Opinnot antoivat laajan näkemyksen infra-alaan

2.5.2022 - 10:30

Tero Saastamoinen

Tero Saastamoinen Helsingin kaupungin maaomaisuustiedon tiimistä osallistui tietomallikoordinaattorin täydennyskoulutukseen keväällä 2022.

”Työskentelen tietomallien parissa ja haluan jatkossakin pysyä tietomallinnuksen aallonharjalla. Olen itse ylläpitänyt osaamistani ja lisäkouluttautuminen on kiehtonut, joten nämä opinnot tuntuivat sopivilta”, kertoo Tero.

Työnantaja suhtautui positiivisesti ja kannustaen Teron tiedonjanoon, ja lähipäivät sekä projektityö lomittuivat joustavasti työarkeen. Opintojen aikana karttui myös verkosto, joiden kanssa voi jatkossakin keskustella ja jakaa tietoa.

”Koulutuspäivät olivat monipuolisia ja välillä myös kuormittavia, sillä uutta sisäistettävää tuli paljon. Opiskelurytmi tuntui kuitenkin rauhalliselta, sillä lähipäiviä oli vain muutama kuukaudessa, ja toisaalta ryhmässä tekeminen antoi paljon,” sanoo Tero.

Kiitosta käytännönläheisyydestä ja monipuolisuudesta

Tero on pohjakoulutukseltaan suunnitteluavustaja, eikä infra-ala ollut hänelle entuudestaan kovin tuttu. Opinnot antoivat Teron sanoin laajan näkemyksen alaan ja siihen, kuinka laajalle joukolle suunnitelmia oikeastaan tehdään. Kurssin aikana mukaan tarttuneita oppeja on jo voinut käyttää oman toiminnan ja työyhteisön kehittämiseen.

”Arvostin erityisesti siitä, että kurssi oli todella käytännönläheinen ja perustui myös työmaalla opittuun. Luennoitsijat olivat alansa ammattilaisia ja heillä oli selvä ymmärrys, mistä he puhuivat. Pidin myös siitä, kuinka asioita pohdittiin asioita ryhmissä tai yksikseen”, kuvailee Tero.

Tero suosittelee tietomallikoordinaattorin koulutusta lämpimästi kaikille, jotka työskentelevät infran parissa tai haluavat syventää taitojansa tietomallinnuksesta.

Tutustu tietomallikoordinaattorin (infra,15 op) täydennyskoulutukseen