Tehtävien esitystavat ja -tekniikat on määritelty kummassakin tehtävässä. Nämä kaksi ennakkotehtävää voit tehdä halutessasi eri tekniikoilla. Kummastakin tehtävästä palautetaan digitaalinen kuvatiedosto. Mikäli teet tehtävät paperille tai pienoismalleina, käytä kameraa tai skanneria muuttaaksesi lopputulokset digitaaliseen muotoon.

Tehtävä 1

Viime aikoina moni on tilannut netistä kotiinsa ruokaa, tavaroita tai vaatteita. Mukana on tullut erilaista pakkausmateriaalia: pahvilaatikoita, paperia, kuplamuovia, ilmalla täytettyjä muovipusseja ja vaikka mitä…

Tehtäväsi on suunnitella fantasiatarinaan kaksi hahmoa, jotka rakentuvat pakkausmateriaalista. Hahmot ovat kaveruksia mutta heillä on toisistaan poikkeavia ominaisuuksia. Voit käyttää suunnittelutyössäsi apuna oikeaa pakkausmateriaalia, mutta hahmojen suunnitelma voi syntyä myös piirtämällä, maalaamalla, 3D-mallintamalla tai muilla tekniikoilla.

Esitä hahmot yhdessä kuvassa. Esitystekniikka on vapaa. Voit käyttää mitä tahansa sinulle tuttua keinoa, kuten piirtämistä, maalaamista, digitaalista maalaamista, 3D-mallinnusta, pienoismallien valokuvaamista tai eri tekniikoiden yhdistelyä samassa kuvassa.

Palauta tehtävästä yksi kuvatiedosto, jonka kuva-alan koko on vähintään 2400 x 1600 pikseliä. Kuva voi olla pysty- tai vaakakuva tai muodoltaan neliö. Kuvatiedoston maksimikoko on 20 MB. Kuvatiedoston muoto voi olla jpg, png tai pdf. Nimeä kuvatiedosto tämän mallin mukaisesti: Sukunimi_Etunimi_1

Tehtävän arviointikriteerit ovat visuaalisen viestin välittäminen, hahmojen muotoilu ja persoonallisuus, kolmiulotteisuuden havainnollistaminen ja valitun esitystekniikan hallinta.

Tehtävä 2

Tehtävässä 1 kuvatut hahmot astuvat tarinan näyttämölle kohtauksessa, jossa ensimmäinen hahmoista on jo rakentunut valmiiksi mutta toinen lojuu vielä maassa kasana pakkausmateriaalia. Ensimmäinen hahmo rakentaa toisen hahmon valmiiksi. Tehtävä ei ole välttämättä ihan helppo.

Esitä 3-4 ruudun sarjana yhdessä kuvatiedostossa, miten hahmon rakennusprojekti sujuu. Kerro tarina vain kuvilla, älä käytä tekstejä. Esitystekniikka on vapaa. Voit käyttää mitä tahansa sinulle tuttua keinoa, kuten piirtämistä, maalaamista, digitaalista maalaamista, 3D-mallinnusta, pienoismallien valokuvaamista tai eri tekniikoiden yhdistelyä samassa kuvassa.

Palauta tehtävästä yksi kuvatiedosto, jonka kuva-alan koko on vähintään 2400 x 1600 pikseliä. Kuva voi olla pysty- tai vaakakuva tai muodoltaan neliö. Kuvatiedoston maksimikoko on 20 MB. Kuvatiedoston muoto voi olla jpg, png tai pdf. Nimeä kuvatiedosto tämän mallin mukaisesti: Sukunimi_Etunimi_2

Tehtävän arviointikriteerit ovat visuaalisen kerronnan sujuvuus, kuvasarjan selkeys ja sommittelu, hahmojen kolmiulotteinen esittäminen, toiminnan kuvaaminen ja valitun esitystekniikan hallinta.

Palautusohjeet

Voidaksesi tulla otetuksi huomioon valinnassa, sinun tulee täyttää yhteishakulomake osoitteessa opintopolku.fi. Ennakkotehtävä toimitetaan hakuaikana 17.3.-31.3.2021 sähköisen yhteishakulomakkeen liitetiedostoina 31.3.2021 klo 15:00 mennessä.

Tehtävät palautetaan ohjeistuksen mukaisesti kahtena eri liitetiedostona, vain mainitut jpg, png tai pdf-formaatit. Yhden tiedoston maksimikoko on 20 MB.