Ovet auki monenlaisille opiskelijoille!

Johdanto

Tervetuloa lukemaan julkaisua Ovet auki monenlaisille opiskelijoille! Julkaisussa tarkastellaan korkeakouluun hakemista, opiskelua ja työelämäsiirtymää silloin, kun hakijan toimintarajoitteet tuovat lisähaasteita opintoihin. Tarkoituksena on kehittää yhdenvertaiset ja saavutettavat sote-alan korkeakouluopinnot kaikille.

Julkaisun tavoitteena on lisätä ymmärrystä ja tarjota vinkkejä erityisesti heille, jotka tekevät opetus- ja ohjaustyötä, mutta se tarjoaa hyödyllistä tietoa kaikille, jotka ovat kiinnostuneita sosiaali- ja terveysalalle hakeutumisesta, opintojen tosiasiallisesta yhdenvertaisuudesta, saavutettavista pedagogisista ratkaisuista, yksilöllisistä opetusjärjestelyistä sekä harjoitteluiden soveltuvuudesta kaikille opiskelijoille. Tosiasiallinen yhdenvertaisuus ei synny sattumalta. Sen toteutuminen vaatii näkemystä, vuoropuhelua, kokonaisvaltaista suunnittelua, yhteisten tavoitteiden kirjaamista, niiden purkamista käytännön teoiksi sekä koko organisaation – niin ylimmän johdon kuin yksittäisten työntekijöiden – sitoutumista.

Toimiva, yhdenvertainen ja kanssakäymiseen kannustava yhteiskunta tarjoaa monenlaisille ihmisille mahdollisuuden kouluttautua ja osallistua työelämään. On tärkeää mahdollistaa korkeakoulutus myös vammaisille ja toimintarajoitteisille henkilöille, joilla on kykyä opiskella korkeakoulussa. Vaativimpiin asiantuntija- ja johtotehtäviin pyrkiviltä edellytetään usein korkeakoulutusta.

Hallitus onkin sitoutunut nostamaan korkeakoulutettujen osuuden viiteenkymmeneen prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Jotta tavoite voidaan saavuttaa, tulisi kaikkien korkeakouluopintoihin kykenevien ja niistä kiinnostuneiden – myös ammatillisissa erityisoppilaitoksissa opiskelevien – kynnystä hakea korkeakouluun ja opiskella siellä madaltaa. Vaikka tämä opas keskittyy sosiaali- ja terveysalaan sekä ammattikorkeakouluopintoihin, sen teemoja ja ohjeita voidaan soveltaa myös muilla koulutusaloilla ja eri oppilaitoksissa.

Elina Förster, projektipäällikkö, Metropolia Ammattikorkeakoulu

Elina Förster työskentelee Metropolian Tulevaisuuskestävä terveys ja hyvinvointi -innovaatiokeskittymässä TKI-hankkeissa. Tehtävänkuvaan kuuluu monialaisten hankkeiden projektipäällikyyttä sekä hankevalmistelua.

Krista Lehtonen, lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu

Metropoliassa lehtorina toimiva Krista Lehtonen on kiinnostunut erityisesti lasten ja nuorten kuntoutuksen kehittämisestä ja yhdenvertaisesta oikeudesta osallistua heille merkitykselliseen toimintaa ja päätöksentekoon. Tehtäviin kuuluu opetusta ja opinnäytetöiden ohjausta Kuntoutus ja tutkiminen -osaamisalueen AMK- ja YAMK-tutkinnoissa. Työtehtäviä täydentää tutkimuskumppanuudessa toteutuva kehittämistyö Tulevaisuuskestävä terveys ja hyvinvointi -innovaatiokeskittymän monipuolisissa hankkeissa.

Tomi Nurminen, lehtori, ammatillinen erityisopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu

Tomi Nurminen työskentelee apuvälinetekniikan lehtorina. Hänen erityisosaaminen on raajaprotetiikkassa ja alaraaja-amputoidun kuntoutuksessa. Hän toimii myös ammatillisena erityisopettajana arvioiden ja järjestäen yksilöllistä tukea yhteistyössä moniammatillisen opiskelijahyvinvointityöryhmän kanssa. Lisäksi hän ohjaa opinnäytetöitä ja tukee opiskelijoiden ammatillista urakehitystä.

Eeva Ruotsalainen, VTM, sosionomi (AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu

Eeva Ruotsalainen osallistui Polku monimuotoiseen työelämään -hankkeeseen toteuttamalla sosionomiopintoihinsa kuuluvan opinnäytetyönsä sosiaalialan opiskelijoiden opiskelukyvyn haasteista työelämäharjoitteluissa. Eevan kiinnostuksen kohteita ovat opiskelu- ja työkyvyn edistäminen sekä yhdenvertaisuus korkeakoulukontekstissa.

Auli Räsänen, oppimistoiminnan suunnittelija ja projektikoordinaattori, Metropolia Ammattikorkeakoulu

Auli Räsänen työskentelee Metropoliassa oppimistoiminnan suunnittelijana ja Polku monimuotoiseen työelämään -hankkeen projektikoordinaattorina. Hän on kiinnostunut erilaisten oppijoiden opintojen etenemisestä korkeakoulussa.

Pia Vaajakallio, työelämäasiantuntija ja projektikoordinaattori, Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö

Vamlasilla työelämäasiantuntijana toimiva Pia Vaajakallio edistää omassa työssään monimuotoista ja kaikille saavutettavaa työelämää. Tällä hetkellä hän toimii Polku monimuotoiseen työelämään -hankkeen asiantuntijana ja koordinaattorina. Hänen ydinosaamistaan ovat erilaisista taustoista tulevien ihmisten kouluttaminen, ryhmien fasilitointi ja monimuotoisten työyhteisöjen tukeminen muun muassa työn muokkauksen, työn vaativuuden arvioinnin ja rekrytoinnin keinoin.

Ulla Vehkaperä, lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu

Ulla Vehkaperän työtehtäviin kuuluu sekä opetusta että hanketyötä. Jälkimmäinen on viime vuosina keskittynyt inhimillisen ja sosiaalisesti vastuullisen työelämän edistämiseen ja täsmätyökykyisten työllistymisen tuen teemoihin. Hän on erityisesti kiinnostunut löytämään uudenlaisia keinoja opiskelijoiden ja työelämäkumppaneiden yhteisiin innostaviin kehittämisprojekteihin sekä edistämään opiskelijoiden monialaisia ratkaisemisen taitoja.

Sami Virtanen, esteettömyys- ja saavutettavuusasiantuntija, Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö

Sami Virtanen toimi Polku monimuotoiseen työelämään -hankkeen asiantuntijana, jonka vastuulla oli varmistaa saavutettavuutta ja kaikille sopivaa suunnittelua koskeva ajankohtainen tieto ja toimia teeman kouluttajana hankkeen osallistujille sekä konsulttina hanketiimille.

Sisällys

Yhdenvertaisuus ja saavutettavuus on kaikkien etu
Toiselta asteelta korkeakouluun
Opiskelu ja opintojen ohjaus korkeakoulussa
Harjoittelusta työelämään
Jälkisanat

1. Yhdenvertaisuus ja saavutettavuus on kaikkien etu

Tosiasiallinen yhdenvertaisuus edellyttää oppilaitoksen esteettömyyttä ja saavutettavuutta niin fyysisissä tiloissa, pedagogiikassa, asenteissa kuin digitaalisissa oppimisympäristöissä. Yhdenvertaisen lopputuloksen saavuttamiseksi voidaan poiketa samanlaisen kohtelun periaatteesta. Tällöin puhutaan positiivisesta erityiskohtelusta. Korkeakouluissa tämä tarkoittaa esimerkiksi yksilöllisiä opetusjärjestelyitä, työelämässä kohtuullisia mukautuksia.

Kaikille sopiva suunnittelu (englanniksi Design for All), tai universaali suunnittelu, on ajattelutapa, joka pohjautuu sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja kansalaisoikeuksien periaatteisiin. Sen pyrkimyksenä on poistaa ympäristön muodostamia fyysisiä, kognitiivisia, digitaalisia ja asenteellisia sekä kommunikaatioon ja aisteihin liittyviä esteitä – toisin sanoen saada aikaan mahdollisimman monenlaisille ihmisille soveltuvia ratkaisuja. (Steinfeldt & Maisel 2012.)Kaikille sopiva suunnittelu on saavutettavan pedagogiikan lähtökohta. Se tarkoittaa opetuksen ja oppimisympäristöjen suunnittelua ja toteutusta siten, että ne edistävät kaikkien oppimista ja osallistumista.

Kaikille sopivan suunnittelun tuloksena syntyvä saavutettava ympäristö hyödyttää meitä kaikkia. Toimintarajoitteisille henkilöille se on kuitenkin yhdenvertaisen osallistumisen ja toimimisen edellytys. Esimerkiksi sähköovet mahdollistavat liikkumisen erilaisilla apuvälineillä, mutta ne auttavat myös painavien kantamusten kanssa kulkevia.

Ajattelutavan toteuttaminen käytännössä vaatii näkökulman vaihtamista. Se ei tarkoita mekaanista esteettömyys- ja saavutettavuusohjeiden noudattamista ja syrjinnän poistamista vaan kokonaisvaltaista tapaa tarkastella ympäristöä. Kaikille sopiva suunnittelu palvelee mahdollisimman monia ja vähentää siten toimintarajoitteen tai muun erityisyyden tuomaa stigmaa. (Steinfeldt & Maisel 2012.) Kun ihmisten moninaiset tarpeet otetaan huomioon alusta lähtien, tarve erillisille esteettömille tiloille sekä saavutettaville tuotteille ja palveluille vähenee. Tarve yksilöllisiin mukautuksiin ei luonnollisesti poistu kokonaan, eikä ajattelutapa sulje pois tiettyjen vammaisryhmien oikeutta saada tarvitsemiaan apuvälineitä, tuotteita tai palveluja.

Kaikille sopivan suunnittelun velvoite ulottuu myös opiskeluun. Varsinaisen opiskelun ulkopuolella on myös tärkeää huomioida kaikille sopiva suunnittelu, sillä iso osa opiskeluaikaisesta toiminnasta ja verkostoitumisesta tapahtuu vapaa-ajalla. Esteettömät kerho- ja muut kokoontumistilat tarjoavat liikuntarajoitteisille henkilöille yhdenvertaiset osallistumis- ja verkostoitumismahdollisuudet – ja varjelevat samalla kaikkia osallistujia turhilta kompasteluilta ja törmäilyiltä.

Keskeiset käsitteet haltuun

Yhteisen toimintakulttuurin luominen edellyttää keskeisten käsitteiden ymmärtämistä. Yhteisen kielen avulla jokaisella on mahdollisuus hahmottaa, mitä tehdään, miksi tehdään ja miten tehdään. Käsitteillä luodaan myös todellisuutta – tässä tapauksessa edistetään tai estetään yhdenvertaisuutta.

Esteettömyys, saavutettavuus, tosiasiallinen yhdenvertaisuus, vammaisuus ja toimintarajoitteisuus sekä syrjintä ovat tuttuja käsitteitä kaikille oppilaitoksissa työskenteleville. Jokaisella meistä on kuitenkin omanlaisensa käsitys niiden merkityksestä. Oheiset määritelmät kertovat, mitä näillä käsitteillä tässä julkaisussa tarkoitetaan.

Lait ja sopimukset edellyttävät yhdenvertaisuutta

Yhdenvertaisuus on perustuslaissa määrätty perusoikeus. Se tarkoittaa, että ketään ei saa ilman hyväksyttävää syytä asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Syrjintä kielletään myös useissa kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa, kuten Euroopan ihmisoikeussopimuksessa, Euroopan sosiaalisessa peruskirjassa, YK:n vammaisyleissopimuksessa, YK:n rotusyrjinnän vastaisessa sopimuksessa sekä YK:n kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevassa yleissopimuksessa. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisun Kohti saavutettavampaa korkeakoulutusta ja korkeakoulua (Kosunen 2021) mukaan korkeakouluja ohjaavat erityisesti yhdenvertaisuuslaki, rakennetun ympäristön laki, laki digitaalisten palvelujen tarjoamisesta ja hankintalaki. Lisäksi YK:n vammaisyleissopimus velvoittaa kaikkia koulutuksen järjestäjiä.

YK:n yleiskokouksen hyväksymä yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista (englanniksi Convention on the Rights of Persons with Disabilities, CRPD) on 2000-luvun ensimmäinen kattava ihmisoikeussopimus. Sen myötä asenteet ja lähestymistavat vammaisia henkilöitä kohtaan ovat alkaneet muuttua. (Mahlamäki 2015). Perinteisesti vammaiset henkilöt ovat olleet hyväntekeväisyyden ja lääketieteellisen hoidon kohteita. Sopimuksessa vahvistetaan näkemystä siitä, että he ovat ympäröivän yhteiskunnan aktiivisia jäseniä, joilla on oikeuksia. He voivat vaatia oikeuksiaan ja tehdä vapaasti omaa elämäänsä koskevia päätöksiä. Vammaisten ihmisten yhdenvertaisten mahdollisuuksien varmistaminen edellyttää, että heidät on huomioitu koulutusjärjestelmässä yhdenvertaisesti muiden kanssa huomioiden heidän mahdolliset tuen tarpeensa. Sopimuksen kirjoittajat lupaavat olla rakentamassa sosiaalisesti oikeudenmukaista ja yhdenvertaista yhteiskuntaa, joka tukee kaikkien ihmisten osallisuutta muun muassa maksuttoman koulutuksen kautta, vahvistamalla vammaisten ihmisten mahdollisuuksia sosiaalisiin suhteiseen ja omaan elämänhallintaan (Mahlamäki 2015).

YK:n vammaisia henkilöitä koskevan sopimuksen koulutusta käsittelevässä artiklassa 24 todetaan, että vammaisilla henkilöillä on oikeus syrjimättömään maksuttomaan koulutukseen kaikilla asteilla. Oppilaitoksissa tulee olla ammattitaitoisia opettajia, joilla on osaamista vammaisuudesta ja erilaisista tukivälineistä ja materiaaleista, joilla vammaisten henkilöiden oppimista voidaan erityisesti tukea ja heille tulee olla tarjolla kohtuullisia mukautuksia.

YK:n vammaissopimuksen artiklan 24 keskeinen sisältö

Sopimuspuolet varmistavat, että

vammaisia henkilöitä varten tehdään heidän yksilöllisten tarpeidensa mukaiset kohtuulliset mukautukset
vammaiset henkilöt saavat yleisessä koulutusjärjestelmässä tuen, jota tarvitaan helpottamaan heidän tehokasta koulutustaan
tehokkaat, yksilöidyt tukitoimet toteutetaan ympäristöissä, jotka mahdollistavat opillisen ja sosiaalisen kehityksen niin, että mahdollisimman monella on mahdollisuus täysimääräiseen osallisuuteen.

Elämänhallinta ja sosiaaliset taidot

Sopimuspuolet mahdollistavat vammaisille henkilöille elämänhallinnan ja sosiaalisen kehityksen taitojen oppimisen. Tällä halutaan helpottaa heidän täysimääräistä ja yhdenvertaista osallistumistaan koulutukseen ja yhteisöön.

Tavoitteen saavuttamiseksi toteutetaan toimenpiteitä, joilla muun muassa

helpotetaan pistekirjoituksen, korvaavan kirjoituksen, puhetta tukevien ja korvaavien viestintätapojen sekä erilaisten liikkumistaitojen oppimista sekä vertaistukea ja mentorointia
helpotetaan viittomakielen oppimista ja kuurojen yhteisön kielellisen identiteetin edistämistä
varmistetaan, että näkövammaisten, kuurojen, kuulovammaisten tai kuurosokeiden – erityisesti lasten – koulutus annetaan yksilön kannalta mahdollisimman tarkoituksenmukaisilla kielillä, viestintätavoilla sekä ympäristöissä, jotka mahdollistavat oppimisen ja sosiaalisen kehityksen maksimoinnin.

Ammattitaitoiset opettajat

Edistääkseen sopimuksessa mainittujen oikeuksien toteutumista sopimuspuolet toteuttavat asianmukaiset toimet palkatakseen opettajia – myös vammaisia opettajia – joilla on tarvittava viittomakielen ja/tai pistekirjoituksen taito sekä kouluttaakseen kaikilla koulutustasoilla työskentelevää henkilöstöä.

Opettajien koulutukseen lisätään tietoa vammaisuudesta sekä sellaisista opetustekniikoista, materiaaleista ja apuvälineistä, joilla voidaan tukea vammaisten henkilöiden puhetta tukevia ja korvaavia viestintätapoja.

Korkea-asteen koulutus

Sopimuspuolet varmistavat, että

vammaisille henkilöille annetaan syrjimättä ja yhdenvertaisesti mahdollisuus yleiseen kolmannen asteen koulutukseen, ammattikoulutukseen, aikuiskoulutukseen ja elinikäiseen oppimiseen muiden kanssa
vammaisia henkilöitä varten tehdään kohtuulliset mukautukset tavoitteen saavuttamiseksi.

2. Toiselta asteelta korkeakouluun

Erilaisia ihmisiä liikkumassa vasemmalle, vammaisia ja vammattomia

Vammaisfoorumi ry:n (2023) mukaan OECD-maiden kansalaisista keskimäärin 47 prosenttia on suorittanut jonkin korkeakoulututkinnon. Suomessa korkeakoulutettujen osuus jää selvästi alle tämän keskiarvon, 41 prosenttiin. Jos korkeakoulut eivät pysty tarjoamaan nuorille heidän kaipaamansa tukea ja kannustusta opintoihin, olemme vaarassa pudota OECD-maiden häntäpäähän. Toimintarajoitteisten nuorten korkeakoulutusaste on lähes viidenneksen muita nuoria alhaisempi. Meidän olisikin vahvistettava niitä korkeakoulujen käytäntöjä, jotka varmistavat tosiasiallisen yhdenvertaisuuden toteutumisen.

Nuorten osaamisen ja vahvuuksien tunnistaminen ja jatko-opintoihin saattaminen oikealle alalle ovat ratkaisevassa asemassa koko hyvinvointiyhteiskunnan näkökulmasta. Sosiaali- ja terveysala kaipaa lisää ammattitaitoista työvoimaa ja tämä haastaa meitä ajattelemaan sosiaali- ja terveysalan koulutusta ja työelämää uudenlaisesta näkökulmasta.

Opiskelijaksi ammattikorkeakouluun sosiaali- ja terveysalalle

Sosiaali- ja terveysalaa valvotaan Suomessa tiukasti, eikä kuka tahansa voi toimia alan ammateissa tai tuottaa sosiaali- ja terveyspalveluja. Sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellaan alan lainsäädäntö, määritellään alan kehittämiskohteet ja ohjataan uudistusten toteutumista. Alaa koskevaa lainsäädäntöä, jota myös alan ammatissa toimivien tulee noudattaa, on paljon. Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla olevassa Valvirassa ohjataan, myönnetään lupia ja valvotaan alan toimijoita. Myös ammattikorkeakoulun käyneet sosiaali- ja terveysalan tutkinnon saaneet hakevat Valvirasta oikeutta toimia ammatissaan, kun ovat valmistuneet.

Kaikille sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinnoille on pätevyysvaatimukset ja opetussuunnitelmat tavoitteineen. Opiskelijoiden tulee saavuttaa nämä tavoitteet, eikä tavoitteiden mukauttaminen ole ammattikorkeakoulussa mahdollista, koska kaikkien tutkintoon valmistuneiden tulee täyttää sosiaali- ja terveysalan laillistettujen tai nimikesuojattujen ammattihenkilöiden pätevyysvaatimukset.

Suomessa on 19 erilaista sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkintoa. Tämän vuoksi kannattaa tutustua eri sosiaali- ja terveysalan ammatteihin, jotta voi löytää itselleen sopivan. Erilaisista sosiaali- ja terveysalan ammateista ja tutkinnoista saa tietoa

tutustumalla www.ammattikorkeakouluun.fi ja www.opintopolku.fi -sivustojen materiaaleihin
hakemalla tietoa ammattikorkeakoulujen omilta sivustoilta
lukemalla ammattijärjestöjen lehtiä, blogeja ja verkkosivuja
keskustelemalla työssä olevien ammattilaisten kanssa
osallistumalla oppilaitosten tapahtumiin ja tilaisuuksiin
olemalla yhteydessä ammattikorkeakoulujen tutkintovastaaviin tai opinto-ohjaajiin
seuraamalla uutisia ja ajankohtaisohjelmia.

Jokaisessa sosiaali- ja terveysalan ammatissa korostuvat eri osaamisvaatimukset, mutta yhteistä kaikille on, että työntekijöillä tulee olla kiinnostus ihmisten auttamiseen. Keskeistä ovat eettiset ja potilas- ja asiakasturvallisuutta koskevat vaatimukset, koska työhön sisältyy työskentelyä erityistä suojaa tarvitsevien asiakasryhmien kanssa.

Opetushallituksen ennakointifoorumin julkaisussa (Leveälahti, Nieminen, Nyyssölä, Suominen & Kotipelto 2019) on määritelty ammattikorkeakoulun käyneiden osaamistarpeita ja myös koulutuksen kehittämishaasteita. Tulevaisuuden sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkintojen osaamisvaatimuksissa korostuvat:

etä- ja virtuaalipalveluiden hallinta
monikulttuurisuus- ja suvaitsevaisuustaidot
kestävän kehityksen periaatteiden tuntemus
yhteistyötaidot
vuorovaikutus-, viestintä- ja kommunikointitaidot
asiakaslähtöinen palvelujen kehittämisosaaminen
eettisyys
tunneälykkyys
digitaaliset kommunikointitaidot
henkilökohtaisen tiedon ja -yksityisyyden suojeluosaaminen
digitaalinen aktiivinen kansalaisuus
tiedon hallintataidot
digitaaliset yhteistyötaidot
fyysisen ja psyykkisen terveyden suojeluosaaminen digitaalisten ympäristöjen ja -teknologioiden riskeiltä
digitaalisten teknologioiden ja niiden käytön ympäristövaikutusten tiedostaminen.

Kannattaa tutustua eri ammattien erityispiirteisiin, osaamisvaatimuksiin ja ammattilaiselta vaadittavaan toimintakykyyn. Esimerkiksi ensihoitajan tehtävässä vaaditaan riittävää fyysistä toimintakykyä ja sosionomin työssä korostuu usein taito toimia vuorovaikutuksessa erilaisten vaikeissa elämäntilanteissa olevien ihmisten ja ryhmien kanssa. Toimintaterapeutin työssä puolestaan vaaditaan luovaa ongelmanratkaisukykyä, kun asiakkaan kanssa haetaan vaihtoehtoja siihen, miten voisi elää omannäköistä elämää toimintakyvyn rajoitteista huolimatta. On hyvä ymmärtää myös, että saman koulutuksen käyneiden työnkuvat saattavat olla hyvinkin erilaiset. Esimerkiksi sairaanhoitajan työssä korostuvat hyvin erilaista työ- ja toimintakykyä vaativat asiat, silloin kun hän toimii kiireisellä päivystyspoliklinikalla tai ohjeistaa leikkaukseen tulevia potilaita etävastaanotolla.

Ammattikohtaisista vaatimuksista saa tietoa esimerkiksi keskustelemalla alan asiantuntijoiden kanssa ja tutustumalla heidän monipuolisiin työnkuviinsa. Jokaisella sosiaali- ja terveysalan ammattiryhmällä on oma järjestönsä, joilla on sivustoillaan ajankohtaista tietoa ammatista, työnkuvista ja koulutuksesta.

Monia asioita voi oppia koulutuksen aikana eikä sairaus, vamma tai toimintarajoite välttämättä ole este sosiaali- ja terveysalalle työllistymiselle tai ammattikorkeakouluopinnoille. Sosiaali- ja terveydenhuollon ammatit kuuluvat niin kutsutun SORA-lainsäädännön piirin. SORA-tutkinnoissa alalle soveltuvaa terveydentilaa ja toimintakykyä arvioidaan sekä alalle hakeutumisen että opintojen aikana. Oppilaitoksilla on mahdollisuus peruuttaa opiskeluoikeus, silloin kun kyse on alaikäisen turvallisuutta tai potilas- tai asiakasturvallisuutta koskevista vaatimuksista (Ammattikorkeakoululaki 2014/932 § 33).

Opintojen hakuvaiheessa opiskelijaksi hakeva arvioi täyttääkö hän terveydentila- ja toimintakykyvaatimukset. Hakijan ilmoituksen perusteella koulutuksen järjestäjä pyytää hakijaa toimittamaan terveydenhuollon ammattihenkilön lausunnon, jossa otetaan kantaa siihen, onko hakija soveltuva opiskelemaan kyseistä tutkintoa. Lausunto annetaan muodossa: sopiva tai rajoituksin sopiva tai ei sopiva. Jos hakija on rajoituksin sopiva, kuvataan toimintakyvyn rajoite ja arvioidaan, millä keinoilla esteet olisivat poistettavissa. Tämän jälkeen hakija toimittaa lausunnon oppilaitokseen, jossa tehdään päätös opiskelijaksi ottamisesta. Ennen päätöksen tekemistä arvioidaan, ovatko esteet kohtuullisin tukitoimin poistettavissa. (Ammattikorkeakouluun.fi n.d.a)

Ammattikouluun.fi -sivustolla (n.d.a) kuvataan, että opiskelijavalinnan esteenä voi olla esimerkiksi:

vaikea ihottuma ja/tai allergia esimerkiksi lääke- ja puhdistusaineille
toimintakykyä haittaava vakava aistivamma
psyykkinen sairaus tai vakava mielenterveyden häiriö
päihde- tai huumeriippuvuus tai lääkkeiden väärinkäyttöä viimeisten kahden vuoden aikana
sosiaalisen toimintakyvyn rajoittuneisuus, joka vaikeuttaa ihmisten kanssa toimimista
pitkäaikaissairaus tai fyysinen vamma, joka rajoittaa opintoihin osallistumista.

Opiskelujen edetessä on mahdollista peruuttaa opiskeluoikeus, jos opiskelijan terveydentila tai toimintakyky todetaan sellaiseksi, ettei hän ole sopiva jatkamaan opiskeluaan kyseiselle alalle. Terveydenhuollon ammattihenkilöt päättävät tarvittavat tutkimukset ja lääkäri antaa lausunnon. Mikäli opiskelun esteitä ei voida kohtuullisin toimin poistaa eikä opiskelijaa voi siirtää toiseen tutkintoon tai toiselle kouluasteelle, voidaan viimesijaisena toimena peruuttaa opiskeluoikeus. On tärkeää, että opiskeluoikeuden peruuttamisen jälkeen turvataan opiskelijan hoidon toteutuminen ja jatkosuunnitelmat. Hän voi hakea opiskeluoikeuden palauttamista, jos peruuttamiseen aiheuttaneet syyt ovat poistuneet ja hän täyttää tutkintokohtaiset terveysvaatimukset.

Hakeminen ja valintakoe

Ammattikorkeakouluihin hakeminen tapahtuu pääsääntöisesti korkeakoulujen valtakunnallisessa yhteishaussa. Yhteishaku järjestetään kolme kertaa vuodessa: kaksi kertaa keväällä ja kerran syksyllä. Syksyn yhteishaussa on yleensä tarjolla vähemmän koulutusaloja ja opiskelupaikkoja kuin kevään hauissa. Koulutuksiin hakeminen tapahtuu sähköisellä hakulomakkeella Opintopolku-palvelun kautta.

Voidakseen hakea ammattikorkeakouluun hakijan tulee olla suorittanut lukion oppimäärä, ylioppilastutkinto, ammatillinen perustutkinto tai opistoasteen tutkinto. Opiskelija voi vastaanottaa vain yhden korkeakoulututkintoon johtavan opiskelupaikan samalle lukuvuodelle.

Todistusvalinta otettiin käyttöön vuonna 2020 ja sen kautta valitaan suurin osa uusista opiskelijoista. Ammattikorkeakoulut päättävät itsenäisesti kuinka suuri osuus aloituspaikoista varataan todistusvalinnan perusteella hyväksyttäville hakijoille. Opiskelijat valitaan joko ylioppilastodistuksen tai ammatillisen perustutkinnon arvosanojen perusteella. Todistusvalinnan pisteytysjärjestelmää sovelletaan kaikilla koulutusaloilla, lukuun ottamatta kulttuurialaa sekä Diakonia-ammattikorkeakoulun tulkin koulutusta (Ammattikorkeakouluun.fi n.d.b)

Vuosina 2018–2020 toteutetun opiskelijavalintauudistuksen keskeisinä tavoitteina olivat siirtymien sujuvoittaminen toiselta asteelta korkeakoulutukseen sekä opiskelupaikkojen tehokkaampi kohdentaminen (Karhunen, Pekkarinen, Suhonen & Virkola 2022). Ennen uudistusta ammattikorkeakoulut valitsivat opiskelijoita pääasiassa ylioppilastutkintotodistusten ja valintakokeiden perusteella. Uudistuksen myötä tavoitteena oli, että vähintään puolet opiskelijoista valittaisin todistusten, mukaan lukien ammatillisten tutkintojen, perusteella. Tämä muutos pyrki hyödyntämään ammatillisten tutkintojen osaamista korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa. (Mäkinen & Kantola 2022.)

Kevään 2020 yhteishaussa otettiin siis uudelleen käyttöön todistusvalinta ammatillisten perustutkintojen arvosanojen perusteella. Se osoittautui kuitenkin toteutukseltaan vaativaksi ja yhdenvertaisuuden kannalta ongelmalliseksi. Esimerkiksi eri aikoina suoritetut tutkinnot ja niiden arviointikäytännöt aiheuttivat haasteita pisteytyksessä. Pisteytysmallit ammatillisten perustutkintojen todistusvalintaa varten laadittiin yhteisessä hankkeessa. Kevään 2020 yhteishaussa esimerkiksi Turun ammattikorkeakoulu käytti suomenkielisissä AMK-tutkintokoulutuksissa 20 prosentin kiintiötä ammatillisen perustutkinnon todistusvalinnalle ja 40 prosentin kiintiötä ylioppilastutkinnolla valittaville. Vaikka toteutuksessa ilmenneet haasteet edellyttävät seurantaa ja jatkokehitystä, on ammatillisten perustutkintojen todistusvalinnan käyttöönotto kokonaisuudessaan ollut askel kohti monipuolisempia ja hakijan osaamista paremmin huomioivia opiskelijavalintoja. Jatkokehitys ja seuranta on tarpeen, jotta valintaprosessi olisi mahdollisimman oikeudenmukainen kaikille hakijoille. (Mäkinen & Kantola 2022.)

Opiskelijauudistuksen seurantatutkimuksen loppuraportin perusteella uudistuksen seurauksena hakijat suuntasivat hakemuksensa entistä useampaan kohteeseen, jotka sijaitsivat laajemmalla maantieteellisellä alueella. Tämä viittaa siihen, että hakukäyttäytyminen on muuttunut aiempaa strategisemmaksi ja tehokkaammaksi. Erityisesti 19-vuotiaiden osuus hyväksytyistä ja opiskelupaikan vastaanottaneista kasvoi huomattavasti, mikä kertoo nuorimpien hakijoiden aseman vahvistumisesta. Sen sijaan tutkimuksessa ei havaittu merkittäviä muutoksia hyväksyttyjen opiskelijoiden sukupuolijakaumassa tai sosioekonomisessa taustassa. Todistusvalinnan kautta opiskelupaikan saaneet suorittivat ensimmäisen lukuvuoden aikana hieman vähemmän opintopisteitä, mikä osittain selittyy poissaoloilla. Lisäksi heillä oli muita suurempi todennäköisyys hakea uutta opiskelupaikkaa seuraavana vuonna. (Karhunen ym. 2022.)

AMK-valintakoe on useimpien Suomen ammattikorkeakoulujen yhteinen digitaalinen valintakoe. Koe tehdään omalla tietokoneella valintakoetilaisuudessa, johon hakijat ilmoittautuvat. Kaikki tehtävät ovat joko monivalintatehtäviä tai väittämäkysymyksiä. Sosiaali- ja terveysalan hakukohteeseen ei liity ennakkotehtävää, mutta alan hakukohteissa on vaatimuksia terveydelle ja toimintakyvylle.

Digitaalisessa valintakokeessa on eri osa-alueita, joiden painotus ja tehtävien kesto vaihtelevat hakukohteen mukaan. Sosiaali-, terveys-, liikunta- ja kauneudenhoitoalan hakukohteen valintakokeeseen kuuluvat seuraavat osa-alueet:

Päätöksentekotaidot-osiossa arvioidaan hakijan loogista päättelykykyä ja ongelmanratkaisutaitoja. Tehtävien ratkaiseminen helpottuu, kun ymmärtää niiden taustalla olevan logiikan.
Opetuskieli suomi -osiossa testataan luetun ymmärtämistä, tekstin rakenteen hahmottamista ja sanaston hallintaa.
Englannin kielen osiossa testataan lukemisen ja tekstin ymmärtämisen taitoja, mukaan lukien sanaston hallintaa ja kielellistä päättelyä.
Matemaattisessa osiossa arvioidaan hakijan laskutaitoa eri osa-alueilla, kuten peruslaskutoimituksissa, prosenttilaskuissa, yksikkömuunnoksissa, geometriassa, yhtälöissä, matemaattisloogisessa päättelyssä sekä taulukoiden ja kuvaajien tulkinnassa.
Eettisten taitojen tehtävissä arvioidaan kykyä tunnistaa moraalisia kysymyksiä ja erottaa ne muista kysymyksistä. Tehtävät voivat sisältää lyhyitä tarinoita, joiden eettistä luonnetta tulee pohtia.
Tunneälytaidoissa arvioidaan valmiuksia muun muassa tunteiden tunnistamisessa, niiden hallinnassa ja käsittelyssä. (Ammattikorkeakoluun.fi n.d.c).

Ammattikorkeakoulujen valintakokeiden yksilölliset järjestelyt tarkoittavat hakijalle räätälöityjä käytännön järjestelyjä valintakoetilanteessa. Tarkemmat ohjeet ja tiedot valintakoepaikan esteettömyydestä ja valintakoepäivän järjestelyistä löytyvät jokaisen ammattikorkeakoulun omilta sivustoilta. Yksilöllisiä järjestelyjä voidaan myöntää esimerkiksi sairauden, vamman, lukivaikeuden tai muun erityisen syyn vuoksi. Tavoitteena on varmistaa, että kaikilla hakijoilla on yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua valintakokeeseen. (Ks. esim. Metropolia Ammattikorkeakoulu n.d.a)

Yksilölliset järjestelyt voivat olla esimerkiksi:

lisäaika kokeen suorittamiseen
apuvälineiden käyttömahdollisuus
esteettömän koetilan järjestäminen
henkilökohtaisen avustajan tarve.

Hakijan tulee hakea yksilöllisiä järjestelyitä erillisellä hakemuksella, johon liitetään tarvittavat todistukset tai lausunnot. Niitä ovat esimerkiksi lääkärintodistus tai erityisopettajan lausunto. Hakemus toimitetaan siihen ammattikorkeakouluun, jossa hakija osallistuu valintakokeeseen. Hakemusten käsittelyajat ja -käytännöt voivat vaihdella oppilaitoksittain, joten on suositeltavaa tarkistaa tarkemmat ohjeet suoraan kyseisen ammattikorkeakoulun verkkosivuilta. (Ks. esim. Metropolia Ammattikorkeakoulu n.d.a). On tärkeää tietää, että yksilölliset järjestelyt eivät vaikuta valintakokeen arvosteluun tai pisteytykseen. Niiden tarkoituksena on ainoastaan mahdollistaa hakijan sujuva osallistuminen kokeeseen hänen erityistarpeensa huomioiden.

Esteitä ja hidasteita polulla korkeakouluun

Toimintarajoitteisten nuorten keskimääräinen urapolku jää muita lyhyemmäksi, minkä seurauksena yhteiskunnalta jää hyödyntämättä suuri määrä heidän potentiaaliaan ja osaamistaan. Vammaisia nuoria kannattaa kannustaa mahdollisimman pitkälle jatko-opintoihin ja tukea myös urasuunnittelussa. Heillä on oikeus tulla nähdyiksi aktiivisina toimijoina, jotka voivat tehdä omaa elämäänsä koskevia päätöksiä vammattomien nuorten tavoin – omien vahvuuksiensa ja kiinnostuksen kohteidensa mukaan. Jos nuoria ohjataan peruskoulusta erityisammattikouluihin vain siksi, että nämä ovat muita oppilaitoksia esteettömämpiä ja saavutettavampia, ohjaamisen syy on väärä. Jos opetusta esimerkiksi ei ole mukautettu, ammatillisista erityisoppilaitoksista valmistuvilla lähihoitajilla on samat oppimistavoitteet kuin ammattikouluissa. Ero on siinä, että opettajilla on vähemmän opiskelijoita ja paljon yksilöllisen tuen tarjoamiseen liittyvää osaamista.

Syitä toimintarajoitteisten henkilöiden muita vähäisempään korkeakoulututkintojen määrään on useita. Vamlasin kokemustiedon pohjalta näitä ovat esimerkiksi opinto-ohjauksen haasteet, nuoren rankat kiusaamiskokemukset, eläkeputkeen ohjaaminen ilman tarkempaa tilannearviota, oman perheen asenteet tai taloudelliset intressit, nuoren oma asenne, sisäistetty ableismi ja vähemmistöstressi, yksilöllisen tuen puute tai pelko sen puutteesta sekä asenteet ja epävarmuus.

Mielikuvat sosiaali- ja terveysaloille soveltuvista työntekijöistä elävät yhteiskunnassa vahvoina. Ovathan näiden alojen tuottamat palvelut tärkeä osa meidän kaikkien elämää. Sosiaali- ja terveysalojen työt mielletään usein myös fyysisesti raskaiksi. Nämä osittain vanhentuneet asenteet ja mielikuvat vaikeuttavat toimintarajoitteisten ja vammaisten henkilöiden työllistymistä. Toinen merkittävä tekijä on epävarmuus ja vierauden pelko itselle vierasta kohtaan. Jos epävarmuus työelämän suhtautumisesta johtaa siihen, että toimintarajoitteisille oppilaille ei tarjota samanlaisia mahdollisuuksia esimerkiksi TET-harjoitteluihin tai toimintarajoitteisille opiskelijoille yhtäläisiä mahdollisuuksia tulevan ammatin harjoittelemiseen, puhumattomuuden kulttuuri nousee esteeksi opiskelijan yhdenvertaiselle kohtelulle.

Asenteet sekä viestit työelämästä ja sen vaatimuksista ohjaavat myös sitä, millaisia koulutuspolkuja nuoret valitsevat – tai uskaltautuvat valitsemaan. Oppilaitosten käyttämä kuvasto, inklusiivinen eli syrjimätön, kaikkia kunnioittava kieli sekä stereotypioita haastavien esikuvien tarjoaminen ovat tärkeitä viestejä monimuotoisuuden arvostamisesta ja arjen inkluusiosta. Kyselyyn vastannut opiskelija nosti esiin myös vammaisuuden stigmatisoinnin.

Se että meitä aletaan ottaa tosissaan, meitä autetaan pyydettäessä ja meitä ei kohdella huonommin, kuin muita! Henkilöstöä pitää kouluttaa edemmän vammaisuuden stigmasta ja miten monet ajattelevat.

Ihmisten asenteet muutoksia kohtaan. Opiskelijoille tulee kertoa, että heillä on oikeus pyytää erityistukea, ja tukea ylipäätään opiskelujen aikana.

Pidennetty tenttiaika, rauhallinen ja häiriötön tenttitila, mahdollisuus jakaa iso opintokokonaisuus osiin, äänikirjojen käyttäminen sekä mahdollisuus korvata ryhmätyö jollakin muulla tavalla ovat hyväksi havaittuja keinoja yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Tärkeimpänä tekijänä nuoret pitävät kuitenkin opettajan tukea sekä uskoa oppilaan kykyihin. (Vilkkumaa & Westerlund 2025.)

Ja toisin päin: jos saavutettavuus ja yksilölliset tarpeet nähdään oppilaitoksessa haastavina tai ”ylimääräisenä vaivana”, se voi muodostua esteeksi sekä opintoihin hakemiselle että niistä suoriutumiselle. Syrjivät asenteet ulottuvat myös työelämään, rajoittavat harjoittelupaikkojen saamista ja vaikuttavat edelleen siihen, nähdäänkö opiskelija tulevaisuudessa alan ammattilaisena ja potentiaalisena, tasavertaisena työntekijänä. (Vilkkumaa & Westerlund 2025.)

Nuorten edun huomioiminen jatko-opintoihin ohjaamisessa

Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen Karvin julkaiseman raportin (Hellgren ym. 2024) mukaan lukioiden erityisopettajat ovat havainneet oppimisen tuen tarpeiden lisääntyneen. Tämän kehityksen ennustetaan myös jatkuvan. Voitaneen siis olettaa, ettei yksilöllisen tuen ja opetusjärjestelyjen tarve vähene korkeakouluissakaan. Kaikille saavutettavan pedagogiikan vahvistaminen hyödyttäisi kaikkia nuoria.

Jaksamisesta on hyvä puhua toisella asteella – ja keskustelua kannattaa käydä positiivisessa valossa. On hyvä ymmärtää ja hyväksyä, että ponnistelu kuuluu asiaan. Toisaalta on tärkeää tietää, missä omat rajat kulkevat. Kysymys kuuluu: miten ja millä resursseilla näitä asioita voitaisiin harjoitella?

Nuoria kannattaa kuunnella herkällä korvalla. Heiltä voi kysellä kuulumisia ja tärkeää on myös kuunnella, mitä he vastaavat. Kuormittuneen oloiselle nuorelle olisi tärkeää löytää jokin aikuinen – esimerkiksi opettaja, opo, kuraattori, ohjaaja tai joku muu aikuinen – jonka kanssa jutella.

Myös mahdolliset oppimisvaikeudet olisi hyvä tunnistaa viimeistään toisella asteella. Kun tuen tarve on tunnistettu, oppilasta voidaan auttaa tarkoituksenmukaisten tukimuotojen hakemisessa. Sama pätee myös ammattikorkeakouluopinnoissa. Apuna näissä tilanteissa ovat esimerkiksi erityisopettajat.

Yksi tapa sujuvoittaa nuorten siirtymistä toiselta asteelta ammattikorkeakouluun on toisen asteen ja korkeakoulun välinen yhteistyö. Yhteistyö voi esimerkiksi olla:

henkilökunnan vierailuja ja tutustumista yhteistyöoppilaitoksen toimintaan
erilaisten yhteistyömahdollisuuksien etsimistä
mallioppimista, jossa hyviksi havaittuja toimintatapoja jaetaan myös muiden oppilaitosten käyttöön
jatko-opintoihin haluavien, motivoituneiden oppilaiden aktiivista kannustamista, pääsykokeisiin harjoittelemista ja preppaamista.

Toisen asteen ammattilainen voi madaltaa korkeakouluun hakemisen kynnystä rohkaisemalla ja kannustamalla, mutta myös selvittämällä eri opiskelumahdollisuuksia ja oppilaitosten esteettömyystietoja nuoren kanssa sekä auttamalla tutustumiskäynnin järjestämisessä toiveena olevaan oppilaitokseen.

Vastaanottava korkeakoulu puolestaan voi madaltaa hakemisen kynnystä viestimällä mahdollisimman selkeästi. Selkeä viestintä tarkoittaa esimerkiksi:

monipuolista kuvastoa, jossa näkyy sekä taustoiltaan erilaisia että toimintarajoitteisia ihmisiä
selkeitä hakuohjeita
selkeitä ohjeita yksilöllisten järjestelyjen hakemisesta pääsykokeeseen ja opintoihin
selkeää kuvausta saatavilla olevista yksilöllisistä opintojärjestelyistä sekä vammaisten opiskelijoiden huomioon ottamisesta. (Vammaisfoorumi ry 2023.)

3. Opiskelu ja opintojen ohjaus korkeakoulussa

Ihmisiä opiskelemassa tuoleille ja näytön edessä sekä näkövammainen kävelemässä lattian ohjauksen mukaisesti-

Opiskelun aloittamiseen ja opiskelun sujumiseen vaikuttavat monet tekijät. Usein korkeakouluopiskelijoilla voi opintojen ohella olla muita samanaikaisia velvollisuuksia: työ, perhe, ystävät, harrastukset ja elämänmuutokset vaativat oman huomionsa. Lisäksi oppimisvaikeudet, aiemmat kielteiset oppimiskokemukset tai pitkä tauko edellisistä opinnoista voivat tehdä uuden oppimisen aloittamisesta entistä haastavampaa.

Opiskelu korkeakoulussa edellyttää opiskelijalta paljon itseohjautuvuutta, organisointikykyä sekä ajankäytön suunnittelua, sillä opiskelu tapahtuu monimuotoisissa oppimisympäristöissä ja vaihtelevin menetelmin. Opiskelu saattaa sisältää paljon verkossa tehtäviä opintojaksoja ja etäopiskelua, jolloin kiinnittyminen opintoihin ja muilta opiskelijoilta saatava vertaistuki voivat jäädä vähäisiksi, ellei näihin erityisesti kiinnitetä huomiota.

Opiskelukykyyn ja oppimisen vaikeuksiin liittyvien haasteiden tunnistaminen on keskeistä, jotta opiskelijoita voidaan tukea tarkoituksenmukaisesti. Saavutettava pedagogiikka sekä yksilölliset ratkaisut edistävät yhdenvertaisuutta ja tarjoavat kaikille opiskelijoille mahdollisuuden oppia omista lähtökohdistaan käsin. Opiskelun tukimuotojen kehittäminen ja monipuolistaminen ovat olennaisia keinoja edistää opiskelijoiden hyvinvointia ja oppimisen sujuvuutta korkeakouluympäristössä.

Opiskelukykyyn vaikuttavat monet asiat

Korkeakoulussa opiskelijan oma vastuu opinnoista korostuu. Siitä huolimatta opiskelijan tulee saada tukea omien opintojen ja opiskelun suunnitteluun. Vastuu opintojen mahdollistamisesta on opiskelijan itsensä lisäksi koko opiskeluyhteisöllä. Tärkeitä toimijoita opetushenkilöstön lisäksi ovat muun muassa opiskelijahyvinvointipalvelut ja opiskelijajärjestö.

Monet asiat vaikuttavat opiskelijan opiskelukykyyn. Näitä monia eri osatekijöitä kuvataan opiskelukykymallissa (ks. kuva 1), joka on päivitetty laajan verkoston kanssa vuonna 2022 Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiön johdolla (YTHS n.d.).

Opiskelukykymalli on kuvattu leipätekstissä.

Kuva 1. Opiskelukykymalli (YTHS n.d.)

Esimerkiksi toimintarajoite tai vamma voi haastaa opiskelukykyä. Opiskelukykyä edistävä yhdenvertaisuus toteutuu yksilö-, yhteisö- ja ympäristötekijöiden keskinäisessä vuorovaikutuksessa. Yksilötekijöillä tarkoitetaan opiskelijan voimavaroja ja kokemuksia, kuten kokemusta arvostuksesta, vertaistuen ja läheisten ihmisten tuki, mahdollisuus yhteiskehittämiseen ja merkitykselliseen toimintaan, osaamisen esiin tuominen sekä kokemusten jakaminen. Ympäristötekijät, sisältäen rakenteelliset tekijät ja toimintakäytänteet ovat joustavuutta opiskelu- ja arviointikäytänteissä, saavutettavat verkko-opinnot, selkeät mukautusprosessit, esteettömyys, sekä oppimisen tuki- ja ohjauskäytänteet. (Piri 2025).

Korkeakouluyhteisön ja henkilöstön toiminnassa keskeistä yhdenvertaisuuden toteutumiseksi on arvostava ja kunnioittava kohtelu, ennakkoluuloton ja huolehtiva asenne, ymmärrys mukautustarpeista ja yksilöllisyydestä, vertaistuki ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus sekä vammaisten tasa-arvoinen läsnäolo ja näkyvyys. Opiskelukyvyn vahvistuminen mahdollistuu, kun nämä tekijät tukevat toisiaan edistäen yhdenvertaisuuden toteutumista korkeakoulussa. (Piri 2025).

Opiskelukyky on kokonaisuus, jossa vahvuudet yhdellä tai useammalla osa-alueella voivat ylläpitää opiskelukykyä silloin kun ongelmia tai haasteita on jollakin toisella osa-alueella. Opiskelukyky on dynaaminen, kehittyvä ja se on aina yhteydessä opiskeluympäristöön. Opiskelukykyyn vaikuttavat osa-alueet ovat

omat voimavarat
opiskelutaidot
opetus ja ohjus
opiskeluympäristön tuki. (YTHS n.d.)

Omat voimavarat ja niiden tunteminen on tärkeä osa opiskelukykyä. Omien voimavarojen perustan luo terveys ja terveyskäyttäytyminen. Sosioemotionaaliset taidot ovat tärkeitä ei pelkästään opiskelua ajatellen, mutta on tärkeä työelämätaito sosiaali- ja terveysalan ammateissa. Opiskelukykymallissa on nostettu tärkeiksi voimavaroiksi sosiaaliset suhteet ja kognitiiviset taidot. Identiteetin kehitys vaikuttaa myös opiskelukykyyn ja parhaimmillaan elämäntilanne ja olosuhteet tukevat opiskelua.

Opiskelutaitoja opiskelukykymallissa ovat yleiset opiskelutaidot ja pohjaosaaminen sekä vuorovaikutustaidot. Näiden lisäksi tärkeitä opiskelutaitoja ovat opiskelutekniikka, mutta myös opiskelumotivaatio, johon itse voi vaikuttaa. Oleellinen taito on myös se, miten opiskeluun liittyvät tunteet, kuten turhautumiset ja pettymykset, osaa käsitellä. Mitä monimuotoisemmaksi opiskeluympäristö on muuttunut, sitä enemmän opiskelijalta vaaditaan suunnitteluun, aikatauluttamiseen ja aikaansaamisen taitoja.

Opetus ja ohjaus -teemaan opiskelukykymallissa liittyvät oleellisesti opiskelijalähtöisyyden periaatteet ja opetuksen linjakkuus. Opiskelijalähtöiset ohjauskäytänteet sekä selkeät arviointi- ja palautejärjestelmät auttavat opiskelijaa opintojen suunnittelussa ja osaamisen tunnistamisessa. Kiinnittämällä huomiota saavutettavuuteen, opintoihin kiinnittymiseen ja osallisuuteen, mahdollistetaan opiskelijalle oppiminen yhdessä muiden opiskelijoiden kanssa.

Opiskeluympäristön saavutettavat ja esteettömät ratkaisut vaikuttavat opiskeluun. Opiskelukykymallissa jaotellaan opiskeluympäristö fyysisiin, digitaalisiin, psykososiaalisiin, kulttuurisiin ja pedagogisiin olosuhteisiin. Eri opiskeluympäristöt vaativat erilaista pedagogista osaamista. Suurimmassa osassa sote-alan tutkinnoissa opinnot ovat monimuotoisia, jolloin opinnot suoritetaan osittain verkossa, etäluentoina ja lähiopintoina. Osa sosiaali- ja terveysalan tutkinnoista saatetaan kokonaan suorittaa verkko-opintoina, lukuun ottamatta työelämäharjoittelua.

Kiinnittämällä huomiota kaikkiin opiskelukykyyn vaikuttaviin asioihin, voidaan tukea opiskelijaa omissa opinnoissaan. Opiskelijakykymalli voi auttaa myös opiskelijaa hahmottamaan oman opiskelukyvyn osatekijöitä. (YTHS n.d.)

Oppimisen vaikeudet voivat johtua eri syistä. Ne voivat liittyä kehitykselliseen oppimisvaikeuteen, mutta myös psyykkisiin tai ympäristöstä johtuviin kuormitustekijöihin. Ne voivat ilmetä eri tavoin elämän eri vaiheissa ja ovat henkilön itsensä kokemia vaikeuksia. (Erilaisten oppijoiden liitto n.d.) Esimerkiksi opiskelu-uupumus voi haastaa oppimista. Korkeakouluopiskelijoiden terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (KOTT) mukaan opiskelu-uupumusta koki yli kolmannes opiskelijoista (Pohjola, Parikka, Kekäläinen & Holm 2025).

Oppimisvaikeudet ovat pysyviä, neurobiologisia kehityshäiriöitä, joita esiintyy arviolta 5–12 prosentilla Euroopan väestöstä. Useissa Euroopan kielissä näitä vaikeuksia kuvataan termeillä, joissa käytetään etuliitettä dys-, kuten lukemisen vaikeus (dysleksia), kirjoittamisen vaikeus (dysgrafia), laskemisen vaikeus (dyskalkulia), kielen kehityksen häiriö (dysfasia) ja motorisen suunnittelun vaikeus (dyspraksia).

Oppimisvaikeuksien ymmärtämiseksi on tärkeää ymmärtää, että ne eivät liity älykkyyteen, henkilökohtaiseen yrittämiseen tai sosioekonomiseen taustaan. Oppimisvaikeus ei myöskään johdu näkö- tai kuulovammoista tai motorisista haasteista. Esimerkiksi lukivaikeus ei tarkoita sitä, että henkilö olisi lukutaidoton – kyse on nimenomaan lukemisen ja kirjoittamisen sujuvuuden haasteista, ei kyvyn puutteesta. Oppimisvaikeudet eivät myöskään johdu sairauksista, puutteellisesta opetuksesta, kielitaidosta tai käytöshäiriöistä, vaikka ne voivat esiintyä samanaikaisesti muiden haasteiden, kuten ADHD:n, kanssa (Kanervo, Kuosmanen & Kuparinen 2022; Kuntoutussäätiö 2023 n.d.).

Oppimisvaikeudet kohdistuvat yleensä tiettyyn tiedonkäsittelyn osa-alueeseen ja eroavat selvästi henkilön muusta osaamisesta. Oppimisvaikeudet tarkoittavat haasteita koulussa opetettavien taitojen, kuten lukemisen ja/tai matematiikan, oppimisessa. Laajemmassa merkityksessä niihin liittyvät myös muut kehitykselliset vaikeudet, kuten esimerkiksi kielihäiriöt ja hahmottamisen vaikeudet, jotka voivat vaikuttaa merkittävästi oppimiseen. Oppimisvaikeudet jaetaan kahteen osaan, kapea-alaisiin tai laaja-alaisiin. Kapea-alaiset vaikeudet liittyvät yhteen osa-alueeseen, kun taas laaja-alaiset koskevat useampia oppimisen ja tiedonkäsittelyn taitoja ja ne voivat liittyä matalampaan yleiseen kykytasoon. Oppijoilla voi esiintyä myös samanaikaisia keskittymisvaikeuksia ja haasteita oman toiminnan ohjaamisessa. Oppimisvaikeudet ovat usein perinnöllisiä, mutta niiden ilmenemismuodot vaihtelevat. Ne voivat vaikuttaa merkittävästi itsetuntoon ja hyvinvointiin, ja siksi niiden varhainen tunnistaminen ja oikea-aikainen tuki ovat tärkeitä. Yksilöllisestä ohjauksesta, tukitoimista ja kuntoutuksesta hyötyvät kaikenikäiset oppijat (Kuntoutussäätiö 2023 n.d.)

Saavutettavuutta ja yhdenvertaisuutta edistävä pedagogiikka

Kuten olemme aiemmin tässä julkaisussa todenneet, saavutettavuus tarkoittaa fyysisen esteettömyyden lisäksi sosiaalista, psyykkistä ja kognitiivista saavutettavuutta. Saavutettavassa korkeakoulussa tilat, digitaaliset oppimisympäristöt, pedagogiikka ja asenneilmapiiri mahdollistavat erilaisten oppijoiden osallisuuden ja yhdenvertaisuuden (Lehto, Huhta & Huuhka 2019).

Oppimisympäristöjen saavutettavuus ja esteettömyys varmistaa kaikille opiskelijoille yhdenvertaisen mahdollisuuden hyödyntää omia vahvuuksiaan ja edetä opinnoissaan heille parhaalla mahdollisella tavalla. Opetuksen ja ohjauksen suunnittelussa tämä edellyttää muun muassa fyysisten rajoitteiden kuten pitkäaikaissairauksien, aistivammojen, oppimisvaikeuksien, mielenterveyden haasteiden sekä kulttuuritaustaan liittyvien erojen huomioimista. Saavutettavuuden kehittäminen korkeakoulussa edellyttää erityisesti osaamisen vahvistamista, hyväksyvän asenteen edistämistä ja joustojen mahdollistamista opiskelijoiden yksilöllisten tarpeiden huomioimiseksi (Lehto ym. 2019).

Saavutettava pedagogiikka tarkoittaa opetuksen ja oppimisympäristöjen suunnittelua ja toteutusta siten, että ne edistävät kaikkien oppimista ja osallistumista, riippumatta oppijoiden taustoista, kyvyistä tai tuen tarpeista. Tavoitteena on tarjota yhdenvertaiset mahdollisuudet oppimiseen kaikille.

Saavutettavuuden kehittäminen korkeakouluissa edellyttää erityisesti pedagogisen osaamisen vahvistamista sekä informaatioteknologian tehokasta hyödyntämistä opetuksessa. Opiskelijoiden oppimistavat vaihtelevat. Tästä syystä oppimisen tarpeiden tunnistaminen sekä riittävän tuen järjestäminen ovat keskeisiä pedagogisen saavutettavuuden osatekijöitä. (Penttilä 2012.)

Saavutettavan pedagogiikan yhtenä perustana on Universal Design for Learning -malli, joka perustuu kaikille sopivaan suunnitteluun. Siinä tavoitteena on toteuttaa sellaisia pedagogisia ratkaisuja, jotka jo lähtökohtaisesti tukevat erilaisten oppijoiden tarpeita (CAST 2024). Universal Design for Learning -malli perustuu ihmisten, opiskelijoiden, moninaisuuden hyväksymiselle ja saavuttamattomat opinnot nähdään enemmänkin rakenteellisena ja ratkaistavina asioina kuin opiskelijan omana ongelmana. Malli rakentuu kolmesta opetuksen suunnittelun periaatteesta:

Opetusta muotoillaan huomioiden opiskelijoiden mielenkiinnon kohteet ja osallistumismahdollisuudet, jolloin sitoutuminen opintoihin ja motivaatio lisääntyy.
Tietoa ei esitetä vain yhdellä tapaa. Opetusmateriaalin ei tulisi olla vain kirjoitetussa muodossa, vaan tärkeää olisi monikanavainen tapa välittää tietoa esimerkiksi videoiden, podcastien tai kuvien avulla.
Opetuksessa käytetään monimuotoisia toiminta- ja ilmaisutapoja. Tällä korostetaan sitä, että opiskelijat voisivat osoittaa osaamistaan ja oppimistaan eri tavoin, ei pelkästään kirjallisella kokeella. (CAST 2024; Kärpänen, Loikkanen & Puttonen 2023)

Yhdenvertaisen, saavutettavan pedagogiikan ratkaisuja ja haasteita tunnistettiin Polku monimuotoiseen työelämään -hankkeen aikana yhteensä 17 työpajassa, joihin osallistui noin 400 henkilöä. Osallistujat olivat sosiaali- ja terveysalan opiskelijoita, alasta kiinnostuneita toisen asteen opiskelijoita, lehtoreita, muuta ammattikorkeakoulun henkilökuntaa, esimerkiksi opintopsykologeja sekä työelämäyhteistyökumppaneita. Pajoissa tunnistettiin, että yhdenvertaisen opiskelun ydintekijät liittyvät saavutettavaan pedagogiikkaan ja tarvittavaan yksilölliseen tukeen, yhdenvertaisuutta mahdollistaviin tekijöihin sekä sujuvaan polkuun opiskeluun hakeutumisesta työelämään (kuva 3).

Kuva 3. Yhdenvertaisen opiskelun ydintekijät.

Työpajoissa kerätyn aineiston mukaan opiskelun saavutettavuutta voidaan edistää pienilläkin pedagogisilla ratkaisuilla esimerkiksi oppimisalustoja, materiaaleja ja viestintää selkiyttämällä. Opintojakson selkeästi kuvattu rakenne, suoritustavat ja tehtävät selkeästi kuvattuina esimerkiksi listan muodossa jäsentävät oppimista. On tärkeää, että opiskelija hahmottaa mitä asioita opintojaksoon kuuluu ja miten aikataulu rakentuu. Selkeät tehtävänannot ja erilaisten oppimistyylien huomioon ottaminen ovat kaikkien opiskelijoiden etu.

Eräs opiskelija kuvaa Polku monimuotoiseen työelämään -hankkeen kyselyssä näin:

Ohjeista voisi tehdä paljon selkeämmät. Opettajien tulisi myös olla valmiita selittämään ohjeet aina ns. selkokielellä, jotta kaikki ymmärtäisi yhtä hyvin. Myös tehtävien tulisi olla niikseen yhdenvertaisia, että tehtävässä kysytyt asiat ja aiheet oltaisiin käyty perin pohjin läpi opettajan ohjeistuksella. Myös oppilaitoksella olisi parannettavaa siinä, ettei kaikki luennot olisi pelkkää opettajan puhumista, kun se ei kaikille toimi.

Muina ratkaisuina esiin nousivat ketterä kommunikaatio opiskelijan ja opettajan välillä ja nopea viesteihin vastaaminen. Monipuoliset arvioinnin tavat, opiskelumateriaalit ja oppimistehtävät edistävät kaikkien oppimista. Korkeakoulujen digitaalisissa oppimisympäristöissä on erityisen tärkeä huomioida kognitiivinen, kielellinen ja tekninen saavutettavuus (Virtanen 2025).

Kun jo lähtökohtaisesti huomioidaan monenlaiset oppijat, tarve erillisille mukautuksille ja yksilöllisille järjestelyille voi vähentyä. Osalle opiskelijoista tämä ei riitä ja tosiasiallisen yhdenvertaisuuden toteutumiseksi tarvitaan myös tukitoimia ja yksilöllisiä opetuksen järjestelyjä. Tukitoimet voivat olla korkeakoulun henkilökunnan, kuten ammatillisen erityisopettajan, tarjoamaa tukea, ryhmämuotoista tukea tai joustoja suoritustavoissa.

Polku monimuotoiseen työelämään -hankkeen yhteiskehittämisessä tunnistettiin yhdenvertaisuutta mahdollistavina tekijöinä:

opettajien osaamisen vahvistaminen
yhdenvertaisuutta edistävä johtaminen ja riittävät resurssit
osallisuuden edistäminen
hyväksyvä asenne
turvallinen esteetön kampus
henkilöstön ja opiskelijoiden hyvinvoinnin edistäminen.

Korkeakouluopintojen aikana opintojaksoja on monia ja opettajia voi olla lukuisia. Jokaisella opettajalla on oma tapansa opettaa, rakentaa opintojaksot sekä ohjata opiskelijoita. Tämän vuoksi ei riitä, että vain harvat opettajat tunnistavat oppimisen haasteita ja osaavat soveltaa saavutettavan pedagogiikan ratkaisuja. Kaikkia oppijoita tukeva pedagogiikka ja tieto yksilöllisistä järjestelyistä tulisi olla osa jokaisen korkeakouluopettajan osaamista.

Yhdenvertaisuutta edistävässä johtamisessa keskeistä on luoda yhteiset selkeät toimintatavat. Lisäksi tarvitaan riittävät resurssit, jotka mahdollistavat opetuksen saavutettavuuden ja joustavien opetuksen ratkaisuiden kehittämistä. Opiskelijoiden määrä suhteessa resursseihin haastaa opetuksen järjestelyitä ja joustoja.

Opettajien ja opiskelijoiden hyvinvointi vaikuttaa siihen, kuinka yhdenvertaisesti oppiminen toteutuu. Hyvinvoiva oppimisyhteisö mahdollistaa sen, että jokainen saa tarvitsemansa tuen ja voi osallistua täysipainoisesti. Jos voimavarat ovat vähissä, vaarana on, että opiskelijat jäävät yksin ja eriarvoisuus lisääntyy. Jokaisella opettajalla on keskeinen rooli opiskelijan ohjaamisessa ja tukemisessa. Opiskelijat kokevat usein kuormitusta niin opinnoista kuin yksilöllisten tukitoimien hakemisesta, ja siksi on tärkeää, että heidän tarpeisiinsa vastataan ymmärtävästi.

Yhdenvertaisuutta edistävä yhteisö mahdollistaa yhteistoimintaa ja osallistumista kaikille. Ratkaisuja olisi hyvä miettiä yhdessä opiskelijoiden kanssa ja edistää yhteistoimintaa esimerkiksi opettajien ja ammatillisten erityisopettajien kanssa. Jos opiskelijalla on tarvetta yksilöllisiin oppimisratkaisuihin, niin viime kädessä tämä kulminoituu opettajan ja opiskelijan väliseen vuorovaikutukseen.

Polku monimuotoiseen työelämään -hankkeen työpajoissa keskeisenä teemana korostui hyväksyvä asenne tuen tarvetta kohtaan. Opiskelija ei ole toiminnan kohde, vaan aktiivinen toimija, joka tuntee itsensä ja suunnittelee itselleen sopivia tapoja oppia yhteistoiminnassa opettajien ja muun henkilökunnan kanssa. Yksilöllisen tuen saamisella on suuri merkitys niitä tarvitsevien opiskelijoiden opinnoissa pärjäämiselle – samoin koko opiskeluyhteisön tuella ja positiivisella asenteella. Yksilöllisen tuen päätöksen saaneiden opiskelijoiden haastatteluissa nousi kuitenkin kaikkein tärkeimmäksi opettajien kannustava asenne.

…halu ja kyky kohdata opiskelija yksilönä sekä tehdä joustoja ja muokkauksia tarpeen vaatiessa.

Opiskelijat toivoivat opettajilta lisää ymmärrystä syistä, joiden vuoksi yksilölliset opetusjärjestelyt ovat heille välttämättömiä, sekä tukitoimista, joita oppilaitoksella on mahdollisuus tarjota. Haastateltavat kaipasivat sekä opettajilta että päätösprosessiin vaikuttavilta henkilöiltä syvempää ymmärrystä. He toivoivat tiedon lisäämistä paitsi haasteiden, myös tukitoimien osalta. (Vilkkumaa & Westerlund 2025.)

Saavutettavuus on nostettu korkeakoulujen strategioiden, opetussuunnitelmien ja ohjeistuksien ytimeen. Esimerkiksi Haaga-Helian saavutettavuussuunnitelmassa 2023–2024 korostetaan, että saavutettavuuden edistäminen on koko korkeakouluyhteisön yhteinen tehtävä (Haaga-Helia 2023). Helsingin yliopiston saavutettavuussuunnitelmassa 2023–2024 puolestaan todetaan, että opetuksen ja ohjauksen saavutettavuuteen vaikuttavat monet tekijät, kuten asenneilmapiiri, opetustilojen esteettömyys sekä sähköisten oppimisympäristöjen ja materiaalien saavutettavuus. Saavutettavuuden toteutuminen vaatii monenlaisten osaajien yhteistyötä ja resurssien kohdentamista saavutettavuustyöhön (Helsingin yliopisto 2023).

Saavutettavuuden edistäminen korkeakouluissa edellyttää johdon sitoutumista, yhteisön osallistamista sekä jatkuvaa arviointia ja kehittämistä. Työkaluina voidaan käyttää suosituksia ja tarkistuslistoja, jotka auttavat tunnistamaan kehittämiskohteita ja mahdollisuuksia (Haaga-Helia 2023). Metropolian tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman keskeisistä tavoitteista on viedä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyö käytäntöön (Metropolia Ammattikorkeakoulu n.d.).

Digitaaliset oppimisympäristöt ovat kaikkien oppilaitosten arkea. Ne mahdollistavat etäopiskelun oman aikataulun mukaisesti ja helpottavat opiskelun ja muun elämän yhteensovittamista.

Digitaalisten alustojen ja oppimisympäristöjen saavutettavuus ei ole ainoastaan teknistä saavutettavuutta, vaan sitä voidaan tarkastella myös kognitiivisesta ja kielellisestä näkökulmasta (Virtanen 2025). Kognitiivinen saavutettavuus tarkoittaa verkkopalvelun helppokäyttöisyyttä ja sisällön ymmärrettävyyttä, joista hyötyvät erityisesti henkilöt, joilla on oppimisen tai muiden kognitiivisten toimintojen haasteita. Kehitysvammaliiton Papunet-sivustolta löytyy kattavasti lisätietoa ja materiaalia digitaalisten alustojen saavutettavuuden arviointiin ja edistämiseen. (Papunet 2024.)

Oppimisalustoja, oppilaitosten omia sisäisiä verkkoja ja muita tiedonhakukanavia on paljon. Usein yksittäisillä opettajilla on mahdollisuus rakentaa digitaaliset kurssit verkkoalustalle oman osaamisensa ja näkemyksensä mukaan. Kurssien rakentamisessa voi olla kiire, minkä seurauksena saavutettavuus voi jäädä vaillinaiseksi. Tällöin helpottavaksi tekijäksi ajateltu palvelu voi muodostua opiskelijalle jopa opintoja hidastavaksi tai estäväksi tekijäksi.

Mulla on vaikeuksia löytää sieltä verkosta kaikkea, kun ne on siroteltu ympäri ämpäri sinne verkkoon ja joku opettaja käyttää vaikka Teamsiä yhteydenpitoon, joku käyttää sähköpostia, kolmas käyttää jotain Zoomia, neljäs käyttää lukujärjestystä (--) eli se tieto on siroteltu niin moneen paikkaan, että (--) mun on ollut tosi vaikea löytää sitä tietoa.

Erityisen tärkeää tämä on ihmisille, joilla on myös haasteita digitaalistenpalvelujen tai -laitteiden käytössä. Suomessa arvioidaan olevan yli miljoona ihmistä, joille digipalveluiden käyttäminen saattaa aiheuttaa hankaluuksia – etenkin, jos niiden saavutettavuuteen ei ole kiinnitetty huomiota. (Liikenne- ja viestintävirasto Traficom 2024). Korkeakoulujen onkin huolehdittava siitä, että kaikki oppimisalustat ja viestintäkanavat ovat kaikille saavutettavia.

Opiskelun tukimuotoja ammattikorkeakoulussa

Ammattikorkeakouluissa työskentelee asiantuntijoita, jotka tukevat ja neuvovat opiskelijoita opiskeluun liittyvissä vaikeuksissa. Tuki ei ole lakisääteistä eikä yhtä laajaa kuten toisen asteen opinnoissa, mutta toisaalta ammattikorkeakoulussa tuki on kattavampaa kuin yliopistoissa.

Seuraavassa esitellään korkeakoulujen tukimuotoja. Useimmissa korkeakouluissa on saatavilla nämä kaikki, niitä voi löytyä muitakin ja käytänteet voivat vaihdella. Tiedot on koostettu eri korkeakoulujen verkkosivustojen avulla.

Ryhmänohjaaja tuki ja henkilökohtainen opetussuunnitelma

Ammattikorkeakoulussa opiskelijaryhmillä on yleensä nimetty oma ryhmänohjaaja. Nimitys voi olla esimerkiksi tutoropettaja tai HOPS-ohjaaja. Ohjaaja tapaa opiskelijoita ryhmässä ja yksilöllisesti. Ryhmässä käydään läpi opiskelun sisältöä sekä opiskeluun liittyviä ohjeita ja siihen liittyviä käytäntöjä. Yksilöllisissä tapaamisissa käydään läpi muun muassa henkilökohtaista opetussuunnitelmaa (HOPS) ja yksilöllistä opintojen etenemistä tukien ammatillista kasvua. Ohjaajan kanssa voi myös ottaa esiin tuen tarpeen ja keskustella eri tukitoimista, -palveluista ja hän voi ohjata opiskelijaa eteenpäin esimerkiksi tapaamaan opinto-ohjaajaa.

Opinto-ohjaus

Opinto-ohjaaja on opettaja, joka on ohjauksen asiantuntija ja saanut tehtäväänsä kuuluvan koulutuksen. Opinto-ohjaajan työ on pedagogista toimintaa, jonka tavoitteena on vaikuttaa opiskelijan opiskelukykyyn. Ohjauksella tuetaan opiskelijan oppimista ja opintojen edistymistä. Opinto-ohjaajat auttavat opiskelijoita suunnittelemaan opintojaan yksilöllisesti, huomioiden opiskelijan elämäntilanteen ja mahdolliset erityistarpeet.

Opintopsykologin, -kuraattorin ja -valmentajan palvelut

Opintopsykologit tarjoavat tukea opiskeluun liittyvissä haasteissa, kuten ajanhallinnassa, stressinhallinnassa ja opiskelumotivaation ylläpitämisessä. Kuraattorit puolestaan auttavat opiskelijoita sosiaalisiin tai taloudellisiin vaikeuksiin liittyvissä kysymyksissä sekä mielenterveysongelmissa. (Ks. esim. Oulun yliopisto n.d., Ammattipolku.fi n.d.)

Opintovalmentaja tai pedagoginen asiantuntija tukee opiskelijaa esimerkiksi silloin, kun opinnot eivät etene, ajankäytössä on haasteita tai opiskelija palaa takaisin opiskelemaan poissaolon jälkeen.

Ammatillisen erityisopettajan tuki

Osassa ammattikorkeakouluja toimii ammatillisia erityisopettajia. He opastavat opiskelijoita esimerkiksi yksilöllisten opetusjärjestelyiden hakemisessa ja oppimisvaikeuksiin liittyvissä kysymyksissä. Erityisopettajat järjestävät myös digitaalisia lukiseuloja (Paananen ym. n.d.), joiden avulla arvioidaan mahdollisia luku- ja kirjoitustaitojen vaikeuksia (Metropolia Ammattikorkeakoulu n.d.). Ammatillinen erityisopettaja voi myös tukea opiskelijaa yksittäisissä oppiaineissa tai keskittymisvaikeuksissa.

Opiskelijan keskustelussa erityisopettajan kanssa hänen tuen tarpeensa ja toisaalta myös opiskelijan vahvuudet voidaan tunnistaa. Tunnistamisen jälkeen opiskelija voi hakea myös mahdollisia yksilöllisiä opetusjärjestelyitä opintoihinsa. Erityisopettajan tuki on tärkeää erityisesti niissä tapauksissa, joissa oppimisen haasteet tunnistetaan vasta korkeakouluopinnoissa. (Metropolia Ammattikorkeakoulu n.d.)

Harjoittelun ja työelämäjaksojen tukeminen

Ennen harjoittelujaksoa kartoitetaan harjoittelupaikan soveltuvuus erilaisen oppijan tarpeisiin. Tarvittaessa sovitaan erityisjärjestelyistä, kuten työtehtävien mukauttamisesta tai ohjauksen lisäämisestä. Harjoittelua ohjaavan opettajan sekä työelämäohjaajan yhteistyö ja tuki opiskelijan harjoittelun ohjaamisessa ja ammatillisen kehittymisen tukemisessa on tärkeää. (ks. esim. Diakonia-ammattikorkeakoulu n.d.)

Yksilölliset ratkaisut opetuksessa ja ohjauksessa

Ammattikorkeakouluopiskelija voi hakea yksilöllisiä opetusjärjestelyitä, mikäli tuen tarve on havaittu aiemmin tai tuen tarve ilmenee opintojen aikana. Se voi liittyä esimerkiksi oppimisvaikeuksiin, niiden epäilyyn tai aisti- ja liikuntarajoitteisiin. Jokaisen opiskelijan tilanne on yksilöllinen. Korkeakouluissa on erilaisia toimintamalleja yksilöllisten opetusjärjestelyiden hakemisessa. Ratkaisuja voivat olla opiskelijan kanssa pohtimassa esimerkiksi opinto-ohjaaja, opintopsykologi tai ammatillinen erityisopettaja.

4. Harjoitteluista työelämään

Erilaisia ihmisten toimintoja: lukeminen, keskustelu, kävely kyynärsauvoilla ja hänen tukemisensa.

Työelämäharjoittelu on keskeinen osa sosiaali- ja terveysalan asiantuntijuuden kehittymistä. Harjoittelussa opiskelija soveltaa teoriaosaamistaan käytännössä ja vahvistaa yleisiä työelämätaitojaan eri työympäristöissä. Korkeakoulutuksessa tarvitaan sellaisia työssä oppimisen käytänteitä ja oppimisen välineitä, joiden avulla työelämän ja opiskelun rajapinnassa tapahtuvaa oppimista voidaan kytkeä teoriaopintoihin ja teoreettista tietopohjaa soveltaa käytäntöön (Tynjälä, Helin & Virtanen 2020a).

Harjoitteluympäristöt voivat vaihdella laajasti ja niitä on esimerkiksi sairaaloissa, terveyskeskuksissa, vanhusten palvelutaloissa, kotihoidossa, vammaispalveluissa sekä lastensuojeluyksiköissä. Onnistunut harjoittelu voi edistää työllistymistä, sillä monet opiskelijat saavat työpaikan harjoittelupaikastaan valmistumisen jälkeen. Harjoittelu tarjoaa myös mahdollisuuden verkostoitumiseen, ammatilliseen kasvuun ja ammatti-identiteetin vahvistamiseen edistäen sujuvaa siirtymistä työelämään.

Työelämäharjoittelun oppimisympäristö on oppilaitoksen ja työelämän yhteinen. Opiskelija tarvitsee sekä opettajan että työpaikkaohjaajan yhteensovittavaa ohjausta saavuttaakseen työelämäharjoittelulle asetetut tavoitteet ja ammatilliset kompetenssit. Työelämäpedagogisen ohjauksen tulisi edistää paitsi tutkintokohtaisia työelämävalmiuksia, myös yksilön omaa toimijuutta ja roolia aktiivisena oman koulutus- ja urapolun suunnittelijana. (Ruotsalainen 2025.)

Oppiminen ja oppimisen haasteet työelämäharjoittelussa

Harjoittelu on aina tavoitteellista ja ohjattua toimintaa. Harjoittelun ohjauksessa yhteistoiminnan osapuolina ovat opiskelija, harjoittelupaikan ohjaaja ja oppilaitoksen ohjaava opettaja. Harjoittelupaikan ohjaaja on yleensä kyseiseen ammattiin liittyvän ammattipätevyyden saanut henkilö.

Keskeisenä tavoitteena on, että opiskelija osaa soveltaa oman teoriapohjaan ja hyviin käytäntöihin perustuvaa toimintaa asiakastyössä eri tilanteissa. Sen lisäksi sosiaali- ja terveysalalla tavoitteet liittyvät:

ammatilliseen eettiseen toimintaan
turvalliseen asiakastyöhön
sosiaali- ja terveysalan tietojärjestelmiin ja kirjaamiseen
yhteistoimintaan ja vuorovaikutukseen sekä asiakkaan ohjaamiseen
moniammatilliseen yhteistyöhön
oman työnsä johtamiseen ja työelämätaitoihin
oman alansa kehittämiseen.

Oppimisvaikeudet tai neurokirjoon liittyvät haasteet voivat vaikuttaa merkittävästi yksilön vuorovaikutustaitoihin. Haasteet voivat ilmetä esimerkiksi vaikeutena ymmärtää ohjeita, osallistua keskusteluihin tai ilmaista itseään selkeästi. Tämä voi johtaa väärinymmärryksiin, vetäytymiseen ja jopa sosiaaliseen eristäytymiseen.(Mielenterveystalo.fi n.d.a) Työelämäharjoittelussa vuorovaikutukseen liittyvät haasteet voivat korostua, kun tutustutaan uuteen työyhteisöön ja sen lisäksi ollaan tekemisissä erilaisten asiakkaiden kanssa. Kielitaitoon liittyvät haasteet vaikeuttavat usein vuorovaikutusta. Tähän ratkaisuna voisi olla pariharjoittelu niin, että toisen opiskelijan äidinkieli on suomi, tai suomen kielen taito on muuten vahva ja hän voi tukea opiskelijaa, jolla näin ei ole. Silloin on muistettava, että tilanne ei ole liian kuormittava opiskelijalle, jolla on hyvä kielitaito.

Vuorovaikutustaidot ovat kuitenkin opittavissa ja kehitettävissä koko elämän ajan. Taitojen ytimessä ovat muun muassa läsnäolo, kuunteleminen, empatia, rohkeus ja jämäkkyys. Näitä taitoja voidaan harjoitella esimerkiksi ryhmätoiminnassa, arjen tilanteissa tai ohjatusti ammattilaisen kanssa. (Mieli ry n.d.)

Oppimisvaikeuden omaava hyötyy erityisesti, selkeästä ja visuaalisesta viestinnästä, toistosta ja konkreettisista esimerkeistä, turvallisesta ja kannustavasta ilmapiiristä sekä vertaistuesta ja yksilöllisestä ohjauksesta. Empatia ja vastavuoroisuus ovat keskeisiä vuorovaikutuksen elementtejä. Ne auttavat ymmärtämään toisten tunteita ja näkökulmia sekä rakentamaan luottamusta ja osallisuutta yhteisöön. Myös jämäkkyys – kyky ilmaista omat rajat ja tarpeet – tukee vuorovaikutuksen sujuvuutta ja vahvistaa itsetuntoa (Mieli ry n.d.)

Vuorovaikutustaitojen tukeminen on erityisen tärkeää oppimisvaikeuksien yhteydessä, sillä onnistuneet vuorovaikutuskokemukset voivat vahvistaa yksilön osallisuuden tunnetta, ehkäistä syrjäytymistä ja tukea kokonaisvaltaista hyvinvointia (Mielenterveystalo.fi n.d.)

Vaatimusten ja voimavarojen epäsuhta liittyy usein opiskelijoiden jaksamattomuuteen. Yle kertoo Helsingin yliopiston tutkimuksesta, jonka mukaan jopa 60 prosenttia opiskelijoista on uupumisriskissä. Erityisesti riittämättömyyden tunne, sosiaalisten suhteiden puute ja jatkuva stressi lisäävät uupumusta. Etäopiskelu on lisännyt yksinäisyyttä ja monotonisuutta, mikä heikentää opiskeluintoa. Uusien opiskelijoiden kokema uupumus voi kertoa siitä, etteivät he ole vielä ehtineet luoda merkityksellisiä sosiaalisia suhteita tai kiinnittyä osaksi korkeakouluyhteisöä. Myös korkeakoulujen tulisi tunnistaa ja puuttua tähän ilmiöön ajoissa. (Niinistö 2021.) Hankkeen työpajoissa harjoittelun ohjaajat toivat esiin, että opiskelijoiden jaksamiseen liittyvät haasteet heijastuvat myös työelämäharjoitteluun. Ohjaavien opettajien, harjoittelujen ohjaajien ja opiskelijoiden yhteisissä keskusteluissa olisi hyvä ottaa asia esille ja miettiä keinoja tukea opiskelijan voimavaroja harjoittelun aikana.

Psyykkiseen jaksamiseen vaikuttavat tekijät koostuvat yksilöllisistä tekijöistä sekä oppimisympäristöstä. Yksilölliset tekijöitä ovat elämäntilanne, persoonallisuus, opiskelutaidot sekä vaativuus itseä kohtaan. Oppimisympäristön tekijöitä puolestaan ovat ilmapiiri, käytänteet, tukipalvelut, opetuksen laatu ja joustavuus. Esteettömyyden haasteita aiheuttavat psyykkiset vaikeudet, jotka eivät näy ulospäin, eli niitä on vaikea tunnistaa ja huomioida, eivätkä opiskelijat aina koe, että heillä on oikeus tukeen, joten opettajien sekä ohjaajien rooli jää usein epätarkaksi. (Louhelainen 2013.)

Toimivia käytäntöjä ja kehitysehdotuksia voisivat olla selkeät ja johdonmukaiset käytännöt, yksilöllinen mutta harkittu joustaminen, opiskelutekniikoiden opettaminen ja vertaistuki, opinto-ohjauksen helppo saavutettavuus sekä opettajien ajanmukainen pedagoginen ja vuorovaikutuksellinen osaaminen (Louhelainen 2013).

Motivaation puute voi ilmetä apatiana, tehtävien välttelynä ja passiivisuutena. Se voi johtua esimerkiksi elämänhallinnan ongelmista, johon vaikuttaa väsymys ja stressi sekä opiskelutaitojen puutteista kuten esimerkiksi ajanhallinnan vaikeuksista, opiskeltavan oppiaineen merkityksettömäksi tai liian vaikeaksi kokemisesta (Opinvoimala n.d.; Immonen & Pietilä 2021). Motivaatio ei ole pysyvä tila, vaan se vaihtelee. Sisäinen motivaatio kuten kiinnostus ja merkityksellisyys ovat tärkeämpiä kuin ulkoinen motivaatio, esimerkiksi arvosanat ja paineet. Motivaatiota voi tukea muun muassa tavoitteiden pilkkomisella ja opiskelun mielekkyyden pohtimisella myös työelämäharjoittelussa (Opinvoimala n.d.; Sutela 2014).

Hyvän harjoittelun avaimet

Opetuksella ja ohjauksella sekä oppilaitoksen käytänteillä on tutkimusten mukaan vaikutusta opintojen ja työelämäharjoittelujen sujumiseen. Opiskelijoiden resurssien ja toimijuuden tukemisella, opetuksen linjakkuudella, riittävällä ohjauksella sekä moninaisuuden huomioimisella voidaan vähentää opiskeluun liittyvää kuormitusta ja tukea opiskelijan voimavaroja. Onnistuneella työelämäharjoittelujen ohjauksella on merkitystä opiskelijan ammatillisen identiteetin ja osaamisen kehittymisessä sekä kiinnittymisessä sosiaali- ja terveysalalle. Oppimiseen vaikuttavat muun muassa työelämäharjoittelun ajankohta, sen kesto, työympäristö sekä opiskelijan oma aktiivisuus. Näiden tekijöiden moninaisuus edellyttää joustavia ja kontekstuaalisesti sovellettavia pedagogisia käytänteitä (Brauer, Mäenpää, Tervaskanto & Heikkinen 2023) .

Polku monimuotoiseen työelämään -hankkeen työharjoittelupaikkojen ohjaajille järjestetyissä työpajoissa mietittiin yhdessä, millaiset tekijät mahdollistavat onnistuneen harjoittelun. Työharjoitteluiden ohjaajat näkivät harjoittelun muokkauksen keinona helpottaa opiskelijan onnistumista harjoittelun tavoitteiden saavuttamisessa.

Työtehtävien mukauttaminen suhteutettuna toimintakykyyn. Asenteiden muutos työmarkkinoilla ja työnantajien keskuudessa, esim suhtautuminen osatyökykyisiin positiivisemmaksi. Työnantajien panostus työvälineiden mukautuksiin. Esteettömyys ja saavutettavuus osaksi rekryprosessia.

Erilaisille ja eri elämäntilanteessa oleville opiskelijoille kannattaa avoimen keskustelun kautta yhdessä muotoilla mahdollisia ratkaisuja, jotka edistävät harjoittelun sujumista, kuitenkaan tavoitteita muuttamatta. Joustot työajassa, pidemmät ja lyhyemmät päivät, voivat auttaa opiskelijaa yhdistämään harjoittelun muuhun työn tekemiseen. Työn tauotus päivän aikana tai mahdollisuus levätä hetki rauhallisessa tilassa voivat vähentää kuormittuneisuutta. Opiskelijat tarvitsevat työpäivään enemmän aikaa asiakastilanteisiin valmistautumiseen, niiden reflektointiin ja kirjaamiseen kuin ammattilaiset, joille se on jo rutiinia.

Hankkeen kyselyssä nousi esiin tarve tämän tyyppisille joustoille ja siihen, että joustoista ja harjoittelupaikkojen esteettömyydestä ja saavutettavuudesta olisi enemmän tietoa saatavilla.

Harjoittelu- ja työpaikoissa voitaisiin paremmin panostaa tarvittaviin mukautuksiin ja niiden mahdollisuudesta tiedottamiseen selkeästi kysymättä. Myös esteettömyyteen ja saavutettavuuteen olisi yleisesti hyvä panostaa ja tiedottaa merkittävistä saavutettavuus ja esteettömyystekijöistä.

Työtehtävien organisoinnilla voidaan tukea harjoittelun tavoitteiden saavuttamista, jotta opiskelija pääsee toimimaan niissä tehtävissä, jotka ovat ammatin oppimisen kannalta keskeisiä. Työtehtäviä ei kuitenkaan ollut usein mietitty erilaisten toimintarajoitteiden näkökulmasta. Toimintarajoitteisten opiskelijoiden näkökulmasta tämä tarkoittaa sitä, että he joutuvat itse selvittämään työharjoittelupaikkojen esteettömyyttä ja työtehtävien sisältöä sekä arvioimaan, onko työharjoittelupaikka sellainen, jossa he voivat suorittaa harjoittelun onnistuneesti. Työn sisällön ja sen vaativuuden analysoiminen ja tunteminen ovat edellytyksiä työn muokkaukselle myös erilaisten toimintarajoitusten näkökulmasta.

Polku monimuotoiseen työelämään -hankkeen työpajoissa yhdeksi tärkeimmistä tekijöiksi harjoittelun onnistumisessa tunnistettiin harjoittelun ohjaajan ja opiskelijan hyvä vuorovaikutussuhde.

Suomalaisissa ja kansainvälisissä tutkimuksissa on tunnistettu sosiaalialan työelämäharjoitteluiden onnistumista edistäviä käytänteitä, joissa merkittävimpinä nousevat esiin ohjauksen säännöllisyys, linjakkuus ja koherenssi, rakentavan palautteen antaminen opiskelijalle, opiskelijan mahdollisuus havainnoida ammatillisia rooleja työelämäkontekstissa sekä tilan antaminen kokemuksien reflektoinnille. (ks. esim. Caspersen & Smeby 2021; Kuusisto, Cleak, Roulston & Korkiamäki 2024).

Opiskelijalla on myös tärkeä rooli mahdollisten haasteiden esiintuomisessa ohjauksen puutteista tai ongelmista työharjoittelupaikalla. Puheeksi ottamisen taito ongelmallisten tilanteiden yhteydessä on keskeinen osaamisen haaste (Ruotsalainen 2025). Puheeksi ottamisen mahdollistamiseksi työelämäharjoitteluun liittyviä käytänteitä ongelmien esiin nostamiselle tulisi kehittää siten, että haasteisiin voitaisiin tarttua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Informaatiota yhteisesti sovituista käytänteistä ongelmatilanteiden käsittelemiseksi tai erityistarpeiden tai työn muokkauksen tarpeista tulisi tarjota jo ennen harjoittelun alkamista. Puheeksi ottamisen käytänteitä edistää myös psykologisesti turvallinen korkeakoulu- ja työharjoitteluympäristö.

Polku monimuotoiseen työelämään -hankkeen työpajojen tuotosten perusteella työelämäharjoittelun onnistumista edistävälle ohjaukselle keskeistä on

hyvä suhde ohjaajan ja opiskelijan välillä
yhteistoiminta oppilaitoksen ohjaavan opettajan ja harjoittelupaikan kesken
mahdollisuus oppilaitoksen opettajan ohjaukseen esimerkiksi harjoittelun tavoitteiden asettamisessa
harjoittelupaikan työyhteisön sitoutuminen opiskelijan tulemiseen
useampi ohjaaja, jotka jakavat vastuuta ohjauksesta.
mahdollisuus keskustella opettajan ja harjoittelupaikan ohjaajan kanssa vaikeista tilanteista
mentoroinnin kaltaisen tuen tarjoaminen opiskelijan ammatilliselle kasvulle
varhainen puuttuminen ja puheeksi ottaminen
säännöllinen palautteen anto asiakastilanteen jälkeen ei sen aikana
opiskelijan opintojen vaiheen huomioiminen.

Työelämäsiirtymä

Opiskelusta työelämään siirtyminen on yksi elämän keskeisimmistä nivelvaiheista. Kyse ei ole ainoastaan työllistymisestä, vaan myös identiteetin rakentumisesta, osaamisen tunnistamisesta ja paikan löytämisestä yhteiskunnassa. Työelämäsiirtymään vaikuttavat samanaikaisesti yksilölliset voimavarat, koulutuksen tarjoamat valmiudet sekä työympäristön rakenteet.

Viime vuosien kehityssuunnat kuten työelämän nopea murros, osaamistarpeiden eriytyminen ja opiskelijoiden moninaistuvat taustat, korostavat sujuvan siirtymän merkitystä. Samalla opiskelijoiden kokemukset harjoitteluista, ohjauksesta ja urasuunnittelun tuesta tulevat yhä merkityksellisemmiksi tekijöiksi mahdollistamaan sujuvaa työelämäsiirtymää. Panostamalla harjoitteluiden ohjaukseen ja mielekkääseen urasuunnitteluun voidaan vahvistaa opiskelijan valmiuksia kohdata työelämän vaatimuksia.

Yhtenä keskeisenä ratkaisuna työelämävalmiuksien kehittämiseen ja henkilökohtaisen urapolun rakentamiseen on uraohjauksen vahvempi linkittäminen työelämäharjoitteluihin. Tällöin urasuunnittelu muodostuisi koko opintopolun mittaiseksi prosessiksi, jossa opiskelija arvioi ja reflektoi omia uravalmiuksiaan, osaamistaan, vahvuuksiaan sekä persoonallisuutensa ja eri työympäristöjen yhteensopivuutta. Panostaminen uraohjaukseen auttaisi opiskelijoita hahmottamaan erilaisia työharjoitteluympäristöjä ja tehtäviä, sanoittamaan osaamistaan ja tunnistamaan mahdolliset tuen, joustojen tai työnmuokkauksen tarpeet. Samalla se tukisi myös työnhaun valmiuksia, kuten CV:n ja työhakemuksen laatimista. Parhaimmillaan uraohjauksen kytkeminen työelämäharjoitteluihin sujuvoittaa opintojen ja työelämän välistä siirtymäkohtaa, jolla on merkittävä vaikutus työelämään kiinnittymiseen.

Korkeakouluissa uraohjauksen toteuttamiseen on useita muotoja ja mahdollisuuksia. Uraohjausta, kuten työhakuprosessien ohjausta ja erilaisten uramahdollisuuksien pohtimista, voidaan tarjota ryhmänohjaajien tai opintojen ohjaajien tapaamisissa, erityisesti opintojen loppuvaiheessa. Lisäksi korkeakouluissa voi olla tarjolla erillistä uraohjausta, jota toteuttavat uraohjaajat tai uravalmentajat. Hankkeen kyselyssä opiskelijat toivat esiin uraohjauksen tarpeellisuutta esimerkiksi oman ammatillisen kasvun ja oman osaamisen tunnistamisen tukena, mutta myös konkreettisesti työpaikan löytymiseksi.

Tarvitsisin jonkun polun löytää itselleni sopiva työpaikka ja ehkä mahdollisesti tukihenkilön, jolla on tähän osaamista. Oppilaitoksen psykologista on ollut valtavasti apua opinnoissa.

Ammatillinen itsetuntemus, omien vahvuuksien, haasteiden, kiinnostuksen kohtien tiedostaminen helpottaa työhaastatteluissa esiin nousemista.

Metropoliassa opiskelijoille järjestetään erilaisia rekrytointi- ja työelämäyhteistyötilaisuuksia. Lisäksi uravalmentajat tarjoavat monipuolisesti tukea urasuunnitteluun. Opiskelijoiden käytössä on esimerkiksi Ura- ja työnhakuopas, joka auttaa itsetuntemuksen vahvistamisessa, omien vahvuuksien ja toiveiden kartoittamisessa sekä työmahdollisuuksien selvittämisessä. Oppaassa on lisäksi konkreettisia neuvoja työnhakuun, kuten CV:n ja työhakemuksen laatimiseen. Uravalmentajat järjestävät työpajoja, verkostoitumistilaisuuksia ja webinaareja, ja heidän kanssaan voi keskustella myös henkilökohtaisesti urasuunnittelusta ja saada sparrausta esimerkiksi työhaastatteluun.

Ammattikorkeakouluopinnot tähtäävät siihen, että opiskelija saa sekä alakohtaista että yleistä osaamista. Osaamista kuvataan usein kompetensseina, jotka yhdistävät tiedot, taidot ja asenteet kokonaisuuksiksi. Niiden ajatellaan muodostavan perustan ammatilliselle asiantuntijuudelle. Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvoston Arenen (2022) mukaan kaikille AMK-tutkinnoille yhteisiä kompetensseja ovat esimerkiksi oppimaan oppiminen sekä työelämässä toimiminen. Oppimaan oppiminen tarkoittaa kykyä tunnistaa omat vahvuudet ja kehityskohteet sekä hyödyntää erilaisia oppimisen tapoja kuten yhteisöllisyyttä ja digitalisaation tarjoamia mahdollisuuksia. Työelämässä toimiminen puolestaan liittyy ammatillisiin vuorovaikutus- ja viestintätaitoihin sekä kykyyn ymmärtää ja jäsentää jatkuvasti muuttuvaa työelämää.

Sosiaali- ja terveysalalla ammattitaidon rinnalla painottuvat yhä vahvemmin niin sanotut geneeriset ja läpileikkaavat eli transversaaliset taidot. Näihin kuuluvat esimerkiksi motivaatio, sinnikkyys, itsesäätely ja luovuus, mutta myös kriittinen ja analyyttinen ajattelu, tiedonhankintataidot ja aloitteellisuus. Geneerisiin työelämätaitoihin luetaan lisäksi sosiaaliset taidot, organisointikyky sekä luova ongelmanratkaisu- ja reflektiokyky (Raatikainen & Rantala-Nenonen 2021, 52, 54). Sosiaali- ja terveysministeriö on korostanut tulevaisuuden työelämässä tarvittavia metataitoja, kuten itsensä johtamista, jatkuvaa oppimista ja yhteistyökykyä. Näiden rinnalla tärkeäksi nousee sosiaalinen pääoma eli luottamuksen, yhteisöllisyyden ja toisten arvostamisen taidot. Sosiaalinen pääoma tukee sekä yksilön että työyhteisön hyvinvointia, vahvistaa resilienssiä ja auttaa organisaatioita kohtaamaan muutoksia. Hyvinvoiva ja psykologisesti turvallinen työyhteisö on samalla innovatiivisempi ja tuottavampi. (Hakala 2018.)

Hyvä perehdytys ja opiskelijan arvostava kohtaaminen ovat keskeisiä tekijöitä siinä, miten nämä kompetenssit ja metataidot pääsevät käytännössä kehittymään. Perehdytys ei ole ainoastaan tiedon siirtämistä, vaan se luo opiskelijalle mahdollisuuden harjoitella vuorovaikutusta, itsensä johtamista ja työelämän sääntöihin sopeutumista turvallisessa ympäristössä. Kun opiskelija kohdataan yksilöllisesti ja hänen oppimisprosessiaan tuetaan, syntyy tila, jossa hän voi reflektoida omaa toimintaansa ja rakentaa ammatillista identiteettiään.

Samalla vahvistuvat opiskelijan sosiaaliset taidot sekä kyky luoda ja ylläpitää vuorovaikutussuhteita työyhteisössä. Hyvä perehdytys ja vuorovaikutuksen mahdollistaminen kartuttavat opiskelijan sosiaalista pääomaa, joka muodostaa perustan sekä henkilökohtaiselle resilienssille että yhteisölliselle oppimiselle. Sosiaalisten suhteiden rakentuminen ei ainoastaan tue opiskelijan kiinnittymistä työyhteisöön, vaan kehittää myös valmiuksia toimia moniammatillisissa verkostoissa ja työelämässä.

Työn muotoilu on keino vastata organisaation muutostarpeisiin. Sen voidaan ajatella koskevan aina useita työntekijöitä ja esihenkilöitä ja sillä pyritään lisäämään henkilöstön motivaatiota, työhyvinvointia ja tehokkuutta. Työn muokkauksesta puolestaan puhutaan silloin kun tarkastellaan yksittäisen työntekijän työkykyyn liittyviä muutostarpeita. Työn muokkauksen tavoitteena on poistaa työnteon esteitä ja sovittaa työn vaativuus henkilön työkykyyn työkyvyn vaihdellessa. Työn muokkauksen avulla voidaan tehdä myös muutoksia olemassa olevien työtehtävien jakoon, työn organisointiin ja työympäristöön henkilön tarpeisiin perustuen. Työn muokkauksen avulla voidaan luoda uusia tehtävänkuvia ja organisoida työtä uudella tavalla esimerkiksi työajan, työtehtävien ja työn jakamisen osalta. Työtä voidaan muokata usean tiimin osalta tai vain tietyn työtehtävän sisällä.

Käytännössä työn muokkaus ja työn muotoilu voivat sisältää samanlaisia muutoksia työssä. Ne voivat olla muutoksia olemassa olevien työtehtävien jaossa, työn organisoinnissa ja työympäristössä. Ne voivat tarkoittaa myös uusien tehtävänkuvien luomista ja työn organisointia uudella tavalla esimerkiksi työajan, työtehtävien ja työn jakamisen osalta. Työtä voidaan muotoilla ja muokata usean tiimin osalta tai vain tietyn työtehtävän sisällä.

Työn muotoilun ja muokkauksen mahdollistaminen on tärkeää niin yksilön, työyhteisön kuin koko yhteiskunnan näkökulmasta. Tausta-ajatuksena on, että jokaiselle löytyy sopivaa työtä, kun se on suhteutettu työkykyyn. On hyvä muistaa, että kaikkien ihmisten työkyky vaihtelee elämäntilanteen mukaan, esimerkiksi silloin kun huollettavana on pieniä lapsia tai lähiomaisia. Erilaiset toimintarajoitteet voivat myös vaikuttaa henkilön työkykyyn tai tiettyjen työtehtävien hoitamiseen.

Yhtenä universaalin ja inklusiivisen Design for All -suunnittelun ajatuksena on, että jokainen voi menestyä sellaisessa työssä, jossa henkilön tarpeet on huomioitu. Tämä lisää yhteiskunnallista osallisuutta ja hyvinvointia tarjoten samalla taloudellisesti kestävän pohjan työelämälle.

Työn muokkaus yksilön, organisaation, työyhteisön ja yhteiskunnan näkökulmista:

Yksilölle se mahdollistaa työn tekemisen työkyvyn muutoksista huolimatta.
Työyhteisölle se mahdollistaa tarvittavat työn joustot kaikille työntekijöille. Työn muokkaus lisää luottamusta toimintatapojen oikeudenmukaisuuteen ja tarjoaa keinon tarttua muuttuviin tilanteisiin.
Organisaatiossa se tukee työn psykososiaalisen kuorman tasaista jakautumista. Lisäksi se parantaa työnantajamielikuvaa, lisää työssä pysymistä ja vähentää henkilöstön vaihtuvuutta. Työn muokkaus ehkäisee myös työkyvyttömyydestä johtuvia eläkkeitä.
Yhteiskunnassa työn muokkaus turvaa kaikkien oikeutta työhön. Se vähentää terveyskuluja ja lisää osallisuuden tunnetta.

Polku monimuotoiseen työelämään -hanke hyödynsi Vamlasin kehittämän Ratko-mallin mukaista tapaa työtehtävien tarkasteluun ja arviointiin. Ratko-mallissa kiinnitetään huomiota seuraaviin näkökulmiin:

Työtehtävien analysoiminen ja tehtävien pilkkominen: Valitaan työharjoittelun kannalta oleellisimmat tehtävät. Pilkotaan nämä tehtävät pienempiin osakokonaisuuksiin käyttäen ajatuskarttoja tai listaamalla tehtäviä ranskalaisilla viivoilla.
Harjoitteluun sopivien tehtävien kokoaminen: Arvioidaan tehtäviä niiden vaativuuden mukaan ja valitaan erityisesti sellaiset tehtävät, jotka vastaavat opiskelijan osaamista ja tuovat myös uutta opittavaa.
Tehtävien vaativuuden arviointi: Arvioidaan vielä koottujen tehtävien vaativuutta erilaisten toimintarajoitteiden näkökulmasta, mietitään erityisiä perehdytystarpeita ja mentorointia, aikatauluttamista ja tehtävien organisointia.
Tehtävien muokkaaminen henkilön tarpeiden mukaan: Kun opiskelija aloittaa harjoittelun, arvioidaan vielä hänen tuen tarpeensa suhteessa harjoittelun vaativuuteen.

Työssä oppiminen sujuvaksi -materiaalipankki | Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus

Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene 2022. Suositus ammattikorkeakoulujen yhteisistä kompetensseista ja niiden soveltamisesta. Luettu 18.9.2025. https://www.arene.fi/wp-content/uploads/Raportit/2022/Kompetenssit/Suositus%20ammattikorkeakoulujen%20yhteisiksi%20kompetensseiksi.pdf

Baik, C., Larcombe, W. & Brooker, A. 2019. How universities can enhance student mental wellbeing: the student perspective. Higher education research & development. 38 (4), 674–687. https://doi.org/10.1080/07294360.2019.1576596.

Brauer, S., Mäenpää, K., Tervaskanto, M. & Heikkinen, K.-P. 2023. Smart Campus – Digitalisaatio ja kehittyvät teknologiat työssä ja oppimisessa. Ammattikasvatuksen aikakauskirja 25 (3), 10–28.

Caspersen, J. & Smeby, J.-C. 2021. Placement training and learning outcomes in social work education. Studies in Higher Education, 46 (12), 2650–2663. https://doi.org/10.1080/03075079.2020.1750583

Hakala, L. 2018. Työelämä muuttuu - mitä työelämävalmiuksia tarvitsemme? Sosiaali- ja terveysministeriö. Kolumni 25.5.2018. Luettu 18.9.2025. https://stm.fi/-/tyoelama-muuttuu-mita-tyoelamavalmiuksia-tarvitsemme-

Immonen, H.-R. & Pietilä, H. 2021. Kun hommat eivät etene – mistä apua, jos opinnot ovat törmänneet seinään? Opiskelutaito-webinaari 16.3.2021 -esitysmateriaali. Luettu 18.9.2025 https://opiskelutaidot.fi/wp-content/uploads/2021/03/Opiskelutaitowebinaari_Kun-hommat-eivat-etene.pdf

Koivukangas, M. 2015. Yliopisto-opiskelijan stressitekijät ja resurssit: Intra- ja interpersoonalliset, akateemiset ja jotkut sosiodemografiset tekijät opiskelu-uupumuksen selittäjinä. Psykologian pro gradu -tutkielma, Itä-Suomen yliopisto. https://urn.fi/urn:nbn:fi:uef-20151096

Kuusisto, K., Cleak, H., Roulston, A. & Korkiamäki, R. 2024. Learning activities during practice placements: developing professional competence and social work identity of social work students. Nordic Social Work Research, 14 (2), 239–252. https://doi.org/10.1080/2156857X.2022.2072942.

Louhelainen, M. 2013. Rankka matka maisteriksi. Yliopiston esteettömyys psyykkisesti oireilevalle opiskelijalle. Erityispedagogiikan pro gradu -tutkielma, Kasvatustieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto. https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201402221270

Mielenterveystalo.fi n.d.a. Oppimisvaikeudet ja mielenterveys. Luettu 23.5.2025 https://www.mielenterveystalo.fi/fi/mielenterveys-ja-toimintakyky/oppimisvaikeudet-ja-mielenterveys

Mielenterveystalo.fi n.d.b. Perustietoa peloista. Luettu 23.5.2025. https://www.mielenterveystalo.fi/fi/pelko/perustietoa-peloista

Mieli ry n.d. Vuorovaikutustaitoja voi oppia. Luettu23.5.2025. https://mieli.fi/vahvista-mielenterveyttasi/ihmissuhteet-ja-vuorovaikutus/vuorovaikutustaitoja-voi-oppia/

Niinistö, M. 2021. Apatiaa ja motivaatio nollissa? Opiskelijoista huolestuttavan moni kokee nyt uupumusta – älä syyllistä itseäsi ja 3 muuta neuvoa kadonneen motivaation varalle. Yle uutinen 25.1.2025. https://yle.fi/a/3-11743653.

Opinvoimala n.d. Yleistä opiskelumotivaatiosta – motivaatio hukassa? Luettu 23.5.2025. https://www.opinvoimala.fi/sivu/opiskelumotivaatio-yleista

Pakkala, A., Väänänen, I., Brauer, S., Karapalo, T., Virkki-Hatakka, T., & Kettunen, J. 2019. Työelämäpedagogiikka korkeakoulutuksessa – Hyväksi havaittuja ja kehitteillä olevia käytänteitä. Ammattikasvatuksen aikakauskirja, 21 (4), 62–72. https://journal.fi/akakk/article/view/89252

Raatikainen, E. & Rantala-Nenonen K. 2021. Transversaalit taidot ammatillisen kasvun jäsentäjinä. Teoksessa Jakonen, M., Houni, P., Mutanen, A. & Halonen, I. (toim.). Työn järjestyksiä. Jyväskylän yliopisto. YFI Julkaisuja. 51–69.

Ruotsalainen, E. 2025. Opiskelukykyyn liittyvät haasteet sosiaalialan opiskelijoiden työelämäharjoittelussa opettajien näkökulmasta. Sosionomi (AMK) opinnäytetyö, Metropolia Ammattikorkeakoulu. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202501302088

Silvennoinen, H. 2015. Oppimisvaikeudet työelämässä: Näkökulmia tutkimukseen. Aikuiskasvatus, 35 (1), 47–54.

Terveysalan harjoittelun laatusuositukset ammattikorkeakouluille n.d. Luettu 23.5.2025. https://amkterveysala.wordpress.com/wp-content/uploads/2020/04/laatusuositukset-2020-julkaisu.pdf

Sutela, S. 2014. Mistä löytää motivaatio, jos opiskelu ei voisi vähempää kiinnostaa? Yle-artikkeli 6.10.2014, päivitetty 25.4.2016. Luettu 28.5.2025. https://yle.fi/a/20-152614

Tynjälä, P., Helin, J., & Virtanen, A. 2020a. Miksi työelämäpedagogiikkaa. Teoksessa Virtanen, A. & Helin, J. & Tynjälä, P. (toim.). Työelämäpedagogiikka korkeakoulutuksessa. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos. 11–14. https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-8414-4

Tynjälä, P., Virtanen, A. & Helin, J. 2020b. Työelämäpedagogisia malleja. Teoksessa Virtanen, A. & Helin, J. & Tynjälä, P. (toim.). Työelämäpedagogiikka korkeakoulutuksessa. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos. 15–21. https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-8414-4

5. Jälkisanat: Ei koulua vaan elämää varten – jokaisen nuoren polku on arvokas

Erilaisia muotoja, joita osoittavan pyörätuolissa oleva ja aurinkolasit päässä oleva henkilö.

Jokaisen nuoren koulutuspolku on ainutlaatuinen ja siihen vaikuttavat monet tekijät. Kaikki nuoret tarvitsevat arvostamiensa aikuisten kannustusta – erityisesti silloin, kun opinnot tuntuvat haastavilta. Yksikin rohkaiseva kohtaaminen voi olla ratkaiseva askel kohti opiskelupaikkaa ja omaa tulevaisuutta.

Oppilaitosten tehtävänä on rakentaa toimintansa Design for All -periaatteen mukaisesti: tilat, toiminta ja pedagoginen sisältö suunnitellaan alusta alkaen niin, että ne sopivat mahdollisimman monelle opiskelijalle. Tämä tarkoittaa paitsi esteettömyyttä ja saavutettavuutta myös aitoa halua ja osaamista tehdä yksilöllisiä opetusjärjestelyjä. Näin varmistetaan, että jokaisella on yhdenvertainen mahdollisuus menestyä opinnoissaan ja saada tarvitsemansa oikea-aikainen ja riittävä tuki.

Työharjoittelut ovat portti työelämään. Siksi korkeakoulujen ja työelämän yhteistyötä on vahvistettava entisestään. On tärkeää, että työpaikoilla luodaan erilaisille opiskelijoille mahdollisuuksia työllistyä ja kehittyä urallaan myös valmistumisen jälkeen. Työn muokkauksen menetelmät ja koko työyhteisön osallistaminen auttavat löytämään ratkaisuja, joissa kaikkien osaaminen ja potentiaali tulevat parhaalla mahdollisella tavalla käyttöön

Jokainen nuori ansaitsee tulla nähdyksi, kuulluksi ja kannustetuksi – ja jokaisella on oikeus löytää oma polkunsa opintoihin, työelämään ja elämään. Yhdenvertaisuus ja saavutettavuus eivät ole vain oppilaitosten tai työelämän vastuulla, vaan kaikkien yhteinen tehtävä.

Ovet auki monenlaisille opiskelijoille!

Julkaisija: Metropolia Ammattikorkeakoulu

Kirjoittajat: Elina Förster, Krista Lehtonen, Tomi Nurminen, Eeva Ruotsalainen, Auli Räsänen, Pia Vaajakallio, Ulla Vehkaperä & Sami Virtanen

Kuvitus ja ladattavat materiaalit: Mari Huhtanen, Kilda

Tekninen toteutus: Auli Räsänen

Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisuja
OIVA-sarja 71
Helsinki 2025

ISBN 978-952-328-469-2
ISSN 2490-2055

www.metropolia.fi/julkaisut

Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-JaaSamoin 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä pois lukien siinä olevat kuvat.

Polku monimuotoiseen työelämään -hanke tutki ja edisti vuosina 2023–2025 sosiaali- ja terveysalan yhdenvertaisuutta ja saavutettavuutta toiselta asteelta työelämään. Euroopan unionin osarahoittamaa hanketta (ESR+) toteuttivat Metropolia Ammattikorkeakoulu ja Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö Vamlas.

Johdanto

Polku monimuotoiseen työelämään -hanke

Kirjoittajat

Sisällys

1. Yhdenvertaisuus ja saavutettavuus on kaikkien etu

Kaikille sopiva suunnittelu

Video: Miksi yhdenvertaisuuden edistäminen on tärkeää

Keskeiset käsitteet haltuun

Esteettömyys

Saavutettavuus

Saavutettava pedagogiikka

Tosiasiallinen yhdenvertaisuus

Syrjintä

Vammaisuus ja toimintarajoitteisuus

Lait ja sopimukset edellyttävät yhdenvertaisuutta

Yhdenvertaisuuslaki

Rakennetun ympäristön laki (rakennussäädöskokoelma)

Laki digitaalisten palvelujen tarjoamisesta (digipalvelujen saavutettavuus)

Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (Hankintalaki)

YK:n vammaisyleissopimus takaa oikeuden opiskeluun ja työelämään

YK:n vammaissopimuksen artiklan 24 keskeinen sisältö

Elämänhallinta ja sosiaaliset taidot

Ammattitaitoiset opettajat

Korkea-asteen koulutus

Lähteet

2. Toiselta asteelta korkeakouluun

Opiskelijaksi ammattikorkeakouluun sosiaali- ja terveysalalle

Osaamisvaatimukset sosiaali- ja terveysalan ammateissa

Soveltumattomuus alalle ja SORA-säädökset

Hakeminen ja valintakoe

Todistusvalinta

Valintakoe ja sen yksilölliset järjestelyt

Muut hakuväylät

Esteitä ja hidasteita polulla korkeakouluun

Opinto-ohjauksen haasteet

Nuoren rankat kiusaamiskokemukset vaikuttavat jatko-opintoihin

Eläkeputkeen ohjaaminen ilman tarkempaa tilannearviota

Oman perheen asenteet tai taloudelliset intressit

Nuoren oma asenne, sisäistetty ableismi ja vähemmistöstressi

Yksilöllisen tuen puute tai pelko sen puutteesta

Asenteet ja epävarmuus vaikuttavat

Nuorten edun huomioiminen jatko-opintoihin ohjaamisessa

Miten ammattilainen voi vaikuttaa sujuvaan siirtymään?

Miten ammattilainen voi kartuttaa omaa osaamistaan?

Vammaispalvelulaki mahdollistaa tuen

Kannusta, älä lannista - 10 vinkkiä jatko-opintoihin ohjaamiseen

Lähteet

3. Opiskelu ja opintojen ohjaus korkeakoulussa

Opiskelukykyyn vaikuttavat monet asiat

Opiskelukykymalli

Opiskelijoille suunnattu materiaali avuksi opiskelukyvyn edistämiseen

Oppimisen vaikeudet

Saavutettavuutta ja yhdenvertaisuutta edistävä pedagogiikka

Saavutettava pedagogiikka korkeakoulussa

Saavutettavuutta ja yhdenvertaisuutta mahdollistava toimintakulttuuri

Saavutettava digitaalinen verkkoympäristö

Opiskelun tukimuotoja ammattikorkeakoulussa

Ammattikorkeakoulun tarjoama tuki

Muut opiskelijoita tukevat tahot

Yksilölliset ratkaisut opetuksessa ja ohjauksessa

Yksilöllisen tuen muodot ja niihin hakeutuminen

Video: Yksilölliset opetusjärjestelyt

Video: Yksilöllisen tuen päätöksen saaneiden opiskelijoiden kokemuksia opiskelukyvystä

Opas: Neurovähemmistöön kuuluvien opiskelijoiden osallisuuden edistäminen korkeakoulussa

Lähteet

4. Harjoitteluista työelämään

Video: Harjoittelusta monimuotoiseen työelämään

Oppiminen ja oppimisen haasteet työelämäharjoittelussa

Harjoittelussa teoria ja käytäntö kohtaavat

Oppimisen haasteet työelämäharjoittelussa

Vuorovaikutushaasteet

Jaksamattomuus ja motivaation puute

Pelko

Opiskelijan yksityiselämän kuormitustekijät

Hyvän harjoittelun avaimet

Moninaiset harjoitteluympäristöt ja hyvän harjoittelun ydinteemat

Huoneentaulu: Yhdenvertaisen harjoittelun ydintekijät

Harjoitteluun valmistautuminen

Muistilista harjoitteluun lähtevälle

Harjoittelun selkeä rakenne