TeiniMINNOmalli on uudenlainen tapa oppia ja opettaa - nuorille pääomaksi innovaatio-osaaminen

16.04.2018

Nuoren toisen asteen opiskelijan tulisi löytää oma polku työelämään tai jatko-opintoihin valmistuessaan ammattiin. Aina polkua ei löydy ja siirtymä voi venyä pitkäksikin. Myös tavat tehdä työtä muuttuvat. Työtä luonnehtii ennalta määrittelemättömyys, ja sitä tehdään vähemmän rutiininomaisesti. Työntekijältä odotetaan moniosaamista, kykyä nähdä ja tuottaa vaihtoehtoisia toimintatapoja.

TeiniMINNOtalkoot (ESR) –hankkeessa on kehitetty monialaista ja moniasteista toimintamallia, jolla sujuvoitetaan toisen asteen opiskelijoiden siirtymiä työelämään tai korkea-asteen opintoihin. Siten vaikutetaan muun muassa nuoriso- ja koulutustakuun toteutumiseen. Keskeistä toimintamallissa on toisen asteen ja korkeakouluopiskelijoiden yhteen tuominen. Läpileikkaavana teemana on nuorten innovaatio-osaaminen, innovaatiokompetenssi. Innovaatiokompetensseilla tarkoitetaan tässä hankkeessa niitä henkilökohtaisia ominaisuuksia, taitoja, tietoja ja asenteita, joita innovaatioiden tuottamiseen tiimeissä ja verkostoissa tarvitaan.

Moniasteista, oppilaitos- ja koulurakennusrajat rikkovaa toimintaa kokeiltiin ja tutkittiin käytännössä kahdessa innovaatioturnauspilotissa (Superteam-turnaus), joihin osallistui 26 moniasteista ja monialaista opiskelijatiimiä.

Superteam-turnaus on innovaatioprojekti, jossa etsitään luovia ratkaisuja ja toteutetaan ne

Superteam-turnaus ei ole vain ideakilpailu. Tavoitteena on luoda polkuja toisen asteen ja korkeakoulujen välille. Tiimien tulee kilpailun aikana todentaa innovaatiokyvykkyys ja kehittyminen ja tärkeintä on uusien ihmisten kanssa verkottuminen.

”Pyysimme tiimejä tekemään innovaation seitsemässä viikossa. Ihmettelimme, kun he oikeastaan pystyivät siihen. Olennaista kuitenkin on, mitä prosessin aikana tapahtui, miten kehityttiin puoliraakoina ammattilaisina ja minkälainen toimintajärjestelmä siihen liittyi. Toiminta ei tähdännyt vain uudenlaiseen tuotteeseen yritykselle tai muulle työelämän organisaatiolle, vaan innovaatiokompetenssien todennettuun kehittymiseen”, Superteamin vetäjä ja TeiniMINNOtalkoot-hankkeen projektipäällikkö Laura-Maija Hero kuvailee Superteamin tarkoitusta.

”Yhteinen into ja tahto, sitkeys, merkityksellisyyden kokeminen ja usko tulevaisuuden ammattien utopiaan ajoivat joukon ihmisiä yhteen. Laajeneva oppiminen tälle joukolle oli ihan joka päivästä, mutta toisiaan täydentävä osaaminen auttoi saavuttamaan enemmän kuin mihin kukaan yksin olisi kyennyt. Erilaisten toimintajärjestelmien liitot ja rajanylitykset tekivät meistä uteliaita, oppimishimoisia ja sitoutuneita”, Laura-Maija lisäsi.

TeiniMINNOmalli sekoittaa rohkeasti eri alojen osaamista ja eri asteista koulutusta

Innovaatioprosessien pedagoginen vaikuttavuus, hyöty sekä kehittämistarpeet ovat tulleet näkyväksi tämän hankkeen ja siihen liittyvien muiden tutkimusten myötä.  

TeiniMINNOmalli on uudenlainen tapa oppia ja opettaa moniasteisuutensa takia ja sitä on mahdollista soveltaa muidenkin eriasteisten oppilaitosten yhteistoimintaan säätelemällä opettajan roolia ja itsenäisen työskentelyn määrää ja laatua. Se toimii yhteistyössä työelämän kanssa ja sekoittaa rohkeasti eri alojen osaamista sekä eri asteista koulutusta keskenään.

Projektissa tukena oli vanhempia opiskelijoita, työelämäkumppaneita sekä innopedagogisesti osaavia opettajia. Näiden toimijoiden välinen yhteistyö, osaaminen ja jaettu tieto ovat kriittistä opiskelijan kannalta. Tavoitteena on auttaa nuorista innovatiivisia, proaktiivisia, ja innostuneita yhteiskunnan ja työelämän jäseniä, jotka haluavat ja pystyvät itseohjautuvasti toimimaan ja elämään onnellista sekä vastuuntuntoista elämää.

 Aidot monialaiset ja moniasteiset kehitysprojektit työelämän kanssa tarjoavat vaativan oppimisympäristön. Se muistuttaa tulevaisuuden työympäristöjä, joissa ennalta emme tiedä projektin vaatimaa verkostoa tai osaamista.

Innovaatioprojektit ovat yksi keskeisistä korkea-asteen koulutuksen tavoista toteuttaa työelämäyhteistyötä. Metropoliassa jokainen perustutkintoa suorittava opiskelija osallistuu innovaatioprojektiin, jonka tavoitteena on etsiä uusia käytännön ratkaisuja työelämän tarpeisiin. Yritysten kanssa yhdessä tehtävät pedagogiset innovaatioprosessit sekä projektimainen oppiminen voi vakiintua myös ammatillisen koulutuksen arkeen uusina projektioppimisen muotoina.

TeiniMINNOmalli esitellään laajemmin toukokuussa 2018 ilmestyvässä teoksessa
Minnotalkoot. Toimintatutkimus monialaisesta ja moniasteisesta innovaatiopedagogiikasta.

TeiniMINNOtalkoot on vuosina 2016-2018 toteutettava ESR-rahoitteinen hanke, jossa kumppaneina ovat Metropolia Ammattikorkeakoulu, Espoon ammattiopisto Omnia sekä Innovaatiomestarit Oy.

Lisätietoa:

Projektipäällikkö, Lehtori Laura-Maija Hero
P. 040 179 1409
S-posti: etunimi.sukunimi@metropolia.fi

Tutustu englanninkieliseen julkaisuun Superteam tournament - A pedagogical innovation activity system
Superteam turnaus -juttu
Teiniminnotalkoot-hanke


Muuta maailmaa kanssamme

Tule mukaan muutosta vauhdittavaan varainhankintakampanjaamme. Lahjoita euro, joka tukee yhteistä tulevaisuuttamme. Kiitos lahjoituksesta!

metropolia.fi/lahjoita


Lahjoitus Helsingin rakennusmestarit ja -insinöörit amk ry:ltä

19.10.2018

Helsingin Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK ry. on tehnyt lahjoituksen Metropolialle. Se on halunnut siten osallistua pääkaupunkiseudun ainoan suomenkielisen amk-insinöörikouluttajan ja Suomen suurimman ammattikorkeakoulun varainhankintakampanjaan. Yhdistyksen tarkoit...

Lue lisää

Media-alan tutkimussäätiö ja Kunnallisneuvos C.V. Åkerlundin säätiö tukevat Metropolian graafisen tekniikan kehittämistä

17.10.2018

Metropolia on saanut kaksi merkittävää apurahaa, joiden päämääränä on säilyttää ja kehittää graafisen tekniikan koulutusta sekä lisätä sen vetovoimaa opiskelijoiden keskuudessa. Media-alan tutkimussääti&ou...

Lue lisää

Helsingin Graafinen Klubi ry lahjoittanut Metropolialle

17.10.2018

Metropolia − ja sen edeltäjä EVTEK − on tuottanut vuosikymmenten ajan graafisen tekniikan insinöörejä teollisuuden ja mediayhtiöiden palvelukseen. Viestinnän ala on ollut pitkään murroksessa ja aivan ensimmäisten joukossa se on kohdannut ...

Lue lisää

Leppävaaran kampuksella yövyttiin Hackathonin merkeissä

16.10.2018

Metropolian Leppävaaran kampuksella järjestetty Hackathon toi kahden päivän ajaksi yhteen noin kolmekymmentä korkeakouluopiskelijaa ympäri Suomea. Opiskelijoiden tehtävänä oli keksiä uusia avoimen datan sovelluksia startup-yritysten tukemana. Kattote...

Lue lisää

12.10.2018

Miten kestävyysmuutos voi toteutua kaupungissa? - Eko-Viikin asuinalue tutkimuskohteena

”Helsinki kasvaa nopeasti. Arviolta 7000-8000 asukasta muuttaa tai syntyy Helsinkiin vuosittain. Millä tavalla tämä tehdään ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävällä tavalla?” Kimmo Kuisma, Helsingin kaupunginkanslian projektijohtaja kys...

Lue lisää

12.10.2018

Nordic Business Forum täytti A-auditorion Myyrmäen kampuksella 26.-27.9.2018

Nordic Business Forumista on tullut viime vuosina yksi maailman merkittävimmistä yritysjohdon konferensseista. Nordic Business Forumin live-striimausta ja huippu-puhujia oli katsomassa täysi tupa liiketalouden opiskelijoita ja henkilökuntaa. Tänä syksynä teemoina olivat...

Lue lisää

10.10.2018

Kansainvälisen I-dott-kilpailun voitto Metropoliaan

Kansainvälisen I-dott-kilpailun Metropolis-kategorian on voittanut Metropolian muotoilun opiskelija Gerli Kotkamets. Hän sai voitostaan rahapalkinnon lisäksi AVA-kuosisuunnittelujärjestelmän viikon koulutuksen.
I-dott tarjoaa tekstiilisuunnittelun opiskelijoille mahdollisuuden s...

Lue lisää


1 - 7 / 1592

Tilaa uutiset RSS-syötteenä

 

Uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje, joka ilmestyy 4-6 kertaa vuodessa.

Uutiskirjeet 2018

Uutiskirjeet 2017

Uutiskirjeet 2016

Uutiskirjeet 2015