Vuosikatsaus 2015

Kasvun ja uudistumisen vuosi

Katsaus vuoteen 2015: Opiskelijat valmistuivat ennätystahtiin

Suomen suurimmassa ammattikorkeakoulussa Metropoliassa opiskeli vuonna 2015 yhteensä 16 454 opiskelijaa. Hakijamäärältämme olimme Suomen suurin korkeakoulu ja vetovoimalla mitattuna kolmanneksi vetovoimaisin ammattikorkeakoulu. Vuonna 2015 Metropoliassa oli 65 koulutusohjelmaa, joista 13 englanninkielisiä.

Opiskelijat saivat tutkintojaan valmiiksi ennätystahtiin, ja tutkintomäärä kasvoi vuodesta 2014 yli seitsemän prosenttia. Ammattikorkeakoulututkinnon suoritti edellistä vuotta suurempi määrä, yhteensä 2 544 opiskelijaa. Myös ylempään ammattikorkeakoulututkintoon valmistui aiempaa enemmän, yhteensä 327 opiskelijaa. Opiskelijoiden 55 opintopisteen saavuttamisessa saatiin kaikkien aikojen ennätys, kun tulos ylitti vuodelle 2015 asetetun tavoitteen lähes 500:lla.

Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan ulkopuolisen rahoituksen määrä pieneni edellisvuodesta. Tämä kehitys vastaa koko Suomessa havaittua alenevaa trendiä. Suurimmat rahoittajat olivat edelleen Tekes ja EU. Metropolian TKI-toiminnan erityisvahvuus on sen integrointi koulutukseen. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat Metropolian innovaatioprojektit, joissa vuosittain toteutetaan noin 1 000 opiskelijalähtöistä projektia yhdessä yhteistyötahojen kanssa.

Vuoden 2015 aikana Metropolia esitteli liiketoiminnan MCreO-brändin (Metropolia’s Creative Opportunities). Liiketoiminnan kautta myydään koulutus-, tutkimus-, konsultointi-, testaus-, ICT-, tila- ja muita palveluja liiketaloudellisin periaattein. Metropolia valmistautui aktiivisesti koulutusviennin käynnistämiseen.

Vaalivuonna 2015 Metropolia tapasi eri vaikuttajatahoja, ammatti- ja työnantajajärjestöjä ja -liittoja. Vaikuttamistyömme ansiona voidaan pitää korkeakoulujen duaalimallin säilymistä hallitusohjelmassa.

Metropolian toiminnan uudistumisen ja kestävän talouden kannalta tärkeä kampushanke eteni aikataulun mukaisesti ja neljälle kampukselle siirtyminen tapahtuu vuosina 2017 - 2019. Toiminta keskitetään asteittain Arabianrantaan ja Myllypuroon Helsingissä, Leppävaaraan Espoossa ja Myyrmäkeen Vantaalla.

Metropoliassa työskenteli 1049 päätoimista henkilöä, joista opettajia oli 64 prosenttia.

Näkymät tuleville vuosille: keskitymme olennaiseen, uudistumiseen ja kasvun hakemiseen

”Olemme eläneet haasteellisia aikoja erityisesti, koska valtionrahoitus on vähentynyt huomattavasti. Olemme joutuneet tekemään vaikeita päätöksiä, mutta katse on aina ollut tiukasti tulevaisuuteen ja usko vahva siihen, että tulemme pärjäämään hyvin”, uskoo toimitusjohtaja-rehtori Riitta Konkola.

Tukeakseen työelämää, aluekehitystä sekä elinkeinorakenteen uudistumista Metropolia tekee yhteistyötä muun muassa Haaga-Helian ja Laurean kanssa. ”Yhteisenä tavoitteenamme on varmistaa, että metropolialueella on jatkossakin vahvoja, kansainvälisiä ja laadukkaita ammattikorkeakouluja, jotka ovat keskittyneet sellaiseen toimintaan, josta on selkeästi odotettavissa kaikkia hyödyttäviä tuloksia ja vaikutuksia laajalti korkeakoulukenttään ja yhteiskuntaan”, kertoo Konkola. Myös strateginen yhteistyösopimus Aalto-yliopiston kanssa tähtää alueen osaamisen vahvistamiseen.

Metropolian strategia 2017 - 2020 syntyi yhteistyössä henkilökunnan, opiskelijoiden ja sidosryhmien kanssa. Se profiloi Metropoliaa vahvuusalueiden mukaisesti keskittymään aiempaa selkeämmin olennaiseen:

  • laadukkaaseen oppimiseen ja työelämän kehittämiseen
  • uudistumiseen, jota tukevat toimintakulttuurimme muutokset, tiivistyvä ja uudistuva kampusrakenne sekä digitalisaatio
  • uuden kasvun hakemiseen liiketoiminnan ja kansainvälistyvän TKI-toiminnan kautta.

Taloudellinen tulos oli voitollinen

  • Tilikauden tulos oli 418 619,03 euroa voitollinen, mikä on 0,4 prosenttia liikevaihdosta.
  • Metropolian liikevaihto ja muut toimintatuotot olivat yhteensä 100,7 miljoonaa euroa. Tuotot laskivat edellisestä vuodesta 8,3 prosenttia ja toteutuivat 2,6 prosenttia budjetoitua pienempinä.
  • Toimintakulut olivat yhteensä 102 miljoonaa euroa ja laskivat edellisestä vuodesta 4,9 prosenttia.
  • Henkilöstökulut olivat 69,6 miljoonaa ja laskivat edellisestä vuodesta 3 prosenttia. Henkilöstökulut olivat 69,3 prosenttia liikevaihdosta.
  • Toimintavuoden investoinnit olivat yhteensä 6,1 miljoonaa euroa ja toteutuivat 10 prosenttia budjetoitua pienempinä.
  • Poistot toteutuivat myös 9,3 prosenttia budjetoitua pienempinä.
  • Vuoden lopussa Metropolian taloudellinen tilanne ja maksuvalmius olivat hyvät.

Tilinpäätös

Tunnusluvut