Windsorin iloisten rouvien Anna (SibA ooppera), Mozartin Figaron häiden Susanna (SibA ooppera), Donizettin Lemmenjuoman Adina (Opera Extravaganza), Rautavaaran Auringon talon Irene (Metropolia) sekä Merikannon Elinan surman Rouva Kirves (Esmo ry). Keväällä 2024 Rautasuota kuultiin Helsingin kaupunginorkesterin solistina Mahlerin kahdeksannessa sinfoniassa Mater gloriosan roolissa ja kesäkuussa 2025 hän laulaa Musiikkitalossa Orffin Carmina Buranan toisena sopraanosolistina.
Kilpailukokemusta Rautasuo on kerryttänyt vuonna 2025 Lappeenrannan laulukilpailussa sekä vuonna 2021 Timo Mustakallio -kilpailussa Savonlinnassa ja myöhemmin samana vuonna Helsinki Lied -kilpailussa pianisti Pinja Ukkolan kanssa.
Rautasuon musiikillista työskentelyä ja opintoja ovat tukeneet Selim Eskelinin säätiö, Suomen Kulttuurirahasto, Sibelius-Akatemian tukisäätiö, Oopperakoulutuksen kummit ry. sekä Metropolian Ranta-Meyer-Rautavaaran rahasto.
Iirisilona Segerstam

Kuva: Anna-Maria Viksten
Sopraano Iirisilona Segerstam (s. 1999) on tällä hetkellä ikäpolvensa nouseva tähti, joka voitti vuoden 2023 valtakunnallisen Timo Mustakallio -laulukilpailun.
Segerstam esiintyy aktiivisesti ympäri Suomea, ja on laulanut mm. W. A. Mozartin Requiem- messun sopraanosolistina Joensuun Kaupunginorkesterin kanssa, esiintynyt Urkuyö ja aaria -festivaalilla sekä Korsholman Musiikkijuhlilla. Segerstam teki vuonna 2024 kaksi roolidebyyttiä, Armindan rooli W. A. Mozartin oopperassa La Finta Giardiniera (Helsingin konservatorio) sekä Vuorovaikutuskonsultti/Ylipääjohtajan rooli Joonas Pohjosen kamarioopperassa Tiimi (Metropolia Ammattikorkeakoulu). Metropolian W. A. Mozartin Figaron häät- oopperaproduktiossa Iirisilona Segerstamin roolidebyyttinä oli Kreivitär. Kesällä 2025 hän laulaa Savonlinnan Oopperajuhlien kuorossa.
Iirisilona Segerstam on Kansan Sivistysrahaston Päivi ja Paavo Lipposen rahaston vuoden 2024 taiteilija.
Segerstam opiskelee laulua Metropolia Ammattikorkeakoulussa Reetta Haaviston ja Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa Outi Kähkösen johdolla.
Ennen korkeakouluopintojaan Segerstam valmistui Helsingin Konservatorion muusikon ammatillisesta koulutuksesta vuonna 2021. Oopperarepertuaarin rinnalla Segerstam laulaa paljon lied-musiikkia ja osallistui vuoden 2021 Helsinki Lied -kilpailuun pianisti Katarina Katriksen kanssa. Segerstam ja Katris ovat olleet lied-duo jo vuodesta 2020 lähtien. Duo kantaesitti Shenran Wangin vuonna 2023 säveltämän Haukio- laulusarjan tohtori Jenni Haukion runoihin kesän 2024 Arabia kaikuu -festivaalilla.
Samuel Parkkinen

KUva: Piatta Salo
Joensuusta kotoisin oleva baritoni Samuel Parkkinen aloitti musiikkipedagogiopinnot Metropoliassa syksyllä 2025 pääaineenaan klassinen laulu. Hänen laulunopettajanaan toimii sopraano Jenni Lättilä. Tulevana kesänä Parkkinen nähdään Savonlinnan Oopperajuhlakuoron riveissä. Vapaa-ajallaan Samuel Parkkinen harrastaa kuorolaulua, uintia ja pyöräilyä.
Sasha Mäkilä

Kapellimestari Sasha Mäkilä tunnetaan monipuolisena taiteilijana, jonka repertoaari ulottuu barokista aina uusimpaan musiikkiin, oopperaa ja balettia unohtamatta. Hän on johtanut orkestereita neljällä eri mantereella, keskittyen orkesterivierailuissaan Aasiaan ja Itä-Eurooppaan. Mäkilä on työskennellyt useimpien kotimaamme orkestereiden kanssa ja esiintynyt myös Kansallisoopperassa ja Savonlinnan oopperajuhlilla.
Orkesterinjohdon opintoja Mäkilä on suorittanut Pietarin konservatoriossa, Sibelius-Akatemiassa ja Aspenin kapellimestariakatemiassa (USA), minkä lisäksi hän on opiskellut sellonsoittoa Helsingin Konservatoriossa ja musiikkitiedettä Helsingin yliopistossa. Oppivuosiin kuuluivat myös apulaiskapellimestarin työt Ranskan kansallisorkesterissa Kurt Masurin assistenttina ja Clevelandin orkesterissa Yhdysvalloissa.
Tällä hetkellä Sasha Mäkilä on Helsinki Metropolitan Orchestran taiteellinen johtaja ja toimii vierailevana tutkijana Taideyliopiston tutkimusinstituutissa sekä väitöskirjatutkijana Helsingin yliopistossa.
Helsinki Metropolitan Orchestra
Helsinki Metropolitan Orchestra (HMO) syntyi heinäkuussa vuonna 2017, kun 70 muusikkoa eräänä vapaailtana yhdisti voimansa ja järjesti sinfoniakonsertin Temppeliaukion kirkossa. Sasha Mäkilän johtamat Rahmaninov- ja Sibelius-esitykset sekä Alina Sorjosen taiturillinen pianonsoitto nostivat tunnelman kattoon. Uuden orkesterin kalenteri oli pian täynnä niin tilausesiintymisiä kuin omia konsertteja.
Kuuden toimintavuoden aikana HMO on lunastanut paikkansa pääkaupunkiseudun musiikkielämässä. Se tarjoaa yleisölle korkeatasoisia elämyksiä ja vie sinfoniamusiikkia sellaisiin paikkoihin, joissa sitä ei usein kuule. Orkesterin ohjelmisto yhdistelee ennakkoluulottomasti suomalaisen sinfoniakirjallisuuden mestariteoksia, suosituimpia solistikonserttoja ja harvemmin kuultua musiikkia. Erityishuomiota ovat saaneet Leevi Madetojan (1887–1947) ensimmäisen sinfonian alkuperäisversion maailmankantaesitys sekä levytys suomenjuutalaisen modernistin Moses Pergamentin (1893–1977) pianokonsertosta.
Omien konserttiensa lisäksi orkesteri on esittänyt suuria kirkkomusiikkiteoksia muun muassa Suomen Laulun ja kamarikuoro Viva Voxin kanssa. Oratoriekören i Helsingfors -kuoron kanssa ihastusta herättivät Paul McCartneyn oratorion esitykset Turun tuomiokirkossa ja Helsingissä. Kevyen musiikin puolella yhteistyötä on tehty muun muassa Anssi Kelan kanssa.
Vuosien varrella HMO on toiminut myös oopperaorkesterina Giuseppe Verdin Rigolettossa sekä Fredrik Paciuksen Kung Karls jaktissa. Toimintaan kuuluu uusien kapellimestarien kouluttaminen vuosittaisilla mestarikursseilla sekä nuorten lahjakkaiden soittajien kutsuminen solistiksi. Lukuisten kotimaan esiintymisten lisäksi orkesteri on tehnyt laajan Shanghaihin huipentuneen Kiinan-kiertueen vuodenvaihteessa 2018–2019.