Tuottajakeskus Living Lab

Rahoittaja ja yhteistyössä

Tuottajakeskus Living Lab -hanke luo vuosien 2024–2026 aikana valtakunnallisen tuottajakeskusverkoston, sekä sen toiminta – ja organisaatiomallin. Hanke kehittää taide- ja kulttuurialan tuottajaverkoston toimintaa tukemalla tuottaja- ja välittäjäportaan ammatillista verkostoitumista ja alueellisen yhteistyön kehittymistä. Hanke edistää suoraan tuottajapalveluiden saavutettavuutta, taide- ja kulttuurialan toimintaedellytyksiä, sekä välillisesti taiteen ja kulttuurialan ammattilaisten, erityisesti freelancereiden työllistymistä.

Metropolian rooli verkostossa

Metropolian rooli on tukea etenkin tuottajaverkoston toiminnan pilotointia pääkaupunkiseudulla. Kohderyhmänä ovat tuottajat ja tuottajanomaisissa tehtävissä toimivat henkilöt musiikkialalla vapaalla kentällä, erilaisissa organisaatioissa ja kunnissa. Lisäksi kohderyhmänä ovat yksityisen ja julkisen alan organisaatiot, jotka tarvitsevat tuottajaosaamista ja alalle valmistumassa olevat opiskelijat, jotka ovat siirtymässä juuri työelämään.

Tavoitteet ja toiminta

Hankkeen toimintaan kuuluvat taide- ja kulttuurialan tuottajien asiantuntijatuki ja mentorointi sekä työelämälähtöinen osaamisen kehittäminen. Niitä tuotetaan järjestämällä:

  • työpajasarjoja
  • koulutuspäiviä
  • työnohjausta
  • mentorointikoulutusta sekä mentorointitoimintaa

Lisäksi hankkeella tuetaan ammatillista verkostoitumista ja alueellista yhteistyötä ja valtakunnallisesti. Näitä toimia edistävät

  • tuottajaverkoston tapaamiset
  • tuottajakahvit
  • verkostofasilitaattorin opas
  • tuottajakeskusverkoston verkkoalusta, jossa tuottajan työhön liittyvä asiantuntijaosaaminen, työkalut, tekijät ja tarvitsijat kohtaavat

Ajankohtaista

Pääkaupunkiseudun tuottajayhdistyksen suunnittelutapaaminen 25.2.2026

Tammikuussa Korjaamolla pidetyssä tuottajaverkostotapaamisessa keskusteltiin yhteistyön ja verkostoitumisen uusista muodoista pääkaupunkiseudun tuotantokentällä Heben / Hebe Productionssin johdolla.

Tämän pohjalta syntyi idea perustaa oma tuottajayhdistys pääkaupunkiseudulle! Ensimmäinen avoin suunnittelumiitti järjestetään keskiviikkona 25.2. klo 14–16. Suunnittelumiitin paikka ilmoitetaan, kun tiedetään, kuinka moni ilmoittautuu mukaan.

Tapaamisessa kerrotaan tarkemmin yhdistysideasta, pohditaan erilaisia yhteistyön mahdollisuuksia sekä kartoitetaan, millaisia verkostoja ja tukimuotoja alueen tuottajat toivovat ja tarvitsevat. Tilaisuus on avoin kaikille luovien alojen tuottajille ja tuottajan kaltaisissa tehtävissä toimiville. Luonnollisesti mukaamme mahtuu myös alalle haluavat uudet tekijät ja opiskelijat. :)

Ilmoittautumislinkki: https://elomake.metropolia.fi/lomakkeet/47190/lomake.html

Miksauspiste verkostoitumistapaamiset Kulttuuritehdas Korjaamo / Kevät 2026!

Keväällä 2026 jatkamme kuukausittaisia Miksauspiste-tapaamisia Helsingissä. Tämä rento verkostoitumishetki on tarkoitettu luovilla ja musiikkialoilla toimiville tuottajille, tuottajan kaltaisissa tehtävissä työskenteleville sekä alasta kiinnostuneille. Kohtaamispaikkana toimii Töölössä sijaitseva Kulttuuritehdas Korjaamo, ja tapahtuma toistuu kerran kuukaudessa.

Jokainen tapaaminen sijoittuu klo 15–17 välille.

Miksauspiste on matalan kynnyksen kohtaamispaikka, jossa jokainen voi olla mukana omalla tavallaan – tärkeintä on läsnäolo ja avoin mieli. Tule verkostoitumaan, jakamaan kokemuksia ja oppimaan uutta yhdessä. Tapaamisissa syvennytään kiinnostaviin aiheisiin, käydään keskusteluja ja ideoidaan, ja jokainen voi ehdottaa tapaamisten teemoja ja vaikuttaa niiden sisällön muotoutumiseen.

Tule mukaan vahvistamaan tuottajien yhteisöä – yksi keskustelu kerrallaan.

Korjaamon osoite: Töölönkatu 51 A-B, 00250 Helsinki

Jokaiseen verkostoitumispäivään voi ilmoittautua erikseen.

Päivät 2026:

Ke 4.3.:

Tapaamiskerralla pääset keskustelemaan yrittäjyydestä Elina Leppälän kanssa.

Elina Leppälä on kulttuurituottaja (YAMK), luovan alan elämystalouden asiantuntija ja yrittäjä, jolla on laaja kokemus musiikki- ja tapahtuma-alalta. Elina on tehnyt uraa tapahtumamaailmassa konseptisuunnittelijana ja luovana strategina. Leppälä on luotsannut omaa yritystään menestyksekkäästi usean vuoden ajan.

Elina on myös työskennellyt Tuottajakeskus Living Lab-hankkeen Metropolian osatoteutuksen asiantuntija-tuottajana aina vuoden 2025 loppuun asti. Tule siis kuulemaan myös missä Elina vaikuttaa nykyään:)

Ilmoittaudu mukaan: https://elomake.metropolia.fi/lomakkeet/46843/lomake.html

Ke 8.4: https://elomake.metropolia.fi/lomakkeet/46844/lomake.html

Miksauspiste goes Kerava - verkostoitumis- ja tutustumiskäynti Kulttuuritila Kaleidoskoopissa 19.3.2026

Tervetuloa verkostoitumaan, vaihtamaan ajatuksia ja oppimaan uutta! Tilaisuudessa keskustellaan mm. tapahtumatilojen merkityksestä tuotannoissa ja esitellään Keravan kaupungin uutta pop-up kulttuuritila Kaleidoskooppia. Miten tilat tukevat elävää kulttuurialaa ja mitä muuta se voi tarjota kuin seinät!? Tästä keskustellaan maaliskuussa Kulttuuriyhdistys Kielon johdolla.

Päivämäärä ja aika: TO 19.3.2026 klo 14–17

Osoite: Kulttuuritila Kaleidoskooppi, Kulttuuritila Kaleidoskooppi, Kauppakaari 11, 04200 Kerava

Ilmoittaudu tilaisuuteen 16.3. mennessä: https://docs.google.com/forms/d/e/1FAIpQLSc0RjJp8TdoGSnMyddciOqhNN1wEMKjR_abR2BDXUI6bgXH-A/viewform

Tilaisuuteen ovat lämpimästi tervetulleita alalla jo pidempään luovien alojen tuottajat, yrittäjät, alan opiskelijat ja alalle haluavat. Tapaaminen tarjoaa oivan paikan tavata alan tekijöitä ja keskustella rennolla otteella alan polttavista puheenaiheista. Tapahtuma on matalan kynnyksen tilaisuus, jonka tavoitteena on tarjota alalle verkostoitumis- ja keskustelumahdollisuuksia.

Voit myös ehdottaa keskustelunaiheita ja näin vaikuttaa tilaisuuden kulkuun! Tule siis avoimin mielin tutustumaan ja kohtaamaan Keski-Uudenmaan tuottajia ja toimijoita!

Paikan päällä esittäytyvät myös Keravan kulttuuripalvelut, Kulttuuriyhdistys Kielo ry sekä Tuottajakeskus Living Lab. Lisäksi osallistujat voivat myös halutessaan itse esitellä toimintaansa ja itseään tilaisuuden alussa, eli pitchaus-puheet voi halutessaan hioa valmiiksi.

Keravan kulttuuripalvelut tuottavat ja mahdollistavat monipuolisia kulttuurielämyksiä kaikenikäisille kaupunkilaisille. Toimintaan kuuluu tapahtumia, mm. Kerava-päivä ja Sirkusmarkkinat, monipuolisia esityksiä ja kaupunkikulttuuria ympäri vuoden. Kulttuuripalvelut tekevät tiivistä yhteistyötä paikallisten yhdistysten, taiteilijoiden ja yhteisöjen kanssa, tukien alueen luovaa toimintaa ja asukkaiden omaa kulttuuriharrastuneisuutta. Lisäksi palvelut tarjoavat mahdollisuuksia osallistua, vaikuttaa ja kokea kulttuuria helposti osana arkea – lähellä ja matalalla kynnyksellä.

Kulttuuriyhdistys Kielo ry on keravalainen kulttuuriyhdistys, joka edistää taiteen ja kulttuurin monimuotoisuutta paikallisesti. Yhdistys järjestää tapahtumia, konsertteja, työpajoja ja erilaisia pienhankkeita Keravan ja Vantaan alueilla. Kielon toiminnan ytimessä on kulttuuritarjonnan monipuolistaminen, luovan tekemisen tukeminen ja hyvinvoinnin vahvistaminen kulttuurin keinoin esimerkiksi hoivakotikonserttien muodossa.

Tuottajakeskus Living Lab -hanke on Euroopan unionin osarahoittama. Hanke kehittää taide- ja kulttuurialan tuottajaverkoston toimintaa tukemalla luovien alojen tuottajien ammatillista verkostoitumista ja alueellisen yhteistyön kehittymistä.

Hanketta koordinoi Tampereen ammattikorkeakoulu ja projektikumppaneina ovat Metropolia Ammattikorkeakoulu, Seinäjoen ammattikorkeakoulu, Humanistinen ammattikorkeakoulu ja elävän musiikin edunvalvontajärjestö LiveFIN ry. Hankeaika on 1.1.2024-30.6.2026.

Saapuminen:

Paikalle pääsee kätevästi Z-, R- tai K-junalla. Kulttuuritila Kaleidoskooppi sijaitsee Keravan keskustassa, noin 5 minuutin kävelymatkan päässä asemalta.

Tarjoilu: Paikan päällä on tarjolla kahvi-/teetarjoilua.

Koulutukset:

Yrittäjän Mind Set ti 17.3.2026 klo 14–17

Paikka: Digitila Kuusi AR 421 (Arabian kampus, Hämeentie 135, 00560 Helsinki), Koulutus vain paikan päällä - ei etäkoulutusmahdollisuutta

Aika: 14:00-17:00

Yrittäjyys on ennen kaikkea asennetta. Tässä intensiivisessä koulutuksessa pääset syventämään yrittäjämäistä ajattelua ja kehittämään keskeisiä työelämätaitoja. Yrittäjän mind set -koulutukset keskittyvät kehittämään yrittäjähenkistä ajattelutapaa, joka korostaa aloitteellisuutta, riskinsietokykyä, luovuutta ja kykyä tarttua mahdollisuuksiin. Ne tarjoavat työkaluja itsensä johtamiseen, strategiseen tavoitteiden asettamiseen ja ideoiden muuttamiseen konkreettiseksi toiminnaksi, mikä on hyödyllistä sekä yrittäjille että työntekijöille.

Koulutuksen aikana opit:

  • Itsensä johtamista ja strategisten tavoitteiden asettamista
  • Mahdollisuuksien tunnistamista ja innovointia
  • Riskienhallintaa ja epävarmuuden sietoa
  • Vastuullisuutta ja pitkäjänteisyyttä ideoiden viemisessä käytäntöön

Kouluttajana toimii Fredrik Sirén, joka on toiminut yrittäjänä yli 25 vuotta palvelumuotoilun, mainonnan ja pelialan parissa. Nykyisin Fredrik työskentelee Metropolian Turbiini-yrityshautomossa tukemassa uuden sukupolven yrittäjiä ja keskittyen erityisesti pehmeisiin taitoihin, jotka tuottavat kovia tuloksia.

Ilmoittaudu koulutukseen 10.3.2026 mennessä: https://elomake.metropolia.fi/lomakkeet/47371/lomake.html

Sopimusosaamisen koulutus ti 24.3.2026 klo 9–12

Paikka: Yhteistyötila Spektri AR105 (Arabian kampus, Hämeentie 135, 00560 Helsinki) - Myös etäosallistuminen mahdollista. Ilmoittaudu siis joko läsnä- tai etäosallistujaksi.

Klo: 9:00-12:00

Haluatko vahvistaa sopimusosaamistasi työelämän arjessa, verkostomaisissa tiimeissä ja tapahtuma-alalla? Tervetuloa kolmen tunnin tehokkaaseen koulutukseen, jossa perehdytään sopimusoikeuden kulmakiviin sekä käytännön tilanteisiin. Koulutuksessa käydään läpi sopimusoikeuden perusteet, työnteon eri muodot (toimeksianto ja työsuhde) sekä niiden vaikutukset sopimuksiin. Lisäksi tarkastellaan verkostojen välisiä sopimuksia, neuvottelutaitoja ja kilpailunäkökulmaa lainsäädännön sekä esimerkkien avulla.

Jos sinulla on ennakkoon kysymyksiä tai case-esimerkkejä sopimuskoulutukseen liittyen, voit lähettää ne osoitteeseen Laura.Haarala2 [at] metropolia.fi (Laura[dot]Haarala2[at]metropolia[dot]fi) 17.3. mennessä tai jättää ne ilmoittautumislomakkeen yhteydessä olevaan tekstikenttään.

Kouluttajana toimii juristi Ida Minkkinen, joka työskentelee tapahtuma-alan keskusjärjestössä Tapahtumateollisuus ry:ssä johtavana asiantuntijana. Idalla on vankka kokemus tapahtuma-alan oikeudellisista kysymyksistä sekä insolvenssi- ja työoikeuden toimeksiannoista. Ida vastaa muun muassa tapahtumalakiehdotuksen valmistelusta ja hänen tavoitteenaan on jättää kevättalvella 2026 hallituksen esitys laiksi ammattimaisesta tapahtumajärjestämisestä työ- ja elinkeinoministeriölle.

Ilmoittaudu koulutukseen mukaan viimeistään 19.3. mennessä: https://elomake.metropolia.fi/lomakkeet/47369/lomake.html

Kumppanit

Toteuttamassa TAMK (päätoteuttaja), Metropolia Ammattikorkeakoulu, Seinäjoen ammattikorkeakoulu, Humanistinen ammattikorkeakoulu ja LiveFIN ry.

Hankkeen nettisivu

Tutustu hankkeen nettisivuihin (Tunin ylläpitämä)

Yhteystiedot

Laura Haarala,
projektipäällikkö, Metropolia Ammattikorkeakoulu
laura.haarala2 [at] metropolia.fi (Laura[dot]Haarala2[at]metropolia[dot]fi)
+358 50 348 3210

Laura Matikainen
asiantuntija-tuottaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu
Laura.Matikainen [at] metropolia.fi (Laura[dot]Matikainen[at]metropolia[dot]fi)
+358 50 472 3806