Sairaanhoitaja
Sairaanhoitajana
Sairaanhoitajan työsi on ihmisläheistä, monipuolista ja palkitsevaa
- kohtaat aikuisia, lapsia, perheitä ja vanhuksia heidän terveyteensä, hyvinvointiinsa ja sairauksiinsa liittyvissä kysymyksissä
- ohjaat, tuet, hoidat ja kuntoutat eri tavoin sairastuneita henkilöitä yhteistyössä heidän läheistensä ja muiden ammattilaisten kanssa
- työtehtäviisi kuuluvat lisäksi erilaiset opetus-, suunnittelu-, kehittämis-, johtamis- ja asiantuntijatehtävät
- pääset työskentelemään monialaisissa ja moniammatillisissa työympäristöissä.
Sairaanhoitajan tutkinto antaa erinomaiset työskentelymahdollisuudet kotimaassa ja ulkomailla. Se on ammattikorkeakoulututkinto, ammatillisesti suuntautunut Bachelor-tason korkeakoulututkinto, joka on vertailukelpoinen vastaavien eurooppalaisten tutkintojen kanssa. Koulutus antaa EU-direktiivien mukaisen sairaanhoitajan pätevyyden, mikä avaa sinulle ovet mielenkiintoisiin ja haastaviin tehtäviin myös Suomen ulkopuolelle. Sinulla on hakukelpoisuus ylempään ammattikorkeakoulututkintoon tai maisteriopintoihin yliopistoissa ja muissa korkeakouluissa.
Työpaikkasi
Työpaikkasi voi olla sairaalan eri vuodeosastoilla, poliklinikoilla, leikkaus- ja teho-osastolla, kotisairaanhoidossa, sairaanhoitajan vastaanotolla, erilaisista kuntoutus- ja hoitokodeissa tai lääkäriasemilla. Sairaanhoitajatutkinto mahdollistaa työskentelyn asiantuntijuus- ja konsulttitehtävissä, vapaaehtoisjärjestöjen palveluksessa tai kansainvälisissä tehtävissä.
Tutkinnosta valmistuvana työllistyt hyvin erikoissairaanhoitoon, perusterveydenhuoltoon tai yksityiselle terveydenhuollon sektorille.
Sairaanhoitotyön opinnot sisältävät teoriaa ja käytäntöä
Opinnot muodostuvat laaja-alaisista teoreettisista hoitotyön opinnoista, moniammatillisista ja koulutusohjelmarajat ylittävistä innovaatio-opinnoista, monialaisista valinnaisista opinnoista, opinnäytetyöstä sekä ohjatusta harjoittelusta.
Hyödynnämme opetuksessa monipuolisia digitaalisia oppimisympäristöjä. Opetus tapahtuu simulaatio- ja laboraatio-opintoina sekä kontaktipäivinä Metropolian Myllypuron uudella kampuksella. Osa teoriaopinnoista on mahdollista suorittaa verkko-opintoina.
Myllypuron kampuksella opiskelet kansainvälisesti ainutlaatuisissa oppimisympäristöissä, joihin kuuluu mm. ambulanssi, päivystys- ja vastaanottotilat, synnytyshuone, leikkaussali ja tehohoitoyksikkö. Simulaatiotiloissa pääset harjoittelemaan myös mm. lastenhoitotyötä ja lääkehoitoa. Katso tilojemme 360-esittelyt.
Metropolian sairaanhoitotyön tutkinnon profiili on akuuttihoitotyön asiantuntija. Metropolia valmistaa sairaanhoitajia, joilla on vahva osaaminen akuuttihoitotyön eri toimintaympäristöissä.
Tutkinto antaa valmiudet toimia akuutti hoitotyön asiantuntijana eri ikäisten potilaiden/asiakkaiden akuuteissa hoitotyön muuttuvissa tilanteissa.
Valmistuvilla sairaanhoitajilla on vahva osaaminen potilaan voinnin arvioinnissa sekä äkillisesti muuttuneiden potilaan tilanteiden hoitamisessa. Opintojen loppuvaiheessa on sairaanhoitajan asiantuntijuuden kehittäminen - opintojakso, jossa voit syventää valitsemaasi osaamista:
- akuuttihoitotyössä,
- kliinisessä hoitotyössä,
- lasten akuuttihoitotyössä,
- mielenterveys-, kriisi- ja päihdehoitotyössä
- omalla valitsemallasi urapolulla.
Kun aloitat opiskelut, laadit henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman (HOPS). Sen lähtökohtina ovat opetussuunnitelma, osaamisen tunnustaminen, joka perustuu aikaisemmin hankittuun osaamiseen (AHOT) sekä henkilökohtaiset kehittymistarpeet, jotka voivat lyhentää opiskeluaikaa.
Opiskelusi
Opiskelu on päätoimista ja opetus tapahtuu pääosin päivisin. Opetusta voi olla myös iltaisin. Opintoihisi kuuluu teoriaopetusta, erilaisia laboratoriotöitä, verkko-opiskelua, itsenäistä ja ryhmissä tapahtuvaa opiskelua sekä erilaisia työpajoja. Jokaisessa opintojaksossa teet myös kirjallisia töitä itsenäisesti ja ryhmässä. Opiskelu Metropolian sairaanhoitotyön tutkinnossa on ilmaista, mutta muut opintoihin liittyvät kustannukset opiskelija maksaa itse. Näitä ovat mm. matka- ja asumiskustannukset ohjatun harjoittelun tapahtuessa pääkaupunkiseudun ulkopuolella.
Opiskelu edellyttää Sinulta itseohjautuvuutta ja sitoutumista. Opiskelu on joustavaa ja mahdollistaa osittain ajasta ja paikasta riippumattoman opiskelun. Opintojen joustavuus vaatii opiskelijalta hyvää ajanhallintaa ja suunnitelmallisuutta, esim. opiskelun ja työn yhteensovittamisessa.
Työharjoittelu ja opinnäytetyö
Sairaanhoitajan koulutuksesta noin yksi kolmasosa on harjoittelua, joka toteutuu pääosin sosiaali- ja terveysalan erilaisissa hoito- ja toimintaympäristöissä. Harjoittelujaksoja on jokaisella lukukaudella. Otathan huomioon, että monissa harjoittelupaikoissa toteutetaan 3-vuorotyötä myös viikonloppuisin, johon opiskelijan tulee sitoutua.
Tutkintoon sisältyy opinnäytetyö (15 op), joka toteutetaan yleensä parityönä Metropolia Ammattikorkeakoulun työelämälähtöisissä hankkeissa.
Kansainvälisyys opinnoissa
Metropolia tarjoaa laajat mahdollisuudet kansainväliseen opiskelijavaihtoon. Voit suorittaa osan harjoittelusta sekä teoreettisista opinnoista ulkomailla. Harjoittelupaikkoja on löytynyt niin Euroopasta, Afrikasta, Aasiasta kuin Kanadastakin. Voit myös osallistua Metropolian kansainväliseen toimintaan eri tavoin, kuten esim. intensiivikursseilla tai projekteissa.
Lisäksi voit vahvistaa englannin kielen taitojasi valitsemalla opintoja englanninkielisestä sairaanhoitajankoulutuksesta.