Hae Suomen suurimpaan ammattikorkeakouluun ja löydä tulevaisuuden alasi kulttuurin, liiketalouden, tekniikan tai sosiaali- ja terveysalan parista

4.1.2023 - 08:00

Metropolian kolme opiskelijaa

Hakuaika Metropolian englanninkielisiin alempiin ja ylempiin tutkintoihin alkaa 4. tammikuuta 2023 kello 8.00 ja päättyy 18. tammikuuta 2023 kello 15.00.

Haluatko kulttuurin, liiketalouden, tekniikan tai sosiaali- ja terveysalan ratkaisijaksi? Hae pääkaupunkiseudun sykkeessä sijaitsevaan Metropolia Ammattikorkeakouluun kevään ensimmäisessä yhteishaussa! Kansainväliseen korkeakouluyhteisöömme kuuluu yli 17 000 opiskelijaa ja 1 000 työntekijää. Suomen suurimpana ammattikorkeakouluna opiskelijamme pääsevät jo opintojensa aikana mukaan monipuolisiin innovaatioprojekteihin, ja heille aukeaa mielekkäitä harjoittelu- ja työskentelymahdollisuuksia. Saat meiltä enemmän kuin tutkinnon: ammatissa tarvittavien tietojen ja taitojen lisäksi saat mahdollisuuksia kokeilla innovatiivisia ideoita arjen tekemisessä. Kannustamme monialaiseen ajatteluun ja jatkuvaan oppimiseen – siksi Metropolia kannustaa rakentamaan yksilöllisiä opiskelupolkuja.

Kevään ensimmäisessä yhteishaussa Metropoliassa on haettavissa yli 500 aloituspaikkaa syksyllä 2023 alkaviin opintoihin. Englanniksi tarjolla on kuusi eri AMK-ohjelmaa, kun taas ylemmän AMK-tutkinnon voi opiskella 15 eri koulutusohjelmassa. Tutustu alla olevista linkeistä koko tarjontaan ja lue lisää verkkosivuiltamme.

Kannustava korkeakouluyhteisö toivottaa sinut tervetulleeksi

Millaista opiskelu Metropoliassa on? Esitimme kysymyksen muutamille kansainvälisille opiskelijoillemme – katso mitä Janani, Maxim, Kristina ja Javier kertovat opiskeluistaan Metropoliassa.

AMK-opinnot: Janani Natarajan kertoo IT-opinnoistaan Metropoliassa

AMK-opinnot: Maxim Pujol Volodina kertoo elektroniikan opinnoistaan Metropoliassa

YAMK-opinnot: Business Informatics -opiskelijat Kristina Uluturhan ja Javier Salcado kertovat, kuinka täydensivät osaamistaan Metropoliassa

Kevään I yhteishaussa mukana olevat englanninkieliset tutkinnot

AMK-tutkinnot

Liiketalous

European Business Administration, Bachelor of Business Administration

International Business and Logistics, Bachelor of Business Administration

Tekniikka

Electronics, Bachelor of Engineering

Information Technology, Bachelor of Engineering

Sosiaali- ja terveysala

Nursing, Bachelor of Health Care

Social Services, Bachelor of Social Services

YAMK-tutkinnot

Liiketalous

Business Informatics, Master of Business Administration

Health Business Management, Master of Business Administration

Procurement, Master of Business Administration

Kulttuuri

Creativity and Arts in Social and Health Fields, Master of Culture and Arts

Sosiaali- ja terveysala

Creativity and Arts in Social and Health Fields, Master of Social Services

Creativity and Arts in Social and Health Fields, Master of Health Care

Development and Leadership of Nursing, Master of Health Care

Health Business Management, Master of Social Services

Health Business Management, Master of Health Care

Osteopathy, Master of Health Care, Osteopathy

Tekniikka

Business Informatics, Master of Engineering

Computing in Construction, Master of Engineering

Health Business Management, Master of Engineering

Industrial Management, Master of Engineering

Information Technology, Master of Engineering

Onko sinulla kysyttävää hakuprosessista?

Kun haluat lisätietoja, ota yhteyttä hakijapalveluihimme hakijapalvelut [at] metropolia.fi.

Tutustu myös hakijan ohjeisiin.

Haluatko sittenkin opiskella suomeksi? Haku suomenkielisiin koulutusohjelmiin tapahtuu kevään toisessa yhteishaussa 15.3.2023 kello 8.00 - 30.3.2023 kello 15.00. Lue lisää tässä haussa mukana olevista ohjelmista verkkosivuiltamme.