Uudella hankkeella lisää eurooppalaista TKI-rahoitusta Uudellemaalle
Maaliskuussa 2021 alkaneessa Eurooppalaisen TKI-yhteistyön kehittäminen ja vahvistaminen Uudellamaalla –hankkeessa edistetään TKI-osaamista lisäten eurooppalaisen rahoituksen saamista alueelle. Hankkeessa kehitetään monitoimijaista yhteistyötä erityisesti yritysten suuntaan ja luodaan puitteet TKI-kumppanuuksien muodostamiselle painottaen kansainvälistä näkökulmaa. Näin varmistetaan innovaatiorahoituksen riittävyys uusmaalaisille toimijoille niin, että valmiudet menestyä ankarasti kilpaillussa EU-rahoituksessa paranevat. Samalla huomioidaan koronaviruspandemian valtavat taloutta heikentävät vaikutukset Uudellamaalla, joka on alueena vahvasti kansainvälinen ja vientivetoinen.
Tuloksena lisää rahaa ja vaikuttavuutta
Hankkeen tuloksina: 1. edistetään uusmaalaisten organisaatioiden eurooppalaista TKI-rahoituksen saantia 2. parannetaan sekä kansallisesti että kansainvälisesti verkostoitumista ja eurooppalaisen rahoitukseen liittyvää tietoisuutta. Konkreettisena lopputuloksena hankkeessa syntyy 10-20 lähetettyä Horisontti Eurooppa –hankehakemusta. Näiden myötä Uudenmaan alueen innovaatio- ja TKI-toiminnan tunnettuus kasvaa myös kansanvälisesti, mikä luo pohjan hankkeen jälkeiselle vakiinnuttamiselle: systemaattiselle toiminnalle, joka tuottaa liiketoimintaa, vientiä ja työpaikkoja.
Hankkeen vaikuttavuus ilmenee vahvasti kilpaillun eurooppalaisen TKI-rahoituksen menestyksekkäänä saantina, mikä heijastuu pitkäjänteisesti Uudenmaan alueen taloudelliseen elpymiseen. Horisontti Eurooppa, EU:n johtava T&I-puiteohjelma, on pitkäkestoista laajasti innovaatioita tuottavaa sekä verkostoitumista ja kansainvälisyyttä lisäävää, ja sen kerrannaisvaikutukset ulottuvat kilpailukyvyn kasvuun ja kasvaviin rahoitusmahdollisuuksiin. Myös rahoituksen saanti on ollut epätasaisesti jakautunutta, ja ammattikorkeakouluilla on selvä tarve lisätä osuuttaan.
Toteuttajilla laaja asiantuntemus ja vahva TKI-osaaminen
Hanke toteutetaan 3AMK:n toimesta, joka on pääkaupunkiseudun kolmen suurimman ammattikorkeakoulun - Haaga-Helian, Laurean ja Metropolian - strateginen liittouma. 3AMK:ssa on toteutettu peräti 90 EU-hanketta vuosina 2017-2020, mikä takaa kattavan rahoitusosaamisen ja monialaisen asiantuntemuksen. Hanketyö rakentuu aiemman yhteistyön ympärille, ja siinä hyödynnetään jo olemassa olevaa 3AMK:n TKI-prosessia, yhteistyömallia ja määriteltyä ekosysteemiä. Ekosysteemi pohjautuu laaja-alaisille ja kattaville verkostoille, ja sitä laajennetaan koskemaan Uudenmaan taloudellista vahvistumista.
Hanke koostuu kolmesta toisiinsa yhdistyvästä sisältöosuudesta: 1. Uudenmaan TKI-toiminnan ja -toimijoiden EU-vaikuttamisen ja näkyvyyden kehittäminen 2. Uudenmaan toimijoiden EU-rahoitusosaamisen kehittäminen 3. Uudenmaan TKI-toimijoiden hankeintressien ja -aihioiden kartoittaminen, niiden kytkemiseen Horisontti Eurooppa -rahoitusohjelman hakuihin ja näiden pohjalta yhteisen hankevalmistelun toteutus.
Hankkeen toteutusaika on 1.3.2021-30.9.2023, ja sen rahoittaa Uudenmaan liitto.
Lisätietoja
Projektipäällikkö Clarissa Binghamilta, clarissa.bingham [at] laurea.fi (clarissa[dot]bingham[at]laurea[dot]fi)