Onni tulee puun takaa - hyvinvoivat ja tuottavat työpaikat metsä- ja sote-alalle

Hanke on päättynyt 30.9.2017.

Onni tulee puun takaa - hyvinvoivat ja tuottavat työpaikat metsä- ja sote-alalle -hankkeen päämääränä oli Uudenmaan alueen metsä- sekä sosiaali-, terveysalojen pk-yritysten henkilöstön työhyvinvoinnin parantuminen ja yritysten tuottavuuden lisääntyminen. Lisäksi päämääränä oli näissä yrityksissä työskentelevien yli 54-vuotiaiden työntekijöiden työurien pidentäminen.

Hankkeessa toteutettiin työhyvinvoinnin ja tuottavuuden vahvistamisen prosessi uusmaalaisissa metsä- ja sote-alalla toimivissa pk-yrityksissä. Tavoitteena oli, että sekä pk-yrityksen henkilöstö että hankkeen asiantuntijat tuottivat yhteistoiminnallisesti kehittämisen kohteet ja määrittelevät niihin ratkaisuja, konkreettisia toimenpide-ehdotuksia ja visioivat yrityksen tulevaisuutta. Kehittämistyön tavoitteena oli, että työntekijöiden kokemus oman työn hallinnasta, työhön vaikuttamisesta sekä oman työn johtamisesta vahvistuu.

Tuliko Onni puun takaa? -julkaisu

Tuliko Onni puun takaa? – Yhteistoiminnallisesti työhyvinvointia ja tuottavuutta
kehittämässä metsä- ja sote-alalla (pdf)

Julkaisu on Onni tulee puun takaa - hyvinvoivat ja tuottavat työpaikat metsä- ja sote-alalle ESR- hankkeen (2015 - 2017) loppuraportti. Olemme saaneet paljon positiivista palautetta hankkeen nimestä ”Onni tulee puun takaa”. Tässä loppujulkaisussa pyrimme vastaamaan kysymykseen ”Tuliko Onni puun takaa?” Lisääntyikö työhyvinvointi ja tuottavuus hankkeeseen mukaan tulleissa yrityksissä? Onko Onni tulee puun takaa – hankkeen tapa kehittää työhyvinvointia ja tuottavuutta hyvä? Mitä siitä voisi oppia ja hyödyntää? Mitä yhteistä ja millaisia eroja löytyi mies- ja naisvaltaisen alalta?

Raportti on julkaistu ainoastaan sähköisesti, pdf-versiona. Lähetämme linkin julkaisuun hankkeen viimeisen uutiskirjeen mukana kaikille hankkeessa mukana olleille tahoille ja yhteistyökumppaneillemme.

Julkaisun pysyvä linkki Theseuksessa: https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-328-042-7

Onni tulee puun takaa -julkaisu

Onni tulee puun takaa – Yhteistoiminnallisesti työhyvinvointia ja tuottavuutta kehittämässä (pdf)

Yhteistoiminnallisesti työhyvinvointia ja tuottavuutta kehittämässä. Metropolian Mikrokirja 2017. Teoksessa kuvataan Onni tulee puun takaa -hankkeessa toteutettu kehittämisprosessi. Mikrokirja on julkaistu sekä painettuna että pdf-versiona.

Tilaa painettuja kirjoja

Projektipäällikkö Irene Gröhn
irene.grohn [at] metropolia.fi (irene[dot]grohn[at]metropolia[dot]fi)

Iloa työhön -julkaisu

Iloa työhön -opas (pdf)

Oppaassa kuvataan 7 keskeistä työhyvinvointia ja tuottavuutta tukevaa ratkaisua. Tiivistetysti: Työyhteisössä tulee sopia selkeästi työprosessit sekä roolit & vastuut. Lisäksi tulee sopia palautteen antamisen & viestinnän kanavat. Työyhteisössä tulee hyödyntää kokemusta ja osaamista sekä kohdella kaikkia yhdenvertaisesti ja tasa-arvoisesti. Työntekijöiden kuuleminen on erityisen tärkeää työtä kehitettäessä. Opas on tuotettu Onni tulee puun takaa -hankkeen tulosten perusteella. Opas on julkaistu sekä painettuna että pdf-versiona.

Tilaa painettuja oppaita

Projektipäällikkö Irene Gröhn
irene.grohn [at] metropolia.fi (irene[dot]grohn[at]metropolia[dot]fi)

Mukana olleet yritykset

Hankkeessa oli mukana 11 uusmaalaista metsä- ja sote-alan pk-yritystä. Tutustu hankkeessa mukana oleviin yrityksiin.

Prosessikuvaus

Tutustu hankkeen yrityskohtaiseen työhyvinvoinnin ja tuottavuuden kehittämisprosessiin.

Onni tulee puun takaa - hyvinvoivat ja tuottavat työpaikat metsä- ja sote-alalle -hanketta toteuttavat Metropolia Ammattikorkeakoulu ja TTS Työtehoseura. Hankkeen yhteistyökumppanina toimii myös Työturvallisuuskeskus TTK. Hanke on Euroopan sosiaalirahaston (ESR) osarahoittama. Hanke toteuttaa ESR Toimintalinjaa 3, erityistavoitetta 7.1 Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin parantaminen. Hankkeen rahoittavana viranomaisena on Hämeen ELY-keskus. Hankkeen toiminta-aika on: 1.9.2015 - 30.9.2017.

Onni tulee puun takaa -hanke päättyi 30.9.2017.

Tutustu jatkohankkeeseen: Mikko - mikro- ja pk-yritysten työhyvinvointi ja tuottavuus.

Mikko-hankeen sivut

Lisätietoa

tki-info [at] metropolia.fi (tki-info[at]metropolia[dot]fi)

Projektipäällikkö Irene Gröhn
irene.grohn [at] metropolia.fi (irene[dot]grohn[at]metropolia[dot]fi)
p. 040 159 7481.

Euroopan sosiaalirahasto – Euroopan unioni.Vipuvoimaa EU:lta 2014-2020.Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.

Onni tulee puun takaa - hankkeessa mukana olleet pk-yritykset

Työhyvinvointia ja tuottavuutta kanssamme kehittivät

Sote-alan yritykset:

Metsäalan yritykset:

  • MetsäVahos Oy, Tammela
  • Metsäkoneurakointi Panu Valden Ky, Halkia, Pornainen
  • M & S Nygård Ab, Lapinjärvi
  • Oy H & L Illman Ab, Lapinjärvi
  • Metsäkoneurakointi Pekka Liiri Oy, Vihti

Lisätietoa

tki-info [at] metropolia.fi (tki-info[at]metropolia[dot]fi)

Lue lisää yrityskohtaisesta työhyvinvoinnin ja tuottavuuden kehittämisprosessista